Jotain ihan muuta...


Täällä taas. Korkeiden talojen ja liikenteen humun keskellä. Nautin maalla eniten hiljaisuudesta ja sen eri muodoista. Ja tilasta. Avaruudesta. Mahdollisuudesta mahtua, hengittää, olla. Monta ajatusta olisi, joista voisi ihan oman postauksen kirjoittaa. On selvästi tehnyt hyvää tämä muualla olo - paluu ei niinkään.

Huomaan, että perusasiat tekevät minulle vain niin hyvän olon. Ystävien läheisyys, lasten nauru - ja toisinaan itku - luonnon äänet, järven tuoksu... Oli kiva katsella ystävieni pienten touhuja. Osallistuakin. Vaikka minusta tuntuikin, että ajan kuluessa minusta tuli aina vain enemmän ei-täti. Oli kiva käydä kalassa, soutamassa verkkoja. Yleensä minut saa sinne väkisin raahata. Saaliista valmistimme maailman parhaita kalapullia, joiden resepti muunntui sen mukaan, mitä kaapista löytyi:

valkolihaisia kaloja fileoituina - meillä oli 2 haukea, ahvenia, särkiä, säynävää...
suolaa
sitruunan mehu ja kuortakin
kylmäsavulohta
mustapippuria
tuoretta leipää korppujauhojen korvikkeena
purkillinen creme bonjourta, ruohosipulilla maustettua
paljon ruohosipulia
persiljaa
valkosipuliakin taisi mukaan mahtua
säilykerapujen lientä - ravut käytimme muuhun
kananmunia, valkuaiset vaahdoitettuina

Oli ihanaa istuskella mökin portailla ja lueskella. Nähdä ympärillään vain puita. Niitä sai ajatella vain puina. Ei tarvinnut muistaa, että ovat osa metsää. Välillä aurinko paistoi silmiin, itikat söivät korvaa, otsaa ja päänahkaa. Nuorin porukasta halusi usein "tiitata", kiikkua. Milloinkohan olen viimeksi antanut vauhtia?

Oli ihanaa istuskella illalla mökin fiiliksessä. Aurinko laski, pilvien takana. Oli hetki aikaa jutella ja juoruta, nauraa ja kikattaakin.


Tänään istuskelin aamulla vanhempieni mökin aitan portailla. Mietin, oppisinkohan siellä rentoutumaan ja viihtymään. Kun maalla on niin mukavaa, luonnon keskellä rauhoittavaa. Paikkakin on niin kaunis. Yksi kauneimmista, mitä tiedän. Jos sisustaisin oman aitanpuoliskoni ensin mieluisaksi. Keksisin sitten oman projektin. Ryhtyisin vaikka kasvattamaan jossain nurkassa pellavaa. Tai opettelisin rakentamaan. Ensin tuoleja ja pirttipöytiä. Sitten kelluvia, "liikkuvia" terasseja.


Sellaisella oli kovin mukava lillua Juhannusaattona.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Olen miettinyt tuota samaa... Niin hieno paikka menee hukkaan, jos me ei osata rentoutua siellä. Tai no te erityisesti. Eilen puhuin tästä täällä taas ääneenkin... Puutöitä, jee!
-juu-
Maarit sanoi…
Juu: ...Kun vielä usein se ei-niin-mukava muuttuu ihan mukavaksi, jos on oma tahto, oma ajankohta, oma tapa tehdä, oma tila...:)

Ajattelin tänään jälleen, että haluaisin kuitenkin yrittää. Jos ei sanoisi vain, että tämä ei tunnu hyvältä tai ei yrittäisi vain sopeutua, vaan opettelisi sanomaan mikä itselle olisi mieluisampi tapa. Jos vähitellen tuntuisi, ettei mene vierailulle. Menee johonkin tavallaan "omaan"... Jos yrittäisi luoda tuohon ihanaan paikkaan sellaisia muistoja ja mielikuvia, että viihtyisi, rentoutuisi...
Anonyymi sanoi…
Ihanaa oli, rentoa! Kiitos kun olit meidän kanssa!!! Touko otti taas tänään pariin kertaan kaksi askelta, ehkäpä jo syksyllä kävelee? ;)

Heidi
Maarit sanoi…
Heidi: Kiitos kun sain olla teidän kanssa. Hyvä Touko, askel kerrallaan - tai nähtävästi siis kaksi. Kohta jo juoksee...! :)

Suositut tekstit