Tervetuloa uusi tulevaisuus!

"Tulevaisuus määrittää, miten menneisyyttä tulkitsemme." Lause, joka muutti elämäni ja jota olen kirjoituksissani jo monta kertaa toistanut. Toivo vahvistuu toistoista. Tuon lauseen kuulin istuessani ensimmäistä päivää LTI:n Ratkaisukeskeinen coach -koulutusohjelmassa. "Olen vihdoin oikeassa paikassa" kirjoitin Facebookiini kun vain kaksi tuntia oli koulutusta takana - ja monen monta edessä. Tuossa hetkessä preesenselämästään ja tähän hetkeen jämähtäneisyydestään ylpeä avautui unelmoimaan ja katsomaan tulevaisuuteen. Ja samalla asettautui järjestykseen se, jolle niin monien elämänohjeiden mukaan on pitänyt kääntää selkänsä: menneisyys.

Meillä ihmisillä on tarve puhua todellisuudesta. Siihen kuuluu menneisyys. Se sisältää paljon onnistumisia. Olemme ennenkin käyttäneet luonteemme vahvuuksia hyödyksemme, oivaltaneet, tehneet oikein. Ne kaikki samat voimavarat ovat myös jatkossa käytössämme, kunhan ne vain tunnistamme ja hyväksymme. Menneisyyttään voi katsoa kriittisin silmin, jolloin saattaa nähdä paljon mustaa, vääriä valintoja, pelkoa ja epäonnistumista. Tai sitä voi katsoa armollisin silmin, jolloin näkeekin, miten paljon on vuosien varrella tehnyt hyvää, oppinut ja onnistunut.

Olen aina ollut muutoksen puolella. Ehkä jopa niin, että en ole aina halunnut elää tätä hetkeä, koska olen toivonut sen pian muuttuvan. Mutta en ole siihen aina uskonut. Motivaatio on jäänyt vaillinaiseksi. Silti muutos on aina mahdollisuus! Jokainen etsii ja löytää oman reittinsä siihen. Maan, meren tai ilman kautta. Vaikka jokainen luo oman polkunsa, silti helpompaa on, kun sillä taivaltamiseen löytää kumppaneita, kanssamatkustajia, joille voi omasta onnistumisestaan jakaa. Miten saan heidät pysymään matkassa? Aiemmin saatoin ajatella, että tarjoamalla kuuta taivaalta, maallisen mammonan ja avautuvien uusien asemien kautta. Nyt ymmärrän paremmin, että usein yksi pieni sana - kiitos - riittäisi.

Juuri nyt tiedän olevani uuden kartan reunalla. En malta odottaa, että pääsen luomaan unelmakuvia, jotka paljastavat arvoni ja sisimmän tahtoni. Sen tiedän, että olen lähdössä johonkin, jota voi pitää erityistä luovuutta vaativana prosessina. Coachina - jollaiseksi valmistuin - tulen kysymyään usein ihmeistä. Jos en tiedä mitä kysyä kysyn, mitä pitäisi kysyä seuraavaksi. Opettelen ajamaan itseni not knowing -tilaan, joka on haastavaa kaiken muka tietävälle. Luotan siihen, että monet kiperät tilanteet elämässäni voin muuttaa vain hölläämällä omaa mieltäni ja vaihtamalla näkökulmaa. Se miten asioita kysyn ja esitän vaikuttaa vastapuoleen. Rakennan siltoja, heittäydyn välillä turistin osaan, jotta näen laajemmin. Ja tiedän, että ihmiset tietävät itse, mikä heille on parasta. Jatkossakin haluan muistaa, että minä hallitsen omaa aikaani - se tuntuu yrittäjästä hyvältä. Ja erityisesti: jokainen oppilas ja opettaja on toisilleen aina opettaja  ja oppilas.

Tulevaisuuden stressijanaa katsellessani toivon sen olevan vain pientä, mukavaa värähtelyä. Olen kuin pieni lapsi lelukaupassa. Silmäni kiiltävät innosta, sydän pamppailee mukana. En meinaa maltaa olla paikallani. Ja niin pitääkin olla. "Ihminen syttyy siitä, kun hän puhuu itseään kiinnostavista asioista."  Enkä vain puhu, ajattelin elää edelleenkin omien arvojeni mukaisesti.

Koulutuksen myötä yhden taikateatterin verhot sulkeutuvat. On aika nousta itse estradille. CocoStyle on jo vaihtunut Cocomind:ksi. Pian sen voi kertoa kaikille. Sen myötä haluan tulevaisuudessa olla mukana auttamassa tavoitteiden asettamista ja niihin pääsemistä. Taksikuskina tai vierellä kulkijana. Kysyjänä ja tukijana. Uskon valajana, arvoista keskustelijana.