Pukeutumisasenteiden päivittelyä joulutuskailun lomassa
Havahduin aamulla herätessäni siihen, että Joulu ei todellakaan ole kaukana. Minkäänlaisia valmisteluja en ole tehnyt, lahjanostoista puhumattakaan. Elokuun viimeinen päivä taisin miettiä - jälleen - että tänä vuonna teen kaikki lahjat itse. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Ilman suunnitelmaa ja valmistettuja lahjoja.
Joulua enemmän ajatuksissani on oikeastaan Pariisin matkasta asti ollut kysymys siitä, miksi pukeutuminen on meille suomalaisille jotenkin niin vaikea juttu. Nyt itsenäisyyspäivän jälkeen tämä ihmettelyni on vain vienyt lisää aivokapasiteettiani. Monet sanovat, että se on tämä sää. Mutta on niitä sellaisiakin vaatteita, jotka ovat sekä tyylikkäitä, että lämpöisiä. Itse mietin - etenkin Versaillessa kävellessäni - että onko se sitten kuitenkin se kulttuuri. Ei meillä ole ollut kuninkaita, jotka ovat luonneet muotia, keksineet korkokengät ja antaneet turhamaisuuden esikuvaa.
Ja että miksi se 'ylipukeutumisen' - ripauksella glamouria varustetun pukeutumisen - arvostelu, jonkin asteinen negatiivinen suhtautuminen, on niin syvällä. Ei saa pröystäillä. Ei saa erottua. Mutta en minä pukeudu pröystäilläkseni. Rakastan vain kaikkea kaunista. Mitä pahaa siinä on?
Oman perheeni kesken sattui tilanne, joka kuvastaa tätä mitä parhaiten. Ostin Pariisista hatun. Ihanan ja varmasti näkyvän. Ihan katukojusta. Samainen hattu löytyy muuten by Marjan ikkunasta, hieman toiseen hintaan (mistä olen sekä iloinen, että myös harmissani: olisinhan halunnut, että tuo hattuni on ainoa Suomessa). Esitellessäni ostoksiani äidilleni, isäni näki myös, kun laitoin hatun päähän. Ja hän repesi nauramaan. Oikein sydämensä pohjasta. Yritti sanoa, että "hattu on jännä". Mutta pieni ärrän tärähdys kuului läpi. Hän halusi sanoa, että "hattu on järkyttävä". Silloin sain tilaisuuden kysyä, miksi se hänen reaktionsa on niin voimakas, mistä se syntyy? Ei osannut sanoa. Ja taisi silloin ymmärtää, mitä tarkoitan, kun puhun, että meidän suomalaisten asennoitumista pukeutumiseen on kovin hankala muuttaa...
Olen ollut yllättynyt siitä, että Palefacen ilmestyminen lenkkareissa Linnan Juhliin on tuomittu niin vähän. On jopa peukkua näytetty. Eihän hän ollut ainoa artisti, joka näin on tehnyt. Siinä ei siis ollut mitään uutta. Hän on toki paistatellut "linnan flopit" -listoilla, mutta vain mainintana. Sen sijaan paljon enemmän on tuomittu Karita Mattilan asua. Jos me hyväksymme ne lenkkarit - jotka ovat selkeä etikettivirhe, paha sellainen ja vielä valkoisina, onneksi edes uusina ja puhtaina - miksi me emme osaa hyväksyä sitä, että joku osaa kantaa upean designpuvun niin hienosti? Että hän uskaltaa. Suomen julkkisten joukossa ei ole kovin montaa sellaista, joka tuon puvun olisi kantanut. Ainakaan tuon ikäisenä. Mikä kroppa, mikä asenne!!! Häiritsikö meitä oikeasti sen puvun avonaisuus (pukuhan vain näytti avonaiselta tv:ssä ja kuvissa, siinä oli käytetty luistelijoiden kilpailuasuista tuttua läpinäkyvää kangasta, joka piti puvun päällä)? Vai olemmeko kateellisia, kun emme voi pukua itse käyttää?
Se, että sopiko puku Suomen arvokkaimpaan juhlaan on täysin eri juttu. Eihän sinne sopinut ne lenkkaritkaan. Paria muutakin asua olisin tiukasti etikettiä tulkitessani miettinyt kahdesti. Mutta kuka etikettiä muuttaa ajan mukaiseksi kuin me itse? Prinsessa Victoria pukeutui omiin häihinsä kruununperijälle epätavallisesti melko avonaiseen, lyhythihaiseen pukuun. Sitä moitittiin - ja mielestäni voimallisimmin juuri Suomessa, jossa meillä ei ole edes kuninkaallisia - etiketin vastaiseksi. Mutta jos kruununprinsessa itse ei voi muuttaa etikettiä, kuka sen tekee? Hovinkin on pysyttävä ajassa, mieluummin sen edellä, niin kuin aikoinaan Versaillessa tapahtui.
Vaikka itse osaan olla kuuntelematta pukeutumiseeni liittyvää arvostelua tiedän, että en minäkään laita hattuani enää isäni nähden päähän. Kuinka monta ihanaa mekkoa, korua ja asustetta jääkin kaappien kätköihin vastaavien tilanteiden seurauksena. Mitäs jos ensi kerralla kun näemme jonkin tyylikkäästi pukeutuneen henkilön emme heti kysyisikään, mihin juhliin hän on menossa (viitaten siten ylipukeutumiseen) vaan yksikertaisesti sanoisimme: "Wau, näytät hyvältä!"
P.S. Noin ylipäänsä pukuloisto Linnan Juhlissa oli mennyt askeleen eteenpäin. Oli mietitty ja yritetty. Se ilahdutti kovin...
Joulua enemmän ajatuksissani on oikeastaan Pariisin matkasta asti ollut kysymys siitä, miksi pukeutuminen on meille suomalaisille jotenkin niin vaikea juttu. Nyt itsenäisyyspäivän jälkeen tämä ihmettelyni on vain vienyt lisää aivokapasiteettiani. Monet sanovat, että se on tämä sää. Mutta on niitä sellaisiakin vaatteita, jotka ovat sekä tyylikkäitä, että lämpöisiä. Itse mietin - etenkin Versaillessa kävellessäni - että onko se sitten kuitenkin se kulttuuri. Ei meillä ole ollut kuninkaita, jotka ovat luonneet muotia, keksineet korkokengät ja antaneet turhamaisuuden esikuvaa.
Ja että miksi se 'ylipukeutumisen' - ripauksella glamouria varustetun pukeutumisen - arvostelu, jonkin asteinen negatiivinen suhtautuminen, on niin syvällä. Ei saa pröystäillä. Ei saa erottua. Mutta en minä pukeudu pröystäilläkseni. Rakastan vain kaikkea kaunista. Mitä pahaa siinä on?
Oman perheeni kesken sattui tilanne, joka kuvastaa tätä mitä parhaiten. Ostin Pariisista hatun. Ihanan ja varmasti näkyvän. Ihan katukojusta. Samainen hattu löytyy muuten by Marjan ikkunasta, hieman toiseen hintaan (mistä olen sekä iloinen, että myös harmissani: olisinhan halunnut, että tuo hattuni on ainoa Suomessa). Esitellessäni ostoksiani äidilleni, isäni näki myös, kun laitoin hatun päähän. Ja hän repesi nauramaan. Oikein sydämensä pohjasta. Yritti sanoa, että "hattu on jännä". Mutta pieni ärrän tärähdys kuului läpi. Hän halusi sanoa, että "hattu on järkyttävä". Silloin sain tilaisuuden kysyä, miksi se hänen reaktionsa on niin voimakas, mistä se syntyy? Ei osannut sanoa. Ja taisi silloin ymmärtää, mitä tarkoitan, kun puhun, että meidän suomalaisten asennoitumista pukeutumiseen on kovin hankala muuttaa...
Olen ollut yllättynyt siitä, että Palefacen ilmestyminen lenkkareissa Linnan Juhliin on tuomittu niin vähän. On jopa peukkua näytetty. Eihän hän ollut ainoa artisti, joka näin on tehnyt. Siinä ei siis ollut mitään uutta. Hän on toki paistatellut "linnan flopit" -listoilla, mutta vain mainintana. Sen sijaan paljon enemmän on tuomittu Karita Mattilan asua. Jos me hyväksymme ne lenkkarit - jotka ovat selkeä etikettivirhe, paha sellainen ja vielä valkoisina, onneksi edes uusina ja puhtaina - miksi me emme osaa hyväksyä sitä, että joku osaa kantaa upean designpuvun niin hienosti? Että hän uskaltaa. Suomen julkkisten joukossa ei ole kovin montaa sellaista, joka tuon puvun olisi kantanut. Ainakaan tuon ikäisenä. Mikä kroppa, mikä asenne!!! Häiritsikö meitä oikeasti sen puvun avonaisuus (pukuhan vain näytti avonaiselta tv:ssä ja kuvissa, siinä oli käytetty luistelijoiden kilpailuasuista tuttua läpinäkyvää kangasta, joka piti puvun päällä)? Vai olemmeko kateellisia, kun emme voi pukua itse käyttää?
Se, että sopiko puku Suomen arvokkaimpaan juhlaan on täysin eri juttu. Eihän sinne sopinut ne lenkkaritkaan. Paria muutakin asua olisin tiukasti etikettiä tulkitessani miettinyt kahdesti. Mutta kuka etikettiä muuttaa ajan mukaiseksi kuin me itse? Prinsessa Victoria pukeutui omiin häihinsä kruununperijälle epätavallisesti melko avonaiseen, lyhythihaiseen pukuun. Sitä moitittiin - ja mielestäni voimallisimmin juuri Suomessa, jossa meillä ei ole edes kuninkaallisia - etiketin vastaiseksi. Mutta jos kruununprinsessa itse ei voi muuttaa etikettiä, kuka sen tekee? Hovinkin on pysyttävä ajassa, mieluummin sen edellä, niin kuin aikoinaan Versaillessa tapahtui.
Vaikka itse osaan olla kuuntelematta pukeutumiseeni liittyvää arvostelua tiedän, että en minäkään laita hattuani enää isäni nähden päähän. Kuinka monta ihanaa mekkoa, korua ja asustetta jääkin kaappien kätköihin vastaavien tilanteiden seurauksena. Mitäs jos ensi kerralla kun näemme jonkin tyylikkäästi pukeutuneen henkilön emme heti kysyisikään, mihin juhliin hän on menossa (viitaten siten ylipukeutumiseen) vaan yksikertaisesti sanoisimme: "Wau, näytät hyvältä!"
P.S. Noin ylipäänsä pukuloisto Linnan Juhlissa oli mennyt askeleen eteenpäin. Oli mietitty ja yritetty. Se ilahdutti kovin...
Kommentit
Kieltämättä se on perussuomalaismyssyihin verrattuna erikoinen, mutta ei suinkaan huonolla tavalla! Ja sen kanssa varmaan monella suomalaisella kävisi samoin kuin minulla uusien, vähän erilaisten asusteiden suhteen: ensi käyttämällä tuntuu että kaikki tuijottavat, tekisi mieli palata kotiin vaihtamaan peruspipo päähän. Toisella kerralla se tuntuu jo itselle tutummalta eikä niin silmiinpistävältä, ja jonkin ajan kuluttua sen erikoisuutta ei edes itse muistakaan. Siinä vaiheessa kun on sinut itse sen asusteensa kanssa, eivät muutkaan enää kadulla kiinnitä huomiota siihen että "onpa tuolla omituinen päähine" vaan kenties jopa niin, että "kylläpä tuo tyyppi kantaa näyttävän hattunsa tyylikkäästi" ;)