Ihana elokuu

Elokuu, lempikuukauteni. Silloin elämä alkaa. Pysähtyneisyys ja pakkonautinto ovat ohi. Tilalle tulevat raikkaat aamut, leppoisat pimeät illat. Katuvalojen lämpö. Orastava syksyinen muutos ja uudet harrastukset. Kukaan ei hetkeen valita väsymystä. Eikä ihan heti kiirettäkään.

Minulle elokuu on aina helpotus. Sori, mutta en ole heinäkuun fani. En ole pitkään aikaan ollut. Kaikki elämäni vaikeimmat ratkaisut ovat tapahtuneet kesä-heinäkuun vaihteessa. Siksi heinäkuusta on tullut toipumisen ja tietyissä tunteissa rypemisen aikaa. Yksinäisyyden kuukausi. Kuukausi, kun millekään asiantilalle ei mahda mitään, vaikka kuinka tahtoisi. Tähän suhtautumiseeni ei vaikuta sää. Tänä vuonna vain oli helteiden myötä entistäkin tukalampaa. Yleensä heinäkuun ajaksi vetäydyn omiin poteroihini. Jotta en ole muiden nautinnon tiellä. Laitan suuni kiini ja lasken päiviä, että kaikki on taas ohi. Vai voiko muka Suomessa sanoa ääneen vihaavansa heinäkuuta?

Siksi elokuu tuntuu aina kuin avaisi jälleen mahdollisuuksien ja toivon ikkunan. Niin se tuntui nytkin. Se tunne, kun saa vihdoin nukuttua. Matalammalta paistava aurinko ei ole sekään enää ihan niin vaativa. Tuntuu hyvältä laittaa taas mustaa päälle ja etsiä laatikoista muutenkin tummempia sävyjä. Sytyttää parvekkeen lyhtyyn kynttilä ja sen valossa lukiessa vetää vilttiä päälle. Lähettämiinsä viesteihin saa jälleen vastauksia. Asiat alkavat taas edetä ja kehittyä. Punaviinikin maistuu pimenevässä ja viilenevässä illassa niin hyvälle.

Ilmassa väreilee muutoksen mahdollisuus. Ja lupa tuntea erilaisia tunteita.

Yleensä elokuuni täyttää into ja odotus kaikesta uudesta. Tällä kertaa on toisin. Minulle on monelta eri taholta vihjattu, että ehkä voisi olla hyvä, jos en odottaisi enkä laatisi suuria suunnitelmia. Että mieli saisi vielä toipua ja kerätä voimia. Heinäkuussa oli helppoa elää vain tässä hetkessä. Uida kun teki mieli, uppoutua kirjojen tarinoihin, ommella kun halusi, ottaa unet kun tuntui siltä. Elokuun myötä myös mieli alkoi jälleen luoda hankalia rakennelmiaan. Juuri nyt pitäisi kuitenkin osata päästää irti paitsi menneistä myös tulevaisuudesta. Vaativista odotuksista, suunnitelmien laatimisen kiirehtimisestä. Tavoitteiden asettamisesta pilvilinnoihin ja itsensä ruoskimisesta niitä kohti.

Jotta minä, mieleni ja elämäni ehdimme mukaan. Jotta ehdin kuunnella itseäni ja tarpeitani. Sitä, mikä on minulle tärkeää ja mitä todella tarvitsen juuri nyt. Jotta laadin suunnitelmani, koska haluan. Jotta en valitsisi asioita, koska minun odotetaan tekevän niin. Jotta voin seisoa omassa arjessani vahvasti omilla jaloillani ja sanoa vielä nauttivani siitä. Arjesta. Kaikkine komplikaatioineen.

Ihana elokuu, kiva kun olet täällä!