mökkilomaa

 Kesälomamatkani mökille on ohi. Huokaus. Omaksikin yllätykseksi viihdyin kokonaista 1,5 viikkoa. Ja olisin voinut vielä jäädä: siitä järvestä kun en meinannut saada tarpeekseni. Matkalla syntyi teksti, mutta se jäi silloin julkaisematta koneprobleemien takia. Silloin, mietin näin:

"Elämä pakottaa joskus sopeutumaan. Niin paljon kun keväällä haaveilinkin saunasta, uimisesta, melomisesta ja rantalentiksestä. Silmällä oli muut suunnitelmat. Se yksi savusaunakerta olisi riittänyt. Nyt on kesän ilot pitänyt etsiä muusta. 

Suklaantuoksuisista, käsintehdyistä saippuoista on tullut saunani. Laiturinnokassa syödyistä aterioista pelastukseni. Juuri sellaisia pieniä nautintoja, jollaisia kaipaan elämääni ja arkeeni. Mutta joista nauttimiseen ei meinaa maltaa pysähtyä. 

Mökille päästyäni olen käynyt uimassakin, vaikka sekään ei ehkä ole aivan sallittua juuri nyt. Äitini aina sanoo järvessä uimisesta, että se on ”kuin laittaisi rahaa pankkiin”. Siltä se juuri nyt tuntuu. Myönnän, minulle tämä vähän vilpoisempi kesä on ollut oikein hyvä. Helteen keskellä olisi harmittanut vielä enemmän, eikä silmäkään olisi tykännyt senkään vertaa.

Olen ensimmäistä kertaa ollut yksin mökillä pidemmän aikaa. Vasta viidentenä päivänä ajatukset, kroppa ja sielu olivat valmiita rauhoittumaan. Huomasin. Vielä aamulla kuullostellessani, tuleeko ukkonen vieraaksi, hypin kuin jänis paikasta toiseen. Kaukainen jylinä hiljeni päiväunien aikana. Ulos vielä unenpöpperöisenä mennessäni, vastassani oli erityinen seesteisyys, lämmin, kostea ja hiljainen. Kuin luontokin olisi hengähtänyt seistyään aamupäivän varpaillaan.

Melomaan olen uskaltautunut. Voiko olla meditatiivisempaa touhua? Ei itikoita, ei paarmoja. Vain laineiden kevyt liplatus vasten kajakin runkoa. Veden tuntee allaan – ja pienenkin tuulenvireen huomaa. Kajakki tottelee pientäkin liikettä. Välillä otan vauhtia. Hetken päästä taas annan sen pienen tuulen viedä. (Lähtiessäni oli lähes tyyntä. Muuten en olisikaan rasituksen pelossa matkaan lähtenyt.)

Ja laiturilla lueskelu. Eat, pray, love -kirja on saanut minut pauloihinsa. Siihen tarvitaan mahdollisuus antautua lukemiseen.  Bussissa ruuhka-aikana luetut pienet pätkät kun eivät niinkään koukuta...

Mietin, mikä ero onkaan sellaisella rentoutumisella, jota kotona kaupungissa harrastaa ja sellaisella totaalisella rentoutumisella, jossa jää kuuntelemaan itseään. Vain minä ja ajatukseni. Tunteeni ja kokemukseni. Eikä niistä ole kiire pois, vaikka olisivatkin välillä kipeitäkin."