tiistai 2. lokakuuta 2012

Toinen näkökulma vaatteiden kalleuteen



Viime aikoina olen kovasti ihmetellyt ja miettinyt, miksi me suomalaiset haluamme maksaa niin vähän vaatteistamme. Hyvätuloisetkin pyrkivät siihen, ettei neule tai mekko maksaisi juuri H&M:n hintatasoa enempää. Ihmettelyni vain jatkuu, kun huomaan samaisten ihmisten käyttävän huoletta ja mukisematta vaikkapa ravintolassa syömiseen 100 €, enemmänkin. Sekin kun on myös melko hetkellinen nautinto (vaikkakin ihana). Jo nälänkin takia pitää syödä muutamien tuntien päästä uudestaan. Vaate sen sijaan tuottaa itsellemme useamman kerran jos ei varsinaista nautintoa niin ainakin perustarpeen tyydytystä. Vaatettakaan kun emme voi olla. Tulee kylmä.

Yhden vaatteen hinta muodostuu designista, kaavojen piirtämisestä, materiaalista, ompelusta, vaatteen tuomisesta Suomeen, sitä myyvien liikkeiden kiinteistä kustannuksista ja veroista. Jos ulosmyyntihinta on 100 euroa, vähentäkäämme siitä ensin alv eli jäljelle jää n. 81 €. Ajatellaan, että kyse on hihallisesta mekosta, johon materiaalia on kulunut n. 2 m. Yhtään parempilaatuinen ja mukavantuntuinen, eikä vielä edes erityisen eettisesti tuotettu kangas maksaa n. 2 -3 €/m (joka jakaantuu siis edelleen lankamateriaalin tuottajan, kankaan kutojan ja värjääjän/painajan kesken). Jälleenmyyntikustannuksien (tiedätte Suomen vuokra- ja palkkatason), tuonti-ja materiaalikustannuksien sekä design- ja kaavoituskulujen jälkeen työn osuudeksi mekolle jää yläkanttiinkin arvioiden n. 15 €. Se puolestaan jakaantuu edelleen tehtaan kiinteisiin kustannuksiin ja itse työlle. Ei tarvitse olla matematiikan professori ymmärtääkseen, ettei 100 €:lla ulosmyytävän vaatteen varsinaiselle ompelijalle jää juuri mitään...

Ne jotka ovat koskaan ompelukoneen ääreen istahtaneet, tietävät, ettei mekkoa ihan 15 minuutissa tehdä, ei  tunnissakaan...


Emme voi vannoa, että ompelijan palkkio olisi sen parempi, vaikka ostaisimme hieman kalliimman mekon.  Usein hintaero muodostuu lähinnä materiaalista ja designista. Meidän pitäisi siis maksaa ainakin tuplat samaisesta mekosta, ehkä jopa triplat, että voisimme ompelijalle luvata sellaista palkkiota, millä vaikkapa Suomessa eläisi. Ei ole ihme, ettei Suomessa enää juuri valmisvaatteita valmisteta. En halua edes ajatella, mikä on tilanne sen 20-30€ maksavan mekon kanssa... Niin hyvin kun tiedostankin talousmatematiikan luennoilla istuneena, että volyymilla myytäessä voi kate olla pienempi.

Tuntuu siltä, että samalla kun oma elintasomme nousee, me haluamme aina vain edullisempia vaatteita. Ne kun eivät kuulu prioriteettiemme kärkeen. Eikä tarvitsekaan. Halpavaatteita ostaessamme tulemme vain antaneeksi vaateteollisuudelle sen viestin, että kertakäyttökulutus on ihan ok. Samaan aikaan kuitenkin valitamme, kun kyseiset vaatteet eivät kestä: materiaalit lösähtävät, saumat venähtävät, vaatteet kuluvat nopeasti. Haluamme, että vaatteet ovat pitkäikäisiä ja yksilöllisiä, istuvatkin hyvin. Istuvuuteen puolestaan vaikuttaa itse mallin lisäksi kaavoitus, materiaali ja ompelujälki. Mitä parempaa lopputulosta haluamme, sitä enemmän ihmisen on siihen osallistuttava. Mutta se ei saisi maksaa.

Kuinka moni meistä olisi valmis tekemään aina vain tarkempaa ja parempaa jälkeä aina vain nopeammin edes 1-2 € tuntipalkalla saati sitten päivä-/kuukausipalkalla?

Kierrätys on vaatteissakin ekologisuuden myötä se juttu. Suositaan kirppislöytöjä, vaatteen tuunausta jne. Valitettavasti on niin, että ne vaatteet, joita pääosin ostamme, ovat niin huonolaatuisia, että niistä ei juuri ole kierrätettäväksi. Kierrätys toimii vain, jos täysin käyttämätön vaate on laitettu kiertoon. Hyvä, jos ja kun niin tapahtuu. Mutta ei meidän valinnoilla jää jälkeen sellaisia vaatteita, jotka jälkipolvemme voisi 10 tai 30 vuoden kulttua löytää autotallista ja silityksen jälkeen laittaa ne omiin juhliinsa päälle...

Kannustaessani ihmisiä kuluttamaan himpun verran enemmän rahaa vaatteisiin, en siis ajattele flanöörimaista keikarointia enkä muodin aallonharjalla surffailemista kalliita merkkivaatteita valiten. Ajatukseni liittyy enemmän eettiseen näkökulmaan ja ajan, jopa rahan säästämiseen.

Toivon nimittäin, että meidän ei välttämättä tarvitsisi mennä heti kahden kuukauden päästä uudestaan kauppoihin, koska edellinen hankintamme on jo käyttökelvoton. Etenkin kun tuntuu siltä, ettei shoppailu ja vaatteiden sovittaminen ole se suomalaisten intohimo.

Jos löydämme jotain, joka todella istuu meille ja josta pidämme, olisihan se ihanaa, ettei siitä tarvitsisi vielä vuodenkaan päästä luopua, vain koska se on puhki. Ja olisihan se mukavaa, jos joku haluaisi jatkossakin meille näitä tuotteita ommella. Siinä raha on yllättävän ratkaisevassa asemassa...

Käytännössä ajattelen, että 100 € mekko on usein jo suht hyvänlaatuinen. Jos sen sanomme olevan kallis ja moinen hankinta on eettisestä näkökulmasta jo näinkin hankala, miten sitten edullisempien vaatteiden kanssa? Olisiko jollain tähän yhtälöön ratkaisu? Mistä kohdasta tuotantoketjua voisi nipistää?

Oma ratkaisuni on tehdä osa, etenkin kalliimmat vaatteet itse. Siihen ei vain aina ole aikaa. Huomaan myös, että yhä useammin ne vaatteet, jotka ovat todella rakkaita ja joita haluaisin käyttää lähes koko ajan, ovat niitä, joiden hinta on ostohetkellä kirpaissut.

Lupaan miettiä tätä itsekin seuraavalla kerralla, kun nurisen jonkin vaatteen hinnasta... :)

(Ymmärrän myös, että aina eikä jokainen voi todellisuudessa valita edullisemman ja kalliimman vaatteen välillä. Silloin on hyvä, että saamme kuitenkin vaatetta päällemme.)

Ei kommentteja: