Jostain, johonkin

Päässäni on soinut jo jonkin aikaa Jukka Leppilammen erään laulun sanat:

"Olen väsynyt kauniiseen, kuluttavaan unelmaan.

Olen kaipaus uuteen elämään, en paljon muuta..."

Nuo sanat eivät nouse ensimmäistä kertaa mieleeni. Aikaisemmin ne ovat ennakoineet tarvetta muutokseen. Alitajuntani kertoo, että nyt olisi hyvä hetki. Tai olisi hyvä, jos tajuaisin, että on aika...

Olen tänään tehnyt "surutyötä". Olen kohdannut ajatuksia ja tunteita. Ihmetellyt ja kummastellut. Kokeillut luopumista. Kuunnellut seinien ääniä, katsonut ikkunasta ulos. Olen ollut hieman peloissani. Sitten innoissani. Olen tehnyt mielikuvamatkoja. Tunnustellut ja tuumaillut. Katsellut hieman vaihtoehtoja, kerännyt rohkeutta.

Lopulta olen ymmärtänyt - ehkä - että muutosta ei saa kuin muuttumalla, unelmien elämää kuin yrittämällä. Että elämä ei muutu, jollei sitä muuta. Kuulostaa niin tutulta ja kliseiseltä. Kuin olisin tajunnut tämän ennenkin. Kuitenkin seison paikalleni jämähtäneenä osaamatta olla onnellinen ympärilläni olevista asioista. Iloinen, mutta en onnellinen.

Tähän täällä jossain olen väsynyt. Tähän johonkin haluan muutosta. Ei, se ei muutu sohvalla istumalla. Ei näköjään itkemällä tai seiniä maalaamalla, ikkunoita pesemällä.

Minun taitaa olla aika etsiä itselleni koti...