"Mä en osaa mitään"

Tänään se iski, ajatus: "mä en osaa mitään." Lamauttava, romahduttava, polvilleen pakottava. Uskomus, joka kumpuaa jostain alitajunnasta ja jolla ei ole todellisuusperää. Järki ei todista mitään tuota ajatusta puoltavaa. Aamulla oli mitä onnistunein asiakastapaaminen. Itsensä ja osaamisensa kehittäminen on elänyt viime aikoina todellista kultakautta. Eilen lähti veropaperitkin harvinaisen pienen väännön, tavattoman vähäisten kyynelten saattelemana eteenpäin. Elämä on ollut naurua, pää pystyssä kävelyä, nautintoa. Ja silti mieli hokee juuri tässä ja nyt lausetta:"en osaa mitään."

Se tuntuu absoluuttiselta. Tyhjyydestä kumpuavalta. Keuhkoja riivaavalta, hengitystä tihentävältä. Se on uskomus, jonka tarkoitus on viestittää minulle jotain. Suunnan tarkistamisesta, olosuhteiden muuttamisesta. Mistä tiedän? Koska tämä ajatus ja tunne on tuttu. Yleensä se on ollut merkki ahdistuksesta. Nyt vasta ymmärrän, että sillä on aina ollut tehtävänsä laajemmassa kuvassa.

"Mä en osaa mitään" kertoo omien odotusten ja toteutuman välisestä etäisyydestä. Joko siitä, että omat tavoitteet ovat livahtaneet liian kauas ja niiden saavuttaminen tuntuu toivottamalta. Tai siitä, ettei ole tyytyväinen omiin aikaansaannoksiin, yrittämiseen, otettuihin askeleihin. Näin sanoessani myönnän, että toivon kaiken olevan pian toisin, mutten malttaisi odottaa. Kuukautta tai vuotta, jonka moni muutos tarvitsee tapahtuakseen. 

Se on se pieni takapakki tiellä menestykseen, joka saa tarkistamaan realiteetit ja resurssit. Se, joka muistuttaa, että välillä on laskeuduttuva olemisen olotilaan, ennen kuin voi taas pyrkiä ja toimia. Tehdä ja toteuttaa. On hengitettävä välillä, jotta jaksaa taas. 

Minulla on toinenkin lause, jota alitajunta välillä syöttää. En ole onneksi pitkään aikaan sitä kuullut. "Tahdon kotiin". Kuulin sitä aikoinani paljon, vaikka olisin ollut jo kotona. Kyse on toiveesta ja tarpeesta päästä sellaiseen olotilaan, jonka liittää kotiin: on turvassa, lämpimässä, rakastettu, ymmärretty, rauhassa...

Alitajunta taitaa syöttää meille viestejä, jotka on joskus tulkittava. Ne eivät välttämättä tarkoita sanasta sanaa sitä, mitä kuulemme. Joskus tarvitaan pitkäkin tarkastelujakso ennen kuin todellinen merkitys paljastuu. "Mä en osaa mitään" voisi olla myös itseä rankasti ruoskiva, aliarvioiva, kaikkea muuta kuin armollinen hokema. Sellainen, joka syö lopunkin virran, lopettaa pienenkin yrittämisen. Sen verran itsesääliin taipuvainen olen, että tuohonkin tulkintaan taipuisin, helposti. Hankalaksi ja pelottavaksi se muuttuu, jos siihen uskoo. Jos saa järjen mukaan leikkiin todistamaan, että niin todella on...

Kokemuksesta olen oppinut, että oikea viesti on: laita jälleen jalat maahan ja maadoitu. 

Etsi oman tekemisesi sydän.