Totuuden hetket

Istun aamukahvilla ja pitkästä aikaa hymyilen. Nautin. Viikkojen jälkeen jokin liikahtaa sielussani. Idea, innostuksen pilkahdus. Voin kuulla, kuinka aivoissani solut liittyvät yhteen tuottaen uutta. En siis ole niitä kaikkia turhatutumisen keskellä vielä tuhonnut. Jokin ilon pulpahdus tapahtui jo muutama päivä sitten istuessani ystävän kanssa maailmaa parantaessa. Kesken puheen silmiini syttyi valo, kehoni täytti odotuksen ja innostuksen tunne. Se ei jäänyt meiltä kummaltakaan huomaamatta. Se hetki ei mennyt huomaamattani ohi. Olin siitä täysin tietoinen.

Hetkiä ja tunteita, joissa elää totuus. Joilla on tarkoitus osoittaa sormella meille tärkeitä asioita - ja jotka muistuttavat kaipuusta. Niitä, joissa tietää ihan tarkkaan, mitä pitää tehdä. Sumuinen mieli ei niitä välttämättä aina huomaa. Kiireinen arki peittää ne helposti alleen. Koska seuraava hetki on jo niin tulossa... Tänä aamuna takerrun tähän, vietän hetken jos toisen. Keitän kolmannenkin latten. Nautin kaikista hulluista ideoista, jotka tanssivat piirileikkiä mielessäni. 

Minä elän ideoista ja inspiraatiosta, luovuudesta. Elän unelmista. Ilman niitä olen vain suorittava kone. Kone, joka joskus yskähtelee ja tuottaa pahaa ääntä. Joka ylikierroksille siirtyessään ja lämmetessään voi toimia arvaamattomasti. Usein se kuitenkin tikkaa tasaisen varmaa laatua. Kone, joka kaipaa toisinaan öljyä ja voitelua, vuosihuoltoa. Ja jonkun valvomaan ainakin etäältä, että käyn. 

Mutta en tahdo olla kone.

Toisinaan mietin, miksi aitoja ideoita, luovuutta ja inspiraatiota ei voi tuottaa keinotekoisesti. Itsellänikin on ainakin matkalaukullinen erilaisia työkaluja mielen järjestämiseen ja työstämiseen. Ehkä toinenkin. Kuitenkaan kun mieli on laskeutunut sumuun ja koneen on-näppäintä painettu, niistä mikään ei tunnu hyvältä tai pätevältä. Ei osaa ottaa käteensä sitä oikeaa kirjaa, joka tällä kertaa auttaisi navigoimaan sumusta pois. Ei vaikka kuinka olisi kouluttautunut coachiksi ja tietäisi kokemuksestaan, mikä se sumu on ja miten sieltä pääsee pois.

Pitää vain odottaa. Että ensin tulee ajatus ja sitten ymmärrys. Lopulta myös ratkaisu.