Ensimmäiseksi aamulla, viimeiseksi illalla

Kuvan lehdet: Avotakka ja Plaza.

Ajatukseni ovat nyt niin tiiviisti muuttamisessa ja uudessa kodissani, että en kykene mihinkään muuhun. Blogikin muuttuu tässä rytäkässä näköjään sisustusblogiksi. Tyyliä sekin. Tämä kaikki sallittakoot. Yritän sallia sen ainakin itselleni.

Myönnän, etten millään malttaisi. Yhtäkkiä kuukausikin alkaa tuntua liian pitkältä ajalta odottaa.

Kaiken keskellä huomaan, että teen valintoja ja päätöksiä ekologisin perustein. Uudessa kodissa on lattia, jonka väristä en ihan niin pidä. Onneksi se on parkettia, joten sen voi ainakin periaatteessa hioa, petsata tummemmaksi ja lakata. Tarjousparketit tulisivat todennäköisesti tätä toimenpidettä edullisemmiksi. Mutta onhan se kai ekologisempaa antaa hyvän parketin olla ja teettää siitä vain mieluisampi.

Samaa ajatuskulkua käyttäen päädyin myös siihen, että keittiön tasoa ei vaihdetakaan vaan hion ja vahaan sen uudestaan. Oikeastaan valmistakin saan nopeammin, kun ei tarvitse odottotella että joku tulee tason vaihdon tekemään. Sen sijaan välitila saa uudet materiaalit. Vähän ajattelin pinkkejä laattoja ja lasia. Pinkkiä kun ei kuulema koskaan voi olla liikaa...
Eniten ajatustyötä käytän kuitenkin vaatehuoneeni rakentamiseen. Makuuhuone on sen verran iso ja jo Feng Shuin mukaan sinne ei saisi töitä raahata, joten tilaa jää muille toiminteille. Irtokaapeilla ja -hyllyillä sekä verhoilla ajattelin rajata erillisen vaate-/pukeutumishuoneen. Sinne tulisi iso peili, pehmeä matto ja kristallikruunu. Nykyiset vanhat kaapinovet vaihdatan joskus tulevaisuudessa liukuoviksi. Kengistä osa pääsisi esille kalteville hyllyille - joiden aikaan saaminen on vielä suuri kysymysmerkki.

Ja se keittiö. Olen aina haaveillut avokeittiöstä. Siitä ajatuksesta minun piti luopua jo päättäessäni alueista, joille suostun muuttamaan. Nyt olenkin ihan ihastunut ajatukseen, että pian minulla on oma iso keittiö ei liian iso, hukkaneliöt keittiössä ovat tylsiä), jossa mahtuu toimimaan ja tekemään - ja joka saa tarpeen tullen jäädä hyrskyn myrskyn. Näen siellä neliömallisen baaripöydän, kaksi korkeaa tuolia ja pöydällä kukkia maljakossa. Ehkä oppisin jälleen syömään pöydän ääressä. Hehtaaripöydässä kun tunnen itseni vain - jos mahdollista - entistä yksinäisemmäksi.

Päätin, että jos Ikea-kassit toimivat loistavasti näytöskeikalla, ne toimivat hyvin myös muutossa. Saan samalla hyvän tekosyyn käydä Ikeassa vähän katselemassa... vain katselemassa. :)

Feng Shuita mukaillen, yksi kulma puuttuu. Onneksi se ei ole rikkaus eikä rakkaus.

Kommentit

Ava sanoi…
Tuo vaatehuone suunnitelma kuulostaa ihanalta! Juuri sellaista ihanaa arkipäivän ilahdutusluksusta!
Maarit sanoi…
Ava: Olen haaveillut pukeutumishuoneesta jo pitkään. Nyt on tilaa se toteuttaa. Ehkä vähän Carrie-meininkiä, mutta arjen luksusta, kuten sanoit, juuri sitä! :)
Anonyymi sanoi…
Ai vähän Carrie... ;)

Mutta ihana, ihana!!!! En malta odottaa, että näen livenä!

Heidi (joka koettaa taas hieman kaupunkilaistua...)
Maarit sanoi…
Heidi: Olen varmaan ennenkin sanonut, että minua saa kosia sellaisella vaatehuoneella kuin Carriella ja parilla Manoloita. :) Tervetuloa kaupunkiin! Onneksi se metsä pysyy siellä meitä varten valmiina ottamaan meidät syliinsä, kun sitä tarvitsemme...

Suositut tekstit