Ripaus unelmaa

(Alunperin julkaistu 11.12.2018)

Kun sinulla on unelma tai tavoite, elä kuin sinulla olisi tuo unelma jo. Ajatus, joka on aina saanut minut kovin hämilleni. Miten elää, kuin olisi paljon rahaa, jos sitä ei ole? Miten elää, kuin olisi rakkaussuhteessa, vaikka sellaista ei ole? Miten olla ja elää, kuin ympärillä olisi perhe, vaikka sitä ei ole?

Omissa unelmissani on kauan kummitellut ajatus kartanosta tai huvilasta. Aina välillä pidän unelmaani elossa surffailemalla asunnonhakusivustoilla ja katselemalla vaihtoehtoja. Kuluneen syksyn aikana ajatus kartanosta on pienentynyt vanhaksi hirsitaloksi jonnekin kauas kaupungista. Puuhapaikaksi, jota voisi hartaudella laittaa ja jossa taiteilla. Se tuntui paljon realistisemmalta. Kysyin jopa itseltäni, voisinko ajatella asuvani jossain metsän keskellä unelmieni talossa. Kunnes kuvittelin itseni yksin kuumaan paljuun nautiskelemaan tähtitaivaan tuikkiessa pakkasyössä - ja susien silmät kiilumaan vieressä avautuvan metsän keskelle. Ei, ei minusta siihen olisi. Mutta jos viikonloppuasuntona...
Kun sisustusprojektini sai alkunsa, minulla ei ollut tarkkaa suunnitelmaa, mitä olisin tekemässä. Budjetin puuttuessa ajattelin, että vain pientä kohennusta. Useimmat ideat torppaantuivat ensin liian kalliina. Välillä tuntui, että kaikessa sai tehdä kovin suuria kompromisseja.  Kunnes opin tekemään löytöjä Tori.fi:stä ja kuvittelemaan ne kalkkimaaleilla maalattuna. Samalla päätin, että en valitse mitään ennen kuin se todella tuntuu oikealta.

Yksi syy, miksi en ollut aiemmin ryhtynyt sisustusprojektiin, oli ideoiden puute. Tuntui kovin vaativalta ajatella sisustuksen uusimista, kun kokonaiskuvasta ei ollut mitään ajatusta. Tyytymätön olin ollut jo kauan, voinut huonosti kalusteideni keskellä pitkään. Pelkän ruokapöydän vaihtaminen vaaleampaan ei ollut vielä herättänyt kuin nälän suuremmasta muutoksesta.
Tällä kertaa ideat astuivat kehiin askel askeleelta, kun niitä tarvitsin. Ensin tapetti yhdelle seinälle, sitten toiselle. Lopulta oli vaikea malttaa mielensä päätöksien suhteen: olisi ollut fiksua viedä jokin vaihe ensin loppuun, jotta varmistaisi seuraavan idean yhteensopivuuden. Tuntuu, että olen ekspertti valitsemaan pysyviä sisustukseen vaikuttavia elementtejä niitä näkemättä. Toistaiseksi kaikki ovat olleet juuri sellaisia, joiksi ne olen kuvitellutkin.

Niin pahalta kuin minusta tuntuikin viedä alkuperäiset vaatekaappien ovet, puiset ja koristeelliset, Sorttiin, joskus on vain pakko luopua. Ja samalla myöntyä, ettei minusta ole sellaiseen projektiin, jossa aiemmat maalit otettaisiin tavalla tai toisella pois ja ovet maalattaisiin huolella. Ne olisivat sopineet tyyliini ja arvomaailmaani. Ekologistakin sellainen olisi ollut. Tällä kertaa valoisuus ja käytännöllisyys vain veivät voiton. Miten rakastankaan noita yksinkertaisen tyylikkäitä liukuovia, jotka saavat huoneen näyttämään huomattavasti suuremmalta.
Istun sängylläni ja katselen ympärilleni. Minulla on tunne, että makuuhuoneeni on muuttunut vähän nukkavierusta, ideattomasta pimeänharmaasta huoneesta kartanomaiseksi makuusaliksi. Rakastan sen jokaista huonekalua, sen seiniä. Niin, että vain varastona ja nukkumapaikkana pitkään ollut huone on jo muutamassa päivässä muodostunut yhdeksi tärkeimmäksi latautumispaikakseni. On ilo aamulla avata verhot ja päästää vähäinenkin valo sisään.

Tavara, huonekalu ja seinä kerrallaan pieni asuntoni alkaa näyttää kuin kartanon tai huvilan osalta. Sopivasti vanhaksi sisustetulta, mutta kuitenkin toisinaan tämän ajan yksinkertaisuudella ja käytännöllisyydellä vahvistetulta. Olkookin, että se sijaitsee punatiilisessä kerrostalossa ja ikkunoista näkyy sellaisia monta lisää.

Minusta tuntuu kuin unelmani olisi ripauksen verran tullut todeksi arjessani. Ilman muuttoa kauas, ilman suuria elämänmullistuksia. Tärkeintä on, että kotona tuntuu hyvältä olla. Että se on paikka, jossa todella voi levätä ja jossa inspiraatiolla on tilaa elää.

Kommentit

Suositut tekstit