Olla omanlainen, olla erilainen

Kuva: Maria Malmi


Olla omanlainen, olla erilainen.
Olla toiselle kuitenkin samanlainen, kaikille toisenlainen.
Kertoa kuka on ja suojata se kaikkein haavoittuvin osa, joka kertoo kuka on.

Pitää rajoistaan kiinni. Olla joustava.
Mukautua ja mukauttaa. Säilyä ja säilyttää. Kehittyä ja kehittää.
Arvostaa ja suojella.
Hyväksyä ja tulla hyväksytyksi. 
Mutta päästää irti.

Kunnioittaa sitä, mitä on, mutta toivoa jotain ihan muuta.
Asettaa tavoitteita, vaikka tämän päivän haasteet ovat jo liikaa.

Uskoa omaan osaamiseensa ja tekemiseensä kyseenalaistaen keinojaan.
Nähdä kokonaiskuva yksityiskohtia hioen.
Olla kriittinen, rakentava, kehittävä - armollinen ja riittävän hyvään tyytyvä.

Olla oma itsensä silloinkin, kun olisi helpompaa olla joku muu. 
Olla joku muu silloinkin, kun olisi viisasta olla oma itsensä.

Kääntää toinen poski, vaikka sattuu, mutta kipua ei tarvitse sietää.
Olla positiivinen vaikka suo upottaa ja lamppu on pimeässä tunnelissa palanut loppuun.
Välttää vaikeuksia, mutta vahvistua vastoinkäymisistä.

Rakastaa itseä, muttei olla itserakas.
Nostaa omaa erinomaisuuttaan esille, kunhan ei jalustalle eikä näkyväksi.
Tehdä lähimmäisille hyvää, muttei unohtaa sitä, mikä itselle on tärkeää.
Pysyä itselle ja omille arvoilleen uskollisena. Kunhan sopeuttaa niitä tarpeen tullen.

Elää elämää täysillä tänään, kun huomisesta ei tiedä. 
Unelmoida huomisesta, mutta todellisuuden realiteeteissa tiukasti pysyen.

***

Emme me ainakaan ole tätä helpoksi itsellemme tehneet. 




Kommentit

Suositut tekstit