Oivalluksia elämästä osa 303
Olen taas yhtä kokemusta rikkaampi: olin tänään "keikalla", tarjoilijana. Ystävää auttamassa, mekkorahoja tienaamassa. Minä, joka en osaa tarjoilla. Veljeni lakkiaisissa muistan kaataneeni tarjottimellisen täysiä kuohuviinilaseja... en lattialle vaan jonkun vieraan päälle. Kahvilassa en saa edes kahvikuppiani kannettua pöytään ilman, että läikkyy. Näistä tilanteista ei ystäväni tiennyt mitään. Muuten olisi jättänyt minut palkkaamatta. Selvisin kunnialla, vaikka pienissä erissä lautasia kannoinkin. Vain kerran lensivät veitset ja haarukat pitkin poikin ja sekin onneksi keittiössä.
Suurempi ahaa-elämys oli ymmärtää jälleen, että jostain syystä noissa juhlatilanteissa viihdyn keittiössä... keittämässä kahvia, asettelemassa ruokia lautaselle, jopa tiskaamassa. Olen hyvä pakenemaan keittiöön, piiloon. Mutta ruokien ja tarjoilujen kautta olen läsnä. Sen tietää ystävänikin. Kun tulee eteen hankala tilanne, minut löytää varmasti keittiöstä. Mutta minut löytää myös silloin, kun haluan tehdä vaikutuksen - tai ilahduttaa. Toiset viihtyvät estradilla, tarjoilemassa. Toiset takahuoneessa, jossa ne parhaat jutut monesti kuullaan ja vaihdetaan. Siellä toimin hyvin, siellä olen joskus jopa tehokas. Mutta kaikkien katseiden alla lautaspinon kantaminen, oi ei, vähemmästäkin ne pudotan.
Olen aina ollut kiinnostunut kaikista tavoista saada selvyyttä itsestäni, elämästäni, ehkä tulevaisuudestanikin. Joskus vuosia sitten kävin joillain hyvinvointimessuilla selvänäköisessä auralukemuksessa. Henkilö, joka ei tiennyt minusta kuin nimen luetteli monia sellaisia ominaisuuksia, jotka olivat täysin minua. Yksi niistä oli se, kuinka minulla on taipumus juhlia järjestäessäni (jota rakastan) keskittyä enemmän siihen, että kattaus on täydellinen ja ananakset pilkottu juuri tietyllä tavalla - sen sijaan, että keskittyisin vieraisiini ja heidän kanssa seurusteluun. Viimeistään nyt allekirjoitan tämän täysin.
Rakastan sitä, kun oivallan ja opin. Elämästä ja itsestäni. Vaikka vain pieniä asioita. Kuten, että jos minun pitäisi toimia catering-ravintola-alalla, kylmäkkö-kokki-tiskari olisi sitten kuitenkin paljon lähempänä todellisuutta kuin tarjoilija. Ellei sitten hovimestarin pesti olisi vielä täyttämättä... ;)
Kommentit
Olen ajatellut, että itselläni tämä on jotakin aikuistumisen vaihetta, kun haluan myös saada selkoa itsestäni ja ymmärtää itseäni paremmin.
Tykkään itsekin tehdä jatkuvasti samanlaisia huomioita itsestäni ja käytöksestäni, tavastani reagoida.
Minä olen taas ehdottomasti se tarjoilijatyyppi.
Piilomaja: Minusta tuntuu, että olen lähiaikoina kokenut, tuntenut ja ajatellut monia juttuja, joista olet kirjoittanut... Ja onneksi meitä on moneksi ja jokainen voi valita sen itselle sopivimman roolin. Voi kun vielä osaisimme sitä kunnioittaa, roolin valintaa.