Voimasymboleita





Mistä tunnet saavasi voimaa?

Merestä, kirjoitan. Ja korkokengistä. Sen jälkeen pysähdyn. Tunnen, kuinka voimakas energia alkaa levitä pitkin kehoa. Samalla, kun mietin, milloin viimeksi olen käyttäynyt korkokenkiä. Hiljaiselon aikana huomaan jymähtäneeni kotisaarelle, jossa jopa minusta - nykyään - tuntuisi oudolta kävellä korkkarit jalassa kaikkialle. Työhuoneelle, kauppaan, perhelounaille. Aiemmin ei tuntunut, mutta silloin en tainnut omistaa tennareita enkä juuri ballerinojakaan. Onko minustakin tullut mukavuuden ja vauhdin uhri?

Siivotessani pyyhin eräistä korkkareista pölyt. En ole niitä koskaan käyttänyt, vaikka ne ovat muotokieleltään lähes täydelliset. Stiletot, vahvat sellaiset. Sellaisista voimani ammennan. Niille ei vain ole tullut oikeaa tilaisuutta. Sellaista, jossa minunkaan ei tarvitse aina juosta ja olla jaloillani joka paikassa, vaan voisin istua sievästi baarijakkaralla kauniissa mekossa jalkoja heilutellen. Siihen nuo kengät ovat tarkoitetut. Mutta silti ne ovat aitiopaikalla. Tuomassa voimaa.



Pölyjen pyyhintää jatkaessani huomaan, että kodissani on paljon voimasymboleita. Muitakin kuin kenkiä. Makuuhuoneessa varsinkin. Joistakin niistä olen joskus ajatellut, että ei ikinä. Kuten pienestä Eiffeltornista. Matkoillani aina mietin, miksi niitä ostetaan. Miksi laittaisin matkamuistokrääsää esille? Kunnes ilmoittauduin Pariisin maratonille. Heti sen jälkeen pyysin usein Pariisissa käyvää ystävääni tuomaan minulle Eiffelin. Maratontreenin ajan se oli eteisessä. Muistuttamassa minua siitä, miksi lähden räntäsateeseen tai paukkupakkaseen lenkille. 

Maratonin jälkeen kyseinen esine on ollut symboli tavoitteiden asettamiselle ja niihin pääsemiselle. Viime aikoina, kun tavoitteiden asettaminen on ollut vaikeaa, se on ollut hautautuneena vaatekasojen alle. Nyt halusin pelastaa sen, pyyhkiä pölyt ja asettaa jälleen näkyville.

Siinä samalla se muistuttaa minua oman sydämeni kaupungista, jonkinlaisesta henkisestä kodistani, Pariisista. Usein sitä katsoessa tulee ikävä takorautaisia, koristeellisia parvekkeita, kahviloiden puheensorinaa, bistroja ja Seinen rantoja. Sen myötä myös mieleen tulvahtaa liuta ihania muistoja. Yksi iso unelmani on joskus asua Pariisissa. Juuri nyt se tuntuu kaukaiselta. Pieni torni kuitenkin pitää päivittäin unelmani elossa. Ja muistuttaa, että nyt olisi taas aika ilmoittautua ranskan kielen kursseille.


Laitan kaksi mitalia uuteen pieneen lasirasiaan. Toinen on Pariisin maratonilta, toinen Helsingistä. Ne eivät välttämättä muuten ole osa sisustustyyliäni. Mutta niillä on tehtävänsä. Muistuttaa minua siitä, että voin saavuttaa mitä vain, jos todella sitä tahdon. Niihin kiteytyy niin paljon tahtoa ja flowta, hikeä, irvistystä, päälle kaadettuja vesipulloja, kipeytyneitä jalkoja - hymyä ja onnea.

Tänään päätin, että laitan voimasymbolit jalkaani, korkokengät. Vaikka niillä kipsuttelu tuntuu tavallaan hassulta. Hassua on myös se, mitä ne saavat minussa aikaa. Miten vahvalta ja voimakkaalta olo tuntuu. Ryhdikkäältä, sisimmästä asti. Tahtovalta. Nousee halu asettaa jälleen tavoitteita ja ottaa askelia niitä kohden. 



Ehkä kipsuttelen korkkareillani taas useammin. Ehkä annan itselleni myös luvan uppoutua mielessäni sielunmaisemaani, Pariisin maisemiin. Voimasymbolit, -kuvat ja -esineet pitävät monet unelmat elossa silloinkin, kun elämä tuntuu muuten kaatuvan päälle. Ne muistuttavat siitä, kuinka joskus on onnistunut ja tuntenut olonsa erityisen vahvaksi. Aina ei ole ollut näin, joskus on ollut toisin. Poikkeus. Siinä on uuden nousun alku. 

Kommentit

Suositut tekstit