Valintoja valintoja
Elämämme on täynnä valintoja. Suuria ja pieniä. Silloinkin, kun teemme jotain "automaattisesti", valitsemme. Koska aina voisimme tehdä toisin. Se toinen tapa ei välttämättä ole mukavampi tai parempi, ihanampi tai kantavampi. Se on kuitenkin vaihtoehto. Usein vasta aika näyttää, miten meidän käy, oliko valintamme oikea. Viekö valintamme meitä sinne, minne olemme menossa?
Olisi ihanaa, jos joskus joku toinen sanoisi, mitä tehdä. Niinpä. Luovuttaa vastuu toiselle. Päätöksestä ja sen lopputuloksesta. Itse hypätä mukaan matkantekijänä, toteuttajana, joskus vain viereltä katsojana. Ajatus, johon on vahvasti sisältynyt toinen ajatus: "jos menee pieleen, on ketä syyttää". Oi mikä tilanne! Ettei ainakaan tarvitse omalle peilikuvalle huutaa tai itseään ruoskia. On helppoa rakastaa itseä, kun ei ole tehnyt mitään. Ei edes valintoja.
Olen käynyt läpi ratkaisukeskeisen terapiaputken. Silloin, kun mieleni myrkysi ja vointini oli kaikkea muuta kuin hyvä, tuntui turhauttavalta, kun terapeutti ei voinut antaa mitään neuvoa. Piti keksiä itse. Jos mieli tuntee olevansa keskellä avaruuden mustaa pistettä, on vaikeaa löytää tähteä. Jos on uppoamassa meren syvyyksiin, ei ehkä osaa ihastella koralliriutan kauneutta tai keskittyä etsimään simpukoista helmiä. Vielä turhauttavampana pidin aina viimeiseksi esitettyä kysymystä: "Mikä on seuraava askel, jonka otat?" Mieleni karkasi heti pohtimaan suuria kysymyksiä. "Miten pelastan maailman?" "Miten saavutan kaikki unelmani heti huomenna?" Kunnes vuosia myöhemmin tajusin, että oikea (tai siinä hetkessä sopivin) vastaus on: "Avaan tuon oven ja astun ulkomaailmaan."
Niin, mutta mitä isommasta valinnasta on kyse, sitä suurempi on kaipuu, että sitä voisi pohtia jonkun toisen kanssa. Kysyä mielipidettä. Peilata ajatuskulkua ja siten ehkä vahvistua, että olen tekemässä itselleni parhaan valinnan.
Olin viime keväänä mukana tekemässä Ylen uutta ohjelmaa Nyt tai ei koskaan. Ohjelman idea on simppeli: 8 elämän risteyskohdassa olevaa naista kysyy parviälyltä neuvoa, mitä hänen tulisi tehdä. Parviälyn muodostavat 15 tavallista suomalaista naista ja miestä ja heidän aivoituksensa, jossa yhdistyy valtava määrä elämänkokemusta, lukemattomia tehtyjä valintoja, järjetön määrä ratkaisuja, erilaisia katsantokantoja ja arvoja. Ideaan yksinkertaisuus sitten jääkin. Vauhtia ja vaaratilanteita piisasi, kun parvelaiset pääsivät tutustumaan päähenkilön, apua pyytäneen, elämään. Minä olin yksi parvelaisista, yhteensä kolmessa jaksossa.
Nuo 8 naista ovat superrohkeita! Että avaavat elämänsä, mietteensä ja sydämensä. Eivätkä vain noille 15 uteliaalle penkojalle auttajalle vaan myös koko Suomen kansalle. Kuvauksien aikana muistan usein asettuneeni mielessäni päähenkilön tuolille ja miettineeni, miltä tuntuisi istua siinä. Muistan myös kauhuissani ajatelleeni, ettei minulla on lupa puuttua toisen elämään. Ei minulla ole lupa neuvoa ventovierasta missään. Ei minulla ole edes lupa kysyä vaikeita kysymyksiä. Koska en haluaisi, että minulle tehdään niin.
Mutta he olivat pyytäneet apua. He olivat antaneet luvan. Parvi voi auttaa heitä peilaamaan asioita, katsomaan niitä uusista näkökulmista. He voivat saada tunteen, että he eivät ole asiansa kanssa yksin. Joku muukin on ehkä tällaista joskus pohtinut. Siksi meidän pitäisi osata puhua, pyytää apua. Ja vaikka parvi antaakin ratkaisuehdotuksensa, lopullisen päätöksensä kanssa he ovat kuitenkin yksin. Siksi se päätös pitää tehdä itse. Me parvelaisetkaan emme tiedä, mitä neuvoja he lopulta toteuttivat. Sen näemme vasta tv:stä tämän syyskuun aikana. Jännittää.
Jokainen valinta on se oikea. Juuri sillä hetkellä. Kaikki henkisen hyvinvoinnin oppaat sanovat, että kun päätös on tehty, ne muut vaihtoehdot pitäisi unohtaa. Että oli ollutkaan mikään jahkailutilanne. Katsoa rohkeasti eteenpäin. Toteuttaa valintaansa. Kuitenkin on inhmihillistä, että jossittelee. Joskus ei osaa tai ei voi olla katsomatta taakseen. Ei voi olla toteamatta peilin ääressä: "hienoa Maarit, tosi hyvin valittu, mitä sä oikein ajattelit". Silloinkin pitäisi osata vain armahtaa, itsemme. Koska se oli vain valinta. Sillä hetkellä tehty. Ja juuri nyt, me voimme valita toisin. Aina.
(Nyt tai ei koskaan -ohjelma YLE TV1:llä 8.9.2015 klo 19.00 alkaen ja siitä 8 viikkoa eteenpäin).
Olisi ihanaa, jos joskus joku toinen sanoisi, mitä tehdä. Niinpä. Luovuttaa vastuu toiselle. Päätöksestä ja sen lopputuloksesta. Itse hypätä mukaan matkantekijänä, toteuttajana, joskus vain viereltä katsojana. Ajatus, johon on vahvasti sisältynyt toinen ajatus: "jos menee pieleen, on ketä syyttää". Oi mikä tilanne! Ettei ainakaan tarvitse omalle peilikuvalle huutaa tai itseään ruoskia. On helppoa rakastaa itseä, kun ei ole tehnyt mitään. Ei edes valintoja.
Olen käynyt läpi ratkaisukeskeisen terapiaputken. Silloin, kun mieleni myrkysi ja vointini oli kaikkea muuta kuin hyvä, tuntui turhauttavalta, kun terapeutti ei voinut antaa mitään neuvoa. Piti keksiä itse. Jos mieli tuntee olevansa keskellä avaruuden mustaa pistettä, on vaikeaa löytää tähteä. Jos on uppoamassa meren syvyyksiin, ei ehkä osaa ihastella koralliriutan kauneutta tai keskittyä etsimään simpukoista helmiä. Vielä turhauttavampana pidin aina viimeiseksi esitettyä kysymystä: "Mikä on seuraava askel, jonka otat?" Mieleni karkasi heti pohtimaan suuria kysymyksiä. "Miten pelastan maailman?" "Miten saavutan kaikki unelmani heti huomenna?" Kunnes vuosia myöhemmin tajusin, että oikea (tai siinä hetkessä sopivin) vastaus on: "Avaan tuon oven ja astun ulkomaailmaan."
Niin, mutta mitä isommasta valinnasta on kyse, sitä suurempi on kaipuu, että sitä voisi pohtia jonkun toisen kanssa. Kysyä mielipidettä. Peilata ajatuskulkua ja siten ehkä vahvistua, että olen tekemässä itselleni parhaan valinnan.
Olin viime keväänä mukana tekemässä Ylen uutta ohjelmaa Nyt tai ei koskaan. Ohjelman idea on simppeli: 8 elämän risteyskohdassa olevaa naista kysyy parviälyltä neuvoa, mitä hänen tulisi tehdä. Parviälyn muodostavat 15 tavallista suomalaista naista ja miestä ja heidän aivoituksensa, jossa yhdistyy valtava määrä elämänkokemusta, lukemattomia tehtyjä valintoja, järjetön määrä ratkaisuja, erilaisia katsantokantoja ja arvoja. Ideaan yksinkertaisuus sitten jääkin. Vauhtia ja vaaratilanteita piisasi, kun parvelaiset pääsivät tutustumaan päähenkilön, apua pyytäneen, elämään. Minä olin yksi parvelaisista, yhteensä kolmessa jaksossa.
Nuo 8 naista ovat superrohkeita! Että avaavat elämänsä, mietteensä ja sydämensä. Eivätkä vain noille 15
Mutta he olivat pyytäneet apua. He olivat antaneet luvan. Parvi voi auttaa heitä peilaamaan asioita, katsomaan niitä uusista näkökulmista. He voivat saada tunteen, että he eivät ole asiansa kanssa yksin. Joku muukin on ehkä tällaista joskus pohtinut. Siksi meidän pitäisi osata puhua, pyytää apua. Ja vaikka parvi antaakin ratkaisuehdotuksensa, lopullisen päätöksensä kanssa he ovat kuitenkin yksin. Siksi se päätös pitää tehdä itse. Me parvelaisetkaan emme tiedä, mitä neuvoja he lopulta toteuttivat. Sen näemme vasta tv:stä tämän syyskuun aikana. Jännittää.
Jokainen valinta on se oikea. Juuri sillä hetkellä. Kaikki henkisen hyvinvoinnin oppaat sanovat, että kun päätös on tehty, ne muut vaihtoehdot pitäisi unohtaa. Että oli ollutkaan mikään jahkailutilanne. Katsoa rohkeasti eteenpäin. Toteuttaa valintaansa. Kuitenkin on inhmihillistä, että jossittelee. Joskus ei osaa tai ei voi olla katsomatta taakseen. Ei voi olla toteamatta peilin ääressä: "hienoa Maarit, tosi hyvin valittu, mitä sä oikein ajattelit". Silloinkin pitäisi osata vain armahtaa, itsemme. Koska se oli vain valinta. Sillä hetkellä tehty. Ja juuri nyt, me voimme valita toisin. Aina.
(Nyt tai ei koskaan -ohjelma YLE TV1:llä 8.9.2015 klo 19.00 alkaen ja siitä 8 viikkoa eteenpäin).
Kommentit