Identiteettimyrsky
Eräänä päivänä kesken puheen tulen sen sanoneeksi: "En enää tiedä, kuka olen." Samalla ymmärrän: olen keskellä identiteetin muutosprosessia.
Olen ollut pitkään tietoinen siitä, että minussa asuu kaksi tasavahvaa persoonallisuutta: luova, yksityiskohtiin joskus jumittuva tekijä ja päämäärätietoinen isojen linjojen ajattelija - jopa johtaja. Elämässä valintojen tekeminen niin, että nuo molemmat voisivat olla yhtä aikaa läsnä, on ollut hankalaa. Helpompaa on ollut valita toinen vallitsevaksi, kuten personallisuustestitkin ovat ehdottaneet. Viimeksi kun tuo johtaja minussa oli vallalla, voin huonosti. Niin huonosti, että halusin hänet sulkea mieleni sopukoissa pimeään tyrmään, josta hän ei pääsisi enää ruoskimaan jo ruoskittua.
Päätin, että olen luova ja olen tekijä. Siten pystyin olemaan myös itselleni armollinen ja lempeä - toisille ihmisille myös. Tuon päätöksen myötä myös annoin itselleni luvan olla tavoittelematta korkeuksia, unelmoimatta liikoja. Tämä hetki ja tekeminen riitti. Aina välillä vastaan tuli tilanteita, jolloin johtajan päättäväisyydestä ja ongelmaratkaisukyvystä oli hyötyä. Silloin lainasin niitä ominaisuuksia. Mutta hokien edelleen tiukasti - olen tekijä - samalla kun lisäsin lukkoja johtajan tyrmän kaltereihin.
Identiteetti ei muutu helposti, se kasvaa ja kehittyy. Mutta toisinaan elämässä tulee vastaan tilanteita, haasteita ja mahdollisuuksia, joissa huomaakin tarvitsevansa täysin toisenlaisia vahvuuksia. Silloin ensin alkaa etsiä itsestään taitoja ja kehittää osaamistaan. Opettelee uuden aihealueen. Kunnes huomaa, että myös näkökulmaa ja sitä, miten itsensä näkee ja kokee, pitäisi muuttaa. Vain siten voi päästä sopusointuun uuden tilanteen kanssa. Oma mukavuusalue siirtyy toisaalle - epämukavuusalue samalla.
Koska ammatillamme on edelleen niin suuri merkitys elämässämme ja myös identiteetin rakentajana - siinä, miten näemme itsemme - muutokset työmaailmassa vaikuttavat vahvasti identiteettiimme.
Minussa elävän kaksikon valtasuhde on jälleen muuttumassa: johtaja minussa on astumassa esiin, luovan tyypin vetäytyessä taakse. Se pelottaa. Pelottaa niin, että en meinaa haluta antaa prosessille mahdollisuutta. Pelottaa, koska historiani muistuttaa, että viimeksi samainen prosessi toiseen suuntaan oli raju. Se vei voimat. Muutos voi järisyttää perusolemustani, tapaani olla ja elää, ihmissuhteitani ja arkeani. Sen myötä tavoitteeni ja unelmani vaihtuvat toisiksi. Näkemykseni siitä, millaista on hyvä elämä, saa uusia merkityksiä ja näkökulmia.
Ollessani parhaillani keskellä suurinta myrskyä, mielessäni vain pyydän: hei johtaja, älä unohda tuota luovaa tyyppiä ja hänen herkkyyttään - sinä tarvitset sitä vielä.
Olen ollut pitkään tietoinen siitä, että minussa asuu kaksi tasavahvaa persoonallisuutta: luova, yksityiskohtiin joskus jumittuva tekijä ja päämäärätietoinen isojen linjojen ajattelija - jopa johtaja. Elämässä valintojen tekeminen niin, että nuo molemmat voisivat olla yhtä aikaa läsnä, on ollut hankalaa. Helpompaa on ollut valita toinen vallitsevaksi, kuten personallisuustestitkin ovat ehdottaneet. Viimeksi kun tuo johtaja minussa oli vallalla, voin huonosti. Niin huonosti, että halusin hänet sulkea mieleni sopukoissa pimeään tyrmään, josta hän ei pääsisi enää ruoskimaan jo ruoskittua.
Päätin, että olen luova ja olen tekijä. Siten pystyin olemaan myös itselleni armollinen ja lempeä - toisille ihmisille myös. Tuon päätöksen myötä myös annoin itselleni luvan olla tavoittelematta korkeuksia, unelmoimatta liikoja. Tämä hetki ja tekeminen riitti. Aina välillä vastaan tuli tilanteita, jolloin johtajan päättäväisyydestä ja ongelmaratkaisukyvystä oli hyötyä. Silloin lainasin niitä ominaisuuksia. Mutta hokien edelleen tiukasti - olen tekijä - samalla kun lisäsin lukkoja johtajan tyrmän kaltereihin.
Identiteetti ei muutu helposti, se kasvaa ja kehittyy. Mutta toisinaan elämässä tulee vastaan tilanteita, haasteita ja mahdollisuuksia, joissa huomaakin tarvitsevansa täysin toisenlaisia vahvuuksia. Silloin ensin alkaa etsiä itsestään taitoja ja kehittää osaamistaan. Opettelee uuden aihealueen. Kunnes huomaa, että myös näkökulmaa ja sitä, miten itsensä näkee ja kokee, pitäisi muuttaa. Vain siten voi päästä sopusointuun uuden tilanteen kanssa. Oma mukavuusalue siirtyy toisaalle - epämukavuusalue samalla.
Koska ammatillamme on edelleen niin suuri merkitys elämässämme ja myös identiteetin rakentajana - siinä, miten näemme itsemme - muutokset työmaailmassa vaikuttavat vahvasti identiteettiimme.
Minussa elävän kaksikon valtasuhde on jälleen muuttumassa: johtaja minussa on astumassa esiin, luovan tyypin vetäytyessä taakse. Se pelottaa. Pelottaa niin, että en meinaa haluta antaa prosessille mahdollisuutta. Pelottaa, koska historiani muistuttaa, että viimeksi samainen prosessi toiseen suuntaan oli raju. Se vei voimat. Muutos voi järisyttää perusolemustani, tapaani olla ja elää, ihmissuhteitani ja arkeani. Sen myötä tavoitteeni ja unelmani vaihtuvat toisiksi. Näkemykseni siitä, millaista on hyvä elämä, saa uusia merkityksiä ja näkökulmia.
Ollessani parhaillani keskellä suurinta myrskyä, mielessäni vain pyydän: hei johtaja, älä unohda tuota luovaa tyyppiä ja hänen herkkyyttään - sinä tarvitset sitä vielä.
Kommentit