Itsemyötätunto on uusi musta


Itsemyötätunto on uusi musta ja sellaisena ihana ajatus. Tuntuu, että jos tällä hetkellä avaa minkä tahansa kirjan tai tekstin henkiseen kasvuun tai itsetuntemukseen liittyen, ei voi olla törmäämättä puheeseen itsemyötätunnosta. Sitä tarjotaan lääkkeeksi stressiin, onnellisuuden ja menestyksen avaimeksi, tasapainoisemman elämän siemeneksi. Kyse on siitä, miten me kohtelemme itseämme, hoidamme mieltämme ja kehoamme. Kuinka kuuntelemme tunteitamme, joilla on aina jokin viesti kerrottavanaan. Itsemyötätunto on ajatusten kokonaisuus, joka kätkee sisäänsä niin rakastavan armollisuuden itseään ja muita kohtaan, hetkessä elämisen, empatian, anteeksiannon, sisäisen motivaation (tee asioita, jotka tuottavat mielihyvää) ja mielenrauhan.

"Kohtele itseäsi, niin kuin kohtelet parasta ystävääsi." 

Tekstejä lukiessani olen usein jäänyt pohtimaan, kuinka itsemyötätunnon ajatukseen liittyy olennaisesti rauhoittuminen ja itsensä kuuntelu. Sen sijaan, että tarjoamme liudan innostavia ja inspiroivia asioita (niitäkin elämässä toki tarvitaan, paljon!), meidän pitäisikin suoda itsellemme useammin rauhoittumisen hetkiä: tiedostavaa kävelyä luonnossa, meditaatio- ja hengityshetkiä. Hetkiä, joissa sekä mieli että keho saavat levätä. Hetkiä, joiden aikana meillä on aikaa tunnistaa ja kuunnella tunteitamme ennen kuin juoksemme jo kohti seuraavaa elämystä varten.



Näin kesällä, kun tuntuu, että meillä on vain pari kuukautta aikaa kokea ja elää kaikki kesän riemut (tai jopa koko vuoden riemut), tuo ajatus rauhoittumisesta tuntuu vaativan erityistä itsekuria - ja itsemyötätuntoa. Mieli moittii siitä, ettei ole hyödyntänyt mahdollisuuksia tehokkaasti heti kun on viettänyt parvekkeella kirjan kanssa pidempään kuin tunnin. Tai jos lämpöisenä auringonpaisteisena päivänä päättääkin siivota kotona (koska mieli ja keho tarvitsee sitä enemmän kuin mitään) sen sijaan, että riemuiten hakeutuu saaristolaivoille tai minigolfradalle. Koska nyt on se hetki. 

On kiire iloita ja elää täysillä. Ja toisaalta: kun akut ovat aivan tyhjät, on vaikea pysyä käynnissä.



Itsemyötätuntoon liittyvä lepo ja rauhoittumisen tarve on hiipinyt omaan tietoisuuteeni kuluneen kevään aikana. Olen hyvin konkreettisesti saanut huomata, miten positiivisten ja kiinnostavienkin asioiden puskeminen voi uuvuttaa, jos mieli on jo väsynyt. Vähitellen olen oppinut sen johtuvan siitä, että innostuessaan keho käyttäytyy hyvin samoin kuin stressin kourissa. Vaikka innostuminen tuottaa positiivisia tunteita, se myös väsyttää. Siksi stressin vastapaino ei välttämättä olekaan superkivojen asioiden aktiivinen tekeminen vaan enemmänkin juuri hidastaminen ja hiljentäminen, jopa pysähtyminen.

Yrittäjäminälleni tämä onkin iso läksy. Sitä haluaisi ostaa itselleen mielenrauhaa istumalla päivittäin koneen ääressä edes yrittämässä tehdä jotain: suunnittelemassa nettisivuja, miettiessä syksyn kampanjoita, keräämässä tietoa potentiaalisista asiakkaista. Ajattelee, että ennen kuin bisneskset ovat koossa, en voi hengähtää.  Toisaalta uskottelee, että kaikki suunnittelu ja uuden luominen on niin kivaa, että se varmasti tuottaa mielihyvää ja siksi voimaannuttaa. Väsyneenä ja uupuneena huomaa kuitenkin vain hakkaavansa päätään seinään. Ideoita ei tulvi, mikään ei tunnu inspiroivan. On vaikea päästää irti ja antaa itselleen luvan vain olla. Hengittää. Kun edessä ei ole mitään varmaa.

Ja kuitenkin: vain antamalla itselleen aikaa ja rauhaa voin varmistaa, että tulevaisuudessa on jotain.

Viimeisimmän vakuutuksen rauhoittumisen vaikutuksesta olen saanut etsiessäni jumppaohjeita. Viime aikoina kertyneet kilot olisi kiva saada pois. Juokseminen, oleminen ja hengittäminen helpottuisivat. Itseä olisi mukavampi katsoa peilistä. Netistä löytääkin vaikka kuinka monia treeniohjelmia erilaisille vartalotyypeille. Omaa kehoa ja tuntemuksia useimpiin vartalokuviin verratessani tunnistan kiloni stressihormoonin aiheuttamiksi. Niille annetaan vain kaksi jumppaohjetta: 15 minuutin päivittäinen meditaatio tai rauhallinen jooga. Ei HIITtejä, intervallijuoksua, vuorikiipeilyä, porrasjuoksua, kymmenien kilometrien pyöräilyjä tai soutua. Ei mitään, mikä kyllä tuottaisi endorfiineja, mutta laittaisi myös ensin stressihormoonit hälyytystilaan. Enemmänkin tarvitsen lempeää kehoa ja mieltä rentouttavaa olemista.



"Kirja mukaan ja rannalle" on ollut usein kuulemani kehoitus. Sitä toteuttaessani mietin, että jääkö minulta koko kesä kokematta, jos vain istun merenrannalla tai parvekeloungessani. Ei jää. Koska kesä on juuri siinä, ympärilläni. Tunnen sen ihollani. Näen sen värit ja vihreyden, tunnen tuoksut. Ehkä jopa saan tallennettua sitä mieleni sopukoihin enemmän, kun tietoisesti olen ja hengitän sitä sisääni. 



Mieleeni palaa hetki viime elokuulta, Bellagiosta. Aamukahvi parvekkeella maisemana sininen järvi ja vuoret. Ihoni muistaa, miltä kostea lämpö tuntui. Korvani kuulevat aamiaishuoneen kahvikuppien kilinän ja ihmisten rauhaisen pulinan. Minun alkaa tehdä hirvittävästi mieli rapeaa vaaleaa sämpylää ja sen päälle kinkkua ja juustoa. Siinä järjestyksessä. Mietin, olinko ottanut edes kuvaa tuosta hetkestä (olin, ihme kyllä) ja miksi mieleni palaa juuri siihen. En pysty palauttamaan mieleni sopukoista moniakaan asioita, joita näin kävellessäni tuossa pienessä kaupungissa paikasta toiseen. Mutta muistan aamiaishetken lisäksi pari muuta, jolloin olen pysähtynyt katsomaan maisemaa ja hengittämään sitä itseeni.

Ne ovat mieleni voimakuvia. Kuvia, joihin palaan elämän koetellessa.
Juuri sellaisia tahdon tänä kesänä tallentaa mieleeni. Uusia ja monia. Ehkä niistä löytyy aikanaan myös inspiraation siemen. Kun mieli ja keho ovat siihen taas valmiita.

Itsemyötätunto on minulle tällä hetkellä sitä, että annan itselleni luvan vain olla siinä, missä tuntuu hyvältä. Annan itselleni luvan tehdä vain asioita, joita haluan tehdä. Kävelen hitaammin, jotta ehdin katsoa ympärilleni. Pysähtelen hengittämään ja aistimaan. Yritän tarjota keholleni ja mielelleni sitä, mitä ne juuri nyt tarvitsevat. Tällä hetkellä ne ovat tyytyväisiä varsin vähään: unella, ravinnolla ja rakkaudella mennään jo pitkälle.



p.s. Postauksen ensimmäinen kuva on Fotojoogan Vaikuttava kuva -valokuvausverkkokurssin satoa. Kurssilla mietittiin valokuvaamisen maailmaa omien tunteiden peilaamisen kautta. Tuon kuvan rakentaminen oli hyvin terapeuttista, kuten on sen katsominen



Kommentit

Suositut tekstit