Mittasuhteita

Elämä asettaa kaiken oikeisiin mittasuhteisiin sitten kuitenkin. Hyvän ystäväni perheessä on huolta ja surua - onneksi myös toivoa. Kaikki omat murheet tuntuvat sen rinnalla pieneltä. Mietin vain, miten voisin olla avuksi, voinko tehdä jotain. Miten voisin helpottaa taakkaa? Tuen antaminen lienee jo jotain. Huoli on myös ystävästä, hänen jaksamisestaan kaiken keskellä.

Kunpa sitä oikeasti oppisi elämään niin, ettei mikään ole itsestään selvyys. Ja osaisi olla kiitollinen siitä mitä on. Elämästä, läheisistä, perheestä, ystävistä, tästä päivästä.

Kaksi pikkuvierasta istui tänään luonani punaisilla jakkaroilla tv:n ääressä.
Niillä olen itsekin pienenä istunut.
Olivat mitä suloisin näky. Tunsin kiitollisuutta heistä ja heidän vanhemmistaan.
Että ovat.