Lomashoppailua


Ainakin kerran mökkiloman aikana on päästävä shoppailemaan. Periaatteessa kohteeksi kelpaavat vaikka Prisman yllättävät hyllyt tai Tokmannin kaaos ja tavarapaljous. Riippuen tylsistymisen asteesta (eli sadepäivien määrästä). Tällä kertaa en lähtenyt kuitenkaan tylsyyttä pakoon. Vaan tietoisesti nauttimaan.

Yksi kohde Savonlinnassa on ylitse muiden: Amanda B. Valoisa ja "kaikkea kivaa pientä sisustustavaraa" tarjoava liike. Heillä on myös laaja verkkokauppa. Nykyisin tuotteita saa myös monesta muusta liikkeestä ja tavaratalosta. Itse ostan niitä kuitenkin vain Savonlinnasta ja lomilla. Siten säilytän innostukseni ja ihastukseni.

Tuotteet ovat sen verran romanttisia, että en ehkä hankkisi niitä talvella arjen keskellä. Aluksi ostinkin Amanda B:stä vain mökille ja aittaan. Tämän vuoden löydöt tosin olivat kaupunkiin tarkoitettuja. Yksi niistä, lokerikko ompelutarvikkeille, sai huomioni jo viime kesänä - tiedätte kai tunteen, kun jokin löytö jää kaihertamaan mieltä? :)


Amanda B sai tällä shoppailukierroksella tosin kovan kilpailijan: sisustustavaroita myös myyvän Butterflyn. Kauniita ja sieviä tuotteita, kuten tuo täydellinen lyhty aittaani. Niitä jäi vielä muutama hyllyyn, ellei joku ole pelastanut niitä ensi kesää valaisemaan. ;)

Näiden lisäksi piipahdus Taitoshopissa ja jo näytti siltä, että joku on käynyt shoppailemassa. Tehokasta! ;)

Kommentit

Suositut tekstit