Kranssikuume
(Alunperin julkaistu 13.12.2018)
Kranssikuume iski minuunkin. Kiitos kaikkien Instassa näkemieni kuvien, jotka ovat todella herättäneet luovuusvimman eloon. Ehkä sekin vaikuttaa, että tänä vuonna olen suhtautunut jouluun ja sen koristuksiin avoimen kokeilevin mielin. Aiempina vuosina olen ehkä aatonaattona pistäytynyt kukkakaupassa ja etsinyt jouluvalot esille. Tänä vuonna kaikki on toisin. Näköjään.
Jotain, jota voi näperrellä. Jotain, joka ei ole kovin vaikeaa. Jotain, jossa valmista syntyy nopeasti. Materiaalit voi parhaimmillaan löytää luonnosta - tai kaupasta. Ja jos tyhjän paperin syndrooma iskee, vauhtiin avittavia ideoita on netti pullollaan. Täydellistä.
Jossain mieleni sopukoissa haaveilin naisten päivästä, jossa tehdään yhdessä kransseja. Juodaan siinä sivussa glögiä ja laitetaan maailma järjestykseen. Sellainen ei ihan vielä tullut todeksi, mutta ehkä ensi jouluna. Tuntui, että juuri kranssit olisivat sopivan pehmeää ja helppoa puuhaa juttelemisen ohella toteutettavaksi.
Yhden tämän kauden ihanimmista päivistä kuitenkin vietin ystäväni kanssa juurikin kransseja näperrellen. Ensin haalimme tarvikkeet. Levitimme ne pöydälle. Laitoimme joululaulut soimaan. Avasimme pähkinäpussin pöydälle. Annoimme luovuuden tulla.
Pian huomasimme, että meillä on sisäsyntyisesti oma kranssityylimme. Kumpikin meistä kun oli ensimmäistä kertaa kyseisen puuhan äärellä. Vanhastaan opittua ei voinut syyttää. Minun tyylini pelkistyi ajatukseen vähemmän on enemmän. Hänestä taas enemmän oli, no, enemmän! Mahtavaa!
Ensimmäisiin kransseihini kiedoin kehikon rautalangasta ämpäri muottinani. Pari kolme kerrosta rautalankaa, jotka kiedotaan neljännellä yhteen. Päälle pyöritetään tiiviisti kukkateippiä. Oksat kiinnitetään pienillä rautalangasta katkotuilla palasilla. Sivuleikkurit ovat puuhassa ystävät - ja tuoreet oksat, jotka eivät varise.
Perinteisemmät kranssit valmistuivat kranssipohjien päälle. Niihin sammaleetkin kiinnittyvät rautalangalla helposti. Sypressin oksat ovat taipuisempia ja odotettavasti pidempään neulasensa säilyttäviä kuin havut, vaikka havuista tulee ihana tuoksu.
Sittemmin kaupasta on löytynyt niin valmiita metallisia ympyröitä, paksumpaa tarkoitukseen erityisesti sopivaa metallilankaa. Vihreä kukkalanka saattaa olla huomaamattomampi kuin rautalanka ja ohuempana helpompi taivuttaa. Kanervien kukinnot pysyvät kuivuessaankin karisematta, kun teoksen suihkuttaa hiuslakalla. Tuntuu, että myös sypressi tykkää moisesta. Jo aiemmin syksyllä hankkimani ja kuivaamani rosepippurit olivat kuin tehtyjä kranssipuuhiin. Herkkää vanamon kaltaista lehtiköynnöstä myytiin kukkakaupassa ruukussa.
Erilaisten kokeilujen jälkeen lopulta omin tyylini löytyi eukalyptyksen oksista ja sen eri lajikkeista (oletan). Ne kuivuvat nopeasti, joten työstöä ei kovin montaa yötä kannata pohtia. Herkät, yksinkertaiset, miellyttävää mietoa tuoksua levittävät kranssit eivät tunnu lainkaan jouluisilta. Siksi jo mietin, pitäisikö niitä sittenkin tehdä teko-oksista.
Kun lehdet ovat liian kuivat, aion purkaa tekeleeni ja säilöä kaikki kehikot seuraavaa kranssikautta varten. Parhaillaan jännitän, säilyvätkö marraskuussa työstetyt oksat todella jouluun asti vai pääsenkö aivan juhlan kynnyksellä uudestaan näperryspuuhiin.
Oksien, käpyjen, kukintojen, marjojen ja koristeiden asettelussa on vain taivas rajana. Kranssien ollessa tyyliltään keskenään samanlaisia ne muodostavat ihanan sisustus- ja koristekokonaisuuden, joka saa tunnelman jatkumaan huoneesta toiseen.
Yksi ikkuna olisi vielä vapaana - mitäköhän keksisin?
Kranssikuume iski minuunkin. Kiitos kaikkien Instassa näkemieni kuvien, jotka ovat todella herättäneet luovuusvimman eloon. Ehkä sekin vaikuttaa, että tänä vuonna olen suhtautunut jouluun ja sen koristuksiin avoimen kokeilevin mielin. Aiempina vuosina olen ehkä aatonaattona pistäytynyt kukkakaupassa ja etsinyt jouluvalot esille. Tänä vuonna kaikki on toisin. Näköjään.
Jotain, jota voi näperrellä. Jotain, joka ei ole kovin vaikeaa. Jotain, jossa valmista syntyy nopeasti. Materiaalit voi parhaimmillaan löytää luonnosta - tai kaupasta. Ja jos tyhjän paperin syndrooma iskee, vauhtiin avittavia ideoita on netti pullollaan. Täydellistä.
Jossain mieleni sopukoissa haaveilin naisten päivästä, jossa tehdään yhdessä kransseja. Juodaan siinä sivussa glögiä ja laitetaan maailma järjestykseen. Sellainen ei ihan vielä tullut todeksi, mutta ehkä ensi jouluna. Tuntui, että juuri kranssit olisivat sopivan pehmeää ja helppoa puuhaa juttelemisen ohella toteutettavaksi.
Yhden tämän kauden ihanimmista päivistä kuitenkin vietin ystäväni kanssa juurikin kransseja näperrellen. Ensin haalimme tarvikkeet. Levitimme ne pöydälle. Laitoimme joululaulut soimaan. Avasimme pähkinäpussin pöydälle. Annoimme luovuuden tulla.
Pian huomasimme, että meillä on sisäsyntyisesti oma kranssityylimme. Kumpikin meistä kun oli ensimmäistä kertaa kyseisen puuhan äärellä. Vanhastaan opittua ei voinut syyttää. Minun tyylini pelkistyi ajatukseen vähemmän on enemmän. Hänestä taas enemmän oli, no, enemmän! Mahtavaa!
Ensimmäisiin kransseihini kiedoin kehikon rautalangasta ämpäri muottinani. Pari kolme kerrosta rautalankaa, jotka kiedotaan neljännellä yhteen. Päälle pyöritetään tiiviisti kukkateippiä. Oksat kiinnitetään pienillä rautalangasta katkotuilla palasilla. Sivuleikkurit ovat puuhassa ystävät - ja tuoreet oksat, jotka eivät varise.
Perinteisemmät kranssit valmistuivat kranssipohjien päälle. Niihin sammaleetkin kiinnittyvät rautalangalla helposti. Sypressin oksat ovat taipuisempia ja odotettavasti pidempään neulasensa säilyttäviä kuin havut, vaikka havuista tulee ihana tuoksu.
Sittemmin kaupasta on löytynyt niin valmiita metallisia ympyröitä, paksumpaa tarkoitukseen erityisesti sopivaa metallilankaa. Vihreä kukkalanka saattaa olla huomaamattomampi kuin rautalanka ja ohuempana helpompi taivuttaa. Kanervien kukinnot pysyvät kuivuessaankin karisematta, kun teoksen suihkuttaa hiuslakalla. Tuntuu, että myös sypressi tykkää moisesta. Jo aiemmin syksyllä hankkimani ja kuivaamani rosepippurit olivat kuin tehtyjä kranssipuuhiin. Herkkää vanamon kaltaista lehtiköynnöstä myytiin kukkakaupassa ruukussa.
Erilaisten kokeilujen jälkeen lopulta omin tyylini löytyi eukalyptyksen oksista ja sen eri lajikkeista (oletan). Ne kuivuvat nopeasti, joten työstöä ei kovin montaa yötä kannata pohtia. Herkät, yksinkertaiset, miellyttävää mietoa tuoksua levittävät kranssit eivät tunnu lainkaan jouluisilta. Siksi jo mietin, pitäisikö niitä sittenkin tehdä teko-oksista.
Kun lehdet ovat liian kuivat, aion purkaa tekeleeni ja säilöä kaikki kehikot seuraavaa kranssikautta varten. Parhaillaan jännitän, säilyvätkö marraskuussa työstetyt oksat todella jouluun asti vai pääsenkö aivan juhlan kynnyksellä uudestaan näperryspuuhiin.
Oksien, käpyjen, kukintojen, marjojen ja koristeiden asettelussa on vain taivas rajana. Kranssien ollessa tyyliltään keskenään samanlaisia ne muodostavat ihanan sisustus- ja koristekokonaisuuden, joka saa tunnelman jatkumaan huoneesta toiseen.
Yksi ikkuna olisi vielä vapaana - mitäköhän keksisin?
Kommentit