Uuden edessä - viidakon lailla oppimassa


Kesäni on ollut jännä, erilainen, mutta hyvä. Hyvin pitkälti parvekeviidakkoni ympärillä pyörivää ja moninaisten ajatusten täyttämää. En olisi koskaan uskonut, että viidakkoni kasvaa niin hyvin. Sitä on ollut jännä seurata. Olen saanut jo monta onnistumisen tunnetta (ensimmäiset kunnon kokoiset kurkut löydetty!). Samalla olen myös saanut sopeutua pettymyksiin (mansikat kuolivat heti alkuunsa ja kirvat ovat päättäneet vallata parvekkeeni, tahdoin tai en). Jos ei muuta, projekti on jo nyt kirvoittanut monen monta facebookstatusta ja mieleni tekisi kuvata jokainen kasvuvaihe. Hihkua riemusta jokaisen kukan avauduttua ja huutaa kiukusta, kun löydän taas uuden kirvapataljoonan.


Tämä jos mikä on uuden oppimista. Elämäni sanakirja on täydentynyt ainakin luonnonmukaisella lannoittamisella, kasvien magnesiumin puutoksen hoitamisella ja latvomisella. En tiennytkään, kuinka montaa eri laatua on multaa. Enkä taida vieläkään tajuta, että niin moni kasvi oikeasti kaipaa tukea. Konkreettista. Oksan tai kepin, johon nojata. Ei siis ole ihme, että me ihmisetkin tarvitsemme. Vieläkään en pidä itseäni viherpeukaloihmeenä. Enemmänkin ajattelen, että tämän asunnon feng shuit ovat ainakin kasvien osalta kunnossa... Ei kai energiat voi silloin ihmisellekään olla pahimmassa mahdollisessa jamassa.


Siitä on pian jo kolme vuotta, kun tein suuren päätöksen ja löysin tämän kodin. Ei tunnu siltä. Kuin se olisi ollut eilen. Kiire ei ole täältä pois. Kiire ei ole mihinkään...


Minulla on jo pitkään ollut tunne, että elämä valmistelee minua johonkin uuteen. Ihan kuin parvekeviidakkoprojektikin olisi tullut kuin kutsuttuna elämääni muistuttamaan, että voin onnistua jossain sellaisessakin, jonka joudun opettelemaan aakkosista. Energiani ei meinaa riittää vanhojen, tuttujen asioiden hoitamiseen miettiessäni, mitä se uusi voisi olla. Jotenkin toivoisin sen liittyvän ihmisten rohkaisuun. Että uskaltaisimme kokeilla, elää unelmiamme todeksi. Että eläisimme niin kuin itsestä tuntuisi hyvältä... Uskaltaisimme pitää niistä omista jutuistamme kiinni.

Olisinpa itsekin rohkea. Taas. On sen aika.


Kommentit

Suositut tekstit