Leffaviikko
Flunssaviikko. Niitä, jolloin 'parane pian' -toivotukset tuntuvat vähän hassuilta. Siis tuo "pian"-sana. Yrittäähän sitä, mutta kun se ei niin vain onnistu. Kun tuntuu, ettei tapahdu muutosta, vaikka kuinka lepäisi, niistäisi, joisi lämmintä, kävelisi villasukissa, käyttäisi nenäkannua, ajattelisi positiivisia.... (Kiitos silti kaikista paranemistoivotuksista!)
Siis myös leffaviikko.
Kriittinen olen. Olenhan viimeksi nähnyt the Artistin - brilliant, fabulous - ja Carnagen - interesting (!), different, but so good.
.gif)
Aloitin 'Skandaalihäillä' (High Society). Hymyn huulille nostava leffa vuodelta 1956. Pääosissa upea Grace Kelly , hauska Bing Crosby, valloittava Frank Sinatra - ja mukana myös Louis Armstrong :) Ihanat puvut, ihana miljöö - loistava musiikki. Miksei enää nykyisin tehdä leffoja, joissa musiikki on mukana luonnollisena osana kerronnan kaarta, vaikkei kyse ole varsinaisesta musikaalista?
Jatkoin tositarinaan perustuvalla Sydämen soinnuilla (Music of My Heart). Meryl Streep, 80-luku ja upea musiikki. Tarina yksinhuoltajaäidistä, joka kääntää pettymyksensä, elämäntilanteensa ja intohimonsa voitoksi opettamalla lapsille tavallisessa koulussa viulunsoittoa. Sellaisella alueella, jossa aluksi on enemmän vastustusta ja ennakkoluuloja kuin jihuu-huutoja. Voisinpa tehdä itse jotain vastaavaa....
Vähät rakkaudesta (Down with Love). Ihana ihana 60-luku ja sen muoti. Tykkään sekä Ewan McGregorista ja Renée Zellwegeristä. Taisinkin katsoa enemmän puvustusta, nauraa lavastusta - ja vasta lopussa tajusin, että olihan siinä jokin sanomakin. Ihanan viihdyttävää.
Näin perjantai-illan ilostukseksi ajattelin katsoa jonkin ihanan romanttisen komedian. Sinä päivänä
(Love and the Other Drugs) läpäisi seulani. Kaunista kerrontaa, kauniita kuvia, kaunis stoori. Ei ihan täysin ennalta arvattava... ja niin surullinen. Ei siis komedia. Nenäliinoja tarvittiin, monta.
Siis myös leffaviikko.
Kriittinen olen. Olenhan viimeksi nähnyt the Artistin - brilliant, fabulous - ja Carnagen - interesting (!), different, but so good.
.gif)
Aloitin 'Skandaalihäillä' (High Society). Hymyn huulille nostava leffa vuodelta 1956. Pääosissa upea Grace Kelly , hauska Bing Crosby, valloittava Frank Sinatra - ja mukana myös Louis Armstrong :) Ihanat puvut, ihana miljöö - loistava musiikki. Miksei enää nykyisin tehdä leffoja, joissa musiikki on mukana luonnollisena osana kerronnan kaarta, vaikkei kyse ole varsinaisesta musikaalista?
Jatkoin tositarinaan perustuvalla Sydämen soinnuilla (Music of My Heart). Meryl Streep, 80-luku ja upea musiikki. Tarina yksinhuoltajaäidistä, joka kääntää pettymyksensä, elämäntilanteensa ja intohimonsa voitoksi opettamalla lapsille tavallisessa koulussa viulunsoittoa. Sellaisella alueella, jossa aluksi on enemmän vastustusta ja ennakkoluuloja kuin jihuu-huutoja. Voisinpa tehdä itse jotain vastaavaa....
Vähät rakkaudesta (Down with Love). Ihana ihana 60-luku ja sen muoti. Tykkään sekä Ewan McGregorista ja Renée Zellwegeristä. Taisinkin katsoa enemmän puvustusta, nauraa lavastusta - ja vasta lopussa tajusin, että olihan siinä jokin sanomakin. Ihanan viihdyttävää.
Näin perjantai-illan ilostukseksi ajattelin katsoa jonkin ihanan romanttisen komedian. Sinä päivänä
(Love and the Other Drugs) läpäisi seulani. Kaunista kerrontaa, kauniita kuvia, kaunis stoori. Ei ihan täysin ennalta arvattava... ja niin surullinen. Ei siis komedia. Nenäliinoja tarvittiin, monta.
Muistan taas, että on rakastettava tänään, jos se vain on mahdollista. Huomenna se voi olla myöhäistä.
Muistan myös, että sydämen ääntä ei voi järjellä hiljentää...
Kommentit