Projektina talvitakki
Jos olisin designer, suunnittelisin todennäköisesti vain takkeja. Kahdesta syystä. Ensinnäkin, takki on mielestäni yksi tärkeimmistä vaatteista sekä lämpimänä pysymisen takia että huolitellun pukeutumisen näkökulmasta. Ajatelkaahan, kuinka usein teemme ensivaikutelman takki päällä, ja toisaalta, kuinka paljon takkimuodilla on vaikutusta katukuvaamme...
Toisaalta takkisuunnittelu ja -mallisto kannattaisivat siksi, että mielestäni kaupoissa on liian vähän tarjolla hyvännäköisiä takkeja. Ne muutamat, jotka olen löytänyt, ovatkin sitten vain ikiunelmoinnin kohteena hintansa tähden. Siitäkin huolimatta, että olen valmis hyvästä takista maksamaan paljon.
Ulkonäkökriteerin lisäksi odotan takiltani käytännöllisyyttä ilman, että minun täytyy tinkiä tuosta ensin mainitusta. Tämä viimeistään on johtanut siihen, että olen kiinnostunut takkien valmistuksesta. Eli keväällä ja syksyllä takin pitäisi kestää jonkin verran kosteutta ja suojella minua tuulelta. Talvella taas toivon, että takki on niin lämmin, että voin muuten pukeutua vaikka kesämekkoon... En tykkää kerrospukeutumisesta, vaikka se järkevää olisikin. Ja mielestäni untuvatakki ei vain ole "jokatilanteentakki" (siis omaa tyyliäni ajatellen), ellei mittarissa ole -20 astetta tai kylmempää...
Kun eilen lämpömittari valahti käytännössä ensimmäisen kerran tänä talvena pakkasen puolelle, oli aika ryhtyä hommiin. Jo aiemmin syksyllä (pelätessäni, että tästäkin talvesta tulee edellistalvien kaltainen) olin piirtänyt parikin takkimallia. Viime talvena olin taasen jo hankkinut villakankaan, josta unelmieni takki jäi silloin ajanpuutteen takia valmistamatta.
Nykyisien takkien - ja siis myös takkikankaiden - ongelmana on, että ne eivät ole kovin lämpimiä. Paksuja siis. Villakankaan tulisi olla myös sen verran tiivis, että se edes teoriassa voisi pitää tuulta paremmin. Vanhaan hyvään aikaan takkeihin laitettiin villavatiini päällikankaan ja vuorin väliin. Sellainen voitiin myös tehdä valmiiseen takkiin, jolloin keski-eurooppalaisista takeista saatiin pakkasenkestäviä. Nykyisinkin on vatiinia tarjolla, mutta ne ovat tekokuituisia. Tuon villavatiinin ehdoton vahvuus on paitsi sen lämmönerityskyky, kun ilma pääsee sitoutumaan pörröiseen kankaaseen, niin myös sen keveys ja ohuus. Takista ei tule sen takia tönkkö. Vanuja tietysti on. Thinsulateja ja muita. Mutta ne auttamattomasti vaikuttavat takin laskeutuvuuteen ja keveyteen. Plus, että ne myös hiostavat. Ainakin minua.
Koska villavatiinia ei enää saa, päätin kutoa sellaista itse. Langaksi valitsin villa-alpakan ja puikot selvästi suositusta paksummiksi, että työ etenisi. Silti olen jo usempaan kertaan kaivannut neulomiskonetta, jolla moinen villalevy syntyisi vikkelään. Vasta nyt pakkasten ilmaannuttua hoksasin, että voisin käyttää lisävillakerroksena myös jotain vanhaa ja rikkinäistä, mutta ohutta villapaitaa tai -huivia. Harmi, että olin juuri moisia heittänyt kassitolkulla pois...
Päällikankaana suosin napakoita, riittävän paksuja ja tiheitä villatakkikankaita. Viime talvena valitsemassani on 80 % villaa ja 20 % polyamidia. Tuo polyamidi lisää takin hankauskestävyyttä ja vaikuttaa reilusti metrihintaan. Sitä ei toisaalta ole liikaa, jotta villan loistavat muotoiluominaisuudet säilyvät. Villakankaassa nimittäin on ihanaa se, että höyryttämällä sitä saa sekä venytettyä että kutistettua. Siis silitettyä muotoonsa. Silloin ei ole niin paha asia, jos hieman kaava heittää... ;) Tosin aivan niin kuumalla raudalla en uskalla kangasta nyt käsitellä, kuin jos kyseessä olisi 100% villa. Huonolaatuista kiiltoakin kankaaseen syntyy herkemmin ja jo silitetyn sauman jäljet ovat jälkikäteen vaikeammin peitettävissä.
Takkien tekeminen on ihanaa myös siksi, että ne lopulta syntyvät nopeasti. Sen jälkeen, kun kaava toimii ja tukikankaat - joita tarvitaan paljon ja moneen kohtaan - ovat kiinnitetty. Aikaa vievää huolittelua tarvitaan vähemmän, eikä pienten yksityiskohtien tarvitse olla ihan niin pieniä... Talvitakissa en muuten koskaan ompele päällikangasta ja vuoria pussiin, jotta ilma pääsisi näiden kankaiden väliin - ja siitä villavatiinista olisi oikeasti hyötyä.
En malta odottaa, että takkini olisi valmis...
p.s. siltä varalta, että saatan innostua tämän projektin myötä, valmiina on odottamassa parikin takkimallia ja -kangasta. Ilman villavatiinia...
Toisaalta takkisuunnittelu ja -mallisto kannattaisivat siksi, että mielestäni kaupoissa on liian vähän tarjolla hyvännäköisiä takkeja. Ne muutamat, jotka olen löytänyt, ovatkin sitten vain ikiunelmoinnin kohteena hintansa tähden. Siitäkin huolimatta, että olen valmis hyvästä takista maksamaan paljon.
Ulkonäkökriteerin lisäksi odotan takiltani käytännöllisyyttä ilman, että minun täytyy tinkiä tuosta ensin mainitusta. Tämä viimeistään on johtanut siihen, että olen kiinnostunut takkien valmistuksesta. Eli keväällä ja syksyllä takin pitäisi kestää jonkin verran kosteutta ja suojella minua tuulelta. Talvella taas toivon, että takki on niin lämmin, että voin muuten pukeutua vaikka kesämekkoon... En tykkää kerrospukeutumisesta, vaikka se järkevää olisikin. Ja mielestäni untuvatakki ei vain ole "jokatilanteentakki" (siis omaa tyyliäni ajatellen), ellei mittarissa ole -20 astetta tai kylmempää...
Nykyisien takkien - ja siis myös takkikankaiden - ongelmana on, että ne eivät ole kovin lämpimiä. Paksuja siis. Villakankaan tulisi olla myös sen verran tiivis, että se edes teoriassa voisi pitää tuulta paremmin. Vanhaan hyvään aikaan takkeihin laitettiin villavatiini päällikankaan ja vuorin väliin. Sellainen voitiin myös tehdä valmiiseen takkiin, jolloin keski-eurooppalaisista takeista saatiin pakkasenkestäviä. Nykyisinkin on vatiinia tarjolla, mutta ne ovat tekokuituisia. Tuon villavatiinin ehdoton vahvuus on paitsi sen lämmönerityskyky, kun ilma pääsee sitoutumaan pörröiseen kankaaseen, niin myös sen keveys ja ohuus. Takista ei tule sen takia tönkkö. Vanuja tietysti on. Thinsulateja ja muita. Mutta ne auttamattomasti vaikuttavat takin laskeutuvuuteen ja keveyteen. Plus, että ne myös hiostavat. Ainakin minua.
Koska villavatiinia ei enää saa, päätin kutoa sellaista itse. Langaksi valitsin villa-alpakan ja puikot selvästi suositusta paksummiksi, että työ etenisi. Silti olen jo usempaan kertaan kaivannut neulomiskonetta, jolla moinen villalevy syntyisi vikkelään. Vasta nyt pakkasten ilmaannuttua hoksasin, että voisin käyttää lisävillakerroksena myös jotain vanhaa ja rikkinäistä, mutta ohutta villapaitaa tai -huivia. Harmi, että olin juuri moisia heittänyt kassitolkulla pois...
Päällikankaana suosin napakoita, riittävän paksuja ja tiheitä villatakkikankaita. Viime talvena valitsemassani on 80 % villaa ja 20 % polyamidia. Tuo polyamidi lisää takin hankauskestävyyttä ja vaikuttaa reilusti metrihintaan. Sitä ei toisaalta ole liikaa, jotta villan loistavat muotoiluominaisuudet säilyvät. Villakankaassa nimittäin on ihanaa se, että höyryttämällä sitä saa sekä venytettyä että kutistettua. Siis silitettyä muotoonsa. Silloin ei ole niin paha asia, jos hieman kaava heittää... ;) Tosin aivan niin kuumalla raudalla en uskalla kangasta nyt käsitellä, kuin jos kyseessä olisi 100% villa. Huonolaatuista kiiltoakin kankaaseen syntyy herkemmin ja jo silitetyn sauman jäljet ovat jälkikäteen vaikeammin peitettävissä.
Takkien tekeminen on ihanaa myös siksi, että ne lopulta syntyvät nopeasti. Sen jälkeen, kun kaava toimii ja tukikankaat - joita tarvitaan paljon ja moneen kohtaan - ovat kiinnitetty. Aikaa vievää huolittelua tarvitaan vähemmän, eikä pienten yksityiskohtien tarvitse olla ihan niin pieniä... Talvitakissa en muuten koskaan ompele päällikangasta ja vuoria pussiin, jotta ilma pääsisi näiden kankaiden väliin - ja siitä villavatiinista olisi oikeasti hyötyä.
En malta odottaa, että takkini olisi valmis...
p.s. siltä varalta, että saatan innostua tämän projektin myötä, valmiina on odottamassa parikin takkimallia ja -kangasta. Ilman villavatiinia...
Kommentit