sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Unelmia, toteutumisia, kulumisia

Unelmia, unelmia, unelmia.


Mikä parhainta, jos niitä voi elää ja toteuttaa! Jos joskus, silloin tuntee elävänsä. Toteuttavansa itseään, olevansa luova. Olen enemmän kuin kiitollinen siitä, että elämä antoi moiseen minulle mahdollisuuden. Vaikka asettikin kapuloita rattaisiin usein ja tarpeen tullen. Myös muulloin. Etten liikaa iloitsisi, taivaita tavoittelisi, maapinnalla jopa pysyisin. Vaatii rohkeutta hypätä unelmansa matkaan. Myönnän. Mutta vielä enemmän sitkeyttä ja kestävyyttä pysytellä siinä loppuun asti.

Vielä keväällä minusta tuntui, että jos nyt jättäisin laivan, syyttäisin itseäni. Epäonnistumisesta. Nyt koen, että sain nähdä unelmani, työskennellä sen parissa. Se tavallaan kului loppuun. Elin sen loppuun. Se alkoi tuntua taakkana. Nyt on vain aika siirtyä toisaalle.

Kaikessa hiljaisuudessa ja epävarmuudessa unelmanikin, tavoitteeni ja aikomukseni ovat siirtyneet toisaalle.  On hämmästyttävää, kuinka paljon energiaa vapautuu nyt, kun yhdestä unelmasta on luopunut. Näen sen menevän, juoksevan. Hymyilen katsellessani sen perään ja ymmärtäessäni, mikä riemukaaren teistä on tällä kertaa valittava. Samalla se vanha unelma palautuu arvoiseensa tilaan. Harrastukseksi, pienten ilonpilkahduksien tarjoajaksi, energian antajaksi. Luovuutta inspiroimaan, voimia tuomaan.

Yhtäkkiä tämä vanha unelmani onkin se, mistä puhua, mitä käyttää esimerkkinä. Mahdollistaja. Se näyttäytyy kokonaan uudessa valossa. Ilman sitä ei olisi valmiuksia uuteen. Ilman sitä ei olisi tarvittavaa rohkeutta.


Mutta myös, ilman sitä ei muistaisi, miten suhtautuminen johonkin muuttuu, kun sen on käynyt loppuun asti lävitse. Silloin se ei jää mieltä kaivamaan tahi harmittamaan. Silloin mieleen ei jää, "entäs jos" -kysymyksiä. Jopa pelko tulevasta hälvenee. Suhtautumisen vapaaehtoinen muuttaminen on aina lempeämpi vaihtoehto kuin ehdoton, valinnanvaraa elämälle ja mielelle jättämätön pakko. Etenkin jos suhtautumiselle voi antaa aikaa ja tilaa muuttua itsestään.


Mutten eläisi ilman unelmia. Onneksi niitä koen, edelleen. Uusiakin sellaisia. Elämäkin on jälleen täynnä merkkejä niiden toteutumisesta. Ollapa silmät riittävän avoinna niiden näkemiseksi, mieli niiden tulkitsemiseksi.

Unelmia, unelmia, unelmia. Ai että!


Ei kommentteja: