Outolintu

Minulle lintujen laulu ja aurinko merkitsee kevättä. Täällä olen saannut herätä linnun lauluun joka aamu. Ihanaa, mutta kummallista. Lintujen laulu ja marraskuu eivät mielestäni kuulu yhteen. Kuten ei myöskään pilvetön taivas ja aurinko ja lämpö - talvella. Tällä on kylmempää, kun on pilvistä ja lämpöisempää kun aurinko paistaa. Loogista. Mutta sittenkin talvella Suomessa usein pilvetön taivas ja aurinko tarkoittaa kovaa pakkasta. Minulle tuottaa suuria vaikeuksia päätellä lämpötilaa ikkunasta ulos katsoen ja yleensä arvaukseni meneekin pahasti pieleen.

Kotikatuani

Kämppääni ei ehkä paista koko päivänä aurinko, jota pidän - kerran heinäkuun tukalassa helteessä täällä vierailleena - mukavana asiana. Myös kivilattia muistuttaa siitä, että täällä on tärkeämpää pitää asunnot viileänä kuin lämpöisenä. Puuparketteihin ja lattialämmityksiin tottuneet varpaani kaipaavat kuitenkin kovasti villasukkia. Aina ja koko ajan. Suihkustakin tullessani ensimmäisenä laitan nyt villasukat jalkaani. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen todella kaivannut aamutossuja. :)

Kun lähden ulos, kaikki näyttävät siltä kun olisivat naparetkelle lähdössä. Olen outolintu, kun kävelen pikkukengillä ja kevyellä syys-kevättakilla - paitsi niiden joukossa, jotka ovat laittaneet jalkaansa ballerinat, mutta eivät sukkia. Heitä katselen ihmetellen: ei täällä ehkä niin lämmin ole... Myös käsineet näyttävät olevan täysin outo käsite näille leideille.

Poikkean myös pariisilaisista siinä, että mielelläni kävelen 10 minuutin matkan toisen metrolinjan pysäkille kuin vaihdan pari kertaa metroa. Suomessakaan en tykkää liikennevälineen vaihtamisesta. Tuon kävelymatkan varrelle osuu talo, jonka kohdalla aina mietin, että se talo on kovin yksinäinen. Kuin siltä puuttuisi kaveri tai puoliso. Niin kuvailisin sitä vieraakseni saapuville, jos talossa asuisin...