perjantai 10. helmikuuta 2017

Yksinkertaistamisen ihanuudesta




Minulla on meneillään yksinkertaistamisen kausi. Haluaisin kovin vedellä mutkia suoriksi. Kiteyttää ja suoraviivaistaa ajatteluani - ja myös toimintaani. Kysyä vain kolmen sanan kysymyksiä. Tai tiivistää ajatteluani viiden sanan lauseiksi, kahden lauseen virkkeiksi. Piirtää koko liiketoimintani yhdeksi kukaksi. Kiteyttää koko liiketoiminnan suunnitelma 10 askeleiseksi portaikoksi.

Yksinkertaistamisen kautta mielen kaaos helpottuu. Elämä näyttää hallittavammalta, askeleet pienemmiltä, moni tavoite saavutettavissa olevalta. Asioista tulee järkeenkäyviä ja ymmärrettäviä. Mahdollisia. Jotkut näyttäytyvät jopa helppoina, itsestäänselvinä: "Eihän se niin vaikeaa voi olla."

Kun puhutaan yksinkertaistamisesta elämänhallinnassa tai bisneselämässä, itsestä tuntuu usein naiivilta. Kuinka paljon teen hallaa bisnesajattelulle, jos tiivistän sitä vähän. Tai oman elämäni ajattelulle; mitä jätän huomioimatta? Molemmat kuitenkin ovat monisyisiä ja niin, ongelmia täynnä. Itsekin tuhansia tunteja molempien pohditaan käyttäneenä, vivahteita analysoineena ja raportoineena. Yrittäen löytää neulaa heinäsuovasta. Keksiä jonkin piilossa maanneen nanokokoisen pointin, joka ratkaisee koko yhtälön ja jonka ansiosta maailmaan saadaan rauha. Tai ainakin omaan mieleen.

Ja kuitenkin, loppujen lopuksi, kolme pientä kysymystä oman itsensä ja elämänsä ajattelussa vie jo pitkälle:
  1. Kuka minä olen? 
  2. Mitä minä haluan?
  3. Mikä on minulle tärkeää?
Minkä tahansa bisneksen taas pitäisi perustua seuraaviin ajatuksiin:
  1. Kannattaa myydä kalliilla, ostaa halvalla.
  2. Myynti on ratkaisujen tarjoamista ongelmiin.
  3. Asiakaslähtöisyys on asiakkaiden kohtaamista (siellä missä he ovat).

Ja jos vielä mietin omaa työelämääni ja tyytyväisyyttäni siinä voin kysyä itseltäni:
  1. Teenkö oikeita asioita?
  2. Teenkö oikeita asioita oikealla tavalla?
  3. Teenkö oikeita asioita oikeiden ihmisten kanssa?
Ja jotta kehitys ei pysähtyisi, voisi tyytyväisyyden
tilassa lisäksi kysyä: missä haluan tulla paremmaksi?

Kun puheesta jättää pois hienot korulauseet, että-jotta-koska-kun-jos-mahdollista-epäröinnit, vaikeasti ymmärrettävät sanat, elämä alkaa näyttäytyä hyvin yksinkertaisena. Samalla puheesta (tai ajattelusta) tulee hyvin voimallista ja vaikuttavaa, asioiden merkityksellisyyttä korostavaa. Eteenpäin vievää.

Jospa elämän hienous perustuukin sen yksinkertaisuuteen? Siitä huolimatta, että se on monisyistä ja vivahteikasta. Onni lepää niissä pienissä hetkissä, jotka kulloinkin saavat meille hymyn huulille. Tai tuo meille hetkellisen armon vieden meidät olemisen olotilaan. Oivalluksen siemenissä. 

"Aamulla herään, illalla menen nukkumaan. Siinä välissä on vain täydellisiä hetkiä, jotka seuraavat toinen toisiaan."


lauantai 4. helmikuuta 2017

Tervetuloa uusi tulevaisuus!

"Tulevaisuus määrittää, miten menneisyyttä tulkitsemme." Lause, joka muutti elämäni ja jota olen kirjoituksissani jo monta kertaa toistanut. Toivo vahvistuu toistoista. Tuon lauseen kuulin istuessani ensimmäistä päivää LTI:n Ratkaisukeskeinen coach -koulutusohjelmassa. "Olen vihdoin oikeassa paikassa" kirjoitin Facebookiini kun vain kaksi tuntia oli koulutusta takana - ja monen monta edessä. Tuossa hetkessä preesenselämästään ja tähän hetkeen jämähtäneisyydestään ylpeä avautui unelmoimaan ja katsomaan tulevaisuuteen. Ja samalla asettautui järjestykseen se, jolle niin monien elämänohjeiden mukaan on pitänyt kääntää selkänsä: menneisyys.



Meillä ihmisillä on tarve puhua todellisuudesta. Siihen kuuluu menneisyys. Se sisältää paljon onnistumisia. Olemme ennenkin käyttäneet luonteemme vahvuuksia hyödyksemme, oivaltaneet, tehneet oikein. Ne kaikki samat voimavarat ovat myös jatkossa käytössämme, kunhan ne vain tunnistamme ja hyväksymme. Menneisyyttään voi katsoa kriittisin silmin, jolloin saattaa nähdä paljon mustaa, vääriä valintoja, pelkoa ja epäonnistumista. Tai sitä voi katsoa armollisin silmin, jolloin näkeekin, miten paljon on vuosien varrella tehnyt hyvää, oppinut ja onnistunut.

Olen aina ollut muutoksen puolella. Ehkä jopa niin, että en ole aina halunnut elää tätä hetkeä, koska olen toivonut sen pian muuttuvan. Mutta en ole siihen aina uskonut. Motivaatio on jäänyt vaillinaiseksi. Silti muutos on aina mahdollisuus! Jokainen etsii ja löytää oman reittinsä siihen. Maan, meren tai ilman kautta. Vaikka jokainen luo oman polkunsa, silti helpompaa on, kun sillä taivaltamiseen löytää kumppaneita, kanssamatkustajia, joille voi omasta onnistumisestaan jakaa. Miten saan heidät pysymään matkassa? Aiemmin saatoin ajatella, että tarjoamalla kuuta taivaalta, maallisen mammonan ja avautuvien uusien asemien kautta. Nyt ymmärrän paremmin, että usein yksi pieni sana - kiitos - riittäisi.

Juuri nyt tiedän olevani uuden kartan reunalla. En malta odottaa, että pääsen luomaan unelmakuvia, jotka paljastavat arvoni ja sisimmän tahtoni. Sen tiedän, että olen lähdössä johonkin, jota voi pitää erityistä luovuutta vaativana prosessina. Coachina - jollaiseksi valmistuin - tulen kysymyään usein ihmeistä. Jos en tiedä mitä kysyä kysyn, mitä pitäisi kysyä seuraavaksi. Opettelen ajamaan itseni not knowing -tilaan, joka on haastavaa kaiken muka tietävälle. Luotan siihen, että monet kiperät tilanteet elämässäni voin muuttaa vain hölläämällä omaa mieltäni ja vaihtamalla näkökulmaa. Se miten asioita kysyn ja esitän vaikuttaa vastapuoleen. Rakennan siltoja, heittäydyn välillä turistin osaan, jotta näen laajemmin. Ja tiedän, että ihmiset tietävät itse, mikä heille on parasta. Jatkossakin haluan muistaa, että minä hallitsen omaa aikaani - se tuntuu yrittäjästä hyvältä. Ja erityisesti: jokainen oppilas ja opettaja on toisilleen aina opettaja  ja oppilas.



Tulevaisuuden stressijanaa katsellessani toivon sen olevan vain pientä, mukavaa värähtelyä. Olen kuin pieni lapsi lelukaupassa. Silmäni kiiltävät innosta, sydän pamppailee mukana. En meinaa maltaa olla paikallani. Ja niin pitääkin olla. "Ihminen syttyy siitä, kun hän puhuu itseään kiinnostavista asioista."  Enkä vain puhu, ajattelin elää edelleenkin omien arvojeni mukaisesti.

Koulutuksen myötä yhden taikateatterin verhot sulkeutuvat. On aika nousta itse estradille. CocoStyle on jo vaihtunut Cocomind:ksi. Pian sen voi kertoa kaikille. Sen myötä haluan tulevaisuudessa olla mukana auttamassa tavoitteiden asettamista ja niihin pääsemistä. Taksikuskina tai vierellä kulkijana. Kysyjänä ja tukijana. Uskon valajana, arvoista keskustelijana.