Hattufriikki, minustako?
Olen lopullisesti hullaantunut hattuihin ja hiuskoristeisiin. Tätä on ollut ilmassa jo jonkin aikaa. Viimeistään sen ihanan Pariisilöydön myötä, joka ilahduttaa minua pelkästään olemassa olollaan. Muutaman kerran hattu on päässyt käyttöönkin, vaikka edelleen hämäännyn sen herättämästä huomiosta.
Hatut ovat katoavaista tavaraa. Sen sain jälleen todeta, kun onnistuin hukuttamaan koko talven hyvin palvelleen huopahattuni. Ja vielä täsmälleen samana päivänä kuin edellisenä vuonna. Hattukin oli saman mallinen. Ehkä niihin on sisäänrakennettu jokin tieto, että ko. päivänä talvi loppuu. Molempina vuosina juuri tuo päivä on ollut ehkä talven viimaisin. Viimeksi hattu lensi suoraan päästäni ratikan alle. Tällä kertaa se päätti karata kahvilan lattiaa pitkin.
Koska uutta talvihattua en kuitenkaan enää helmikuun puolessa välissä aio ostaa, pengoin hattuvarastojani. Etsin Furlan viininpunaista "patamallista", mutta löysin alunperin kuvaustarkoituksiin H&M:ltä hankkimani valkoisen hatun, jonka olemassaoloa en muistanut lainkaan. Ihastuin välittömästi sen hieman vanhoja aikoja henkivään tyyliin.
Assosiaatioketju sai alkunsa: muistin, että minulla on jossain kätköissä yksi mummini hattu. Tai pääpanta tai mikä lie. Alunperin jostain 50-60-luvulta. Olen pelastanut sen aikoinaan autotallista ja kätkenyt aarrelaatikkooni. En ole varmaan koskaan edes sovittanut saati sitten miettinyt, että voisiko moista vielä käyttää. Kulunuthan se on, mutta silti niin suloinen.
Sitä en sen sijaan muistanut, että olin kätkenyt laatikkoon myös toisen mummin hatun. Mustan ja samettisen. Enkä yhtään ihmettelisi, jos näitä löytyisi vielä lisää, jos menisin alkuperäisille apajille vähän penkomaan.
Meillä on mummin kanssa saman kokoinen pää.
Ja minusta on kovaa vauhtia tulossa hattufriikki. :)
Hatut ovat katoavaista tavaraa. Sen sain jälleen todeta, kun onnistuin hukuttamaan koko talven hyvin palvelleen huopahattuni. Ja vielä täsmälleen samana päivänä kuin edellisenä vuonna. Hattukin oli saman mallinen. Ehkä niihin on sisäänrakennettu jokin tieto, että ko. päivänä talvi loppuu. Molempina vuosina juuri tuo päivä on ollut ehkä talven viimaisin. Viimeksi hattu lensi suoraan päästäni ratikan alle. Tällä kertaa se päätti karata kahvilan lattiaa pitkin.
Koska uutta talvihattua en kuitenkaan enää helmikuun puolessa välissä aio ostaa, pengoin hattuvarastojani. Etsin Furlan viininpunaista "patamallista", mutta löysin alunperin kuvaustarkoituksiin H&M:ltä hankkimani valkoisen hatun, jonka olemassaoloa en muistanut lainkaan. Ihastuin välittömästi sen hieman vanhoja aikoja henkivään tyyliin.
Assosiaatioketju sai alkunsa: muistin, että minulla on jossain kätköissä yksi mummini hattu. Tai pääpanta tai mikä lie. Alunperin jostain 50-60-luvulta. Olen pelastanut sen aikoinaan autotallista ja kätkenyt aarrelaatikkooni. En ole varmaan koskaan edes sovittanut saati sitten miettinyt, että voisiko moista vielä käyttää. Kulunuthan se on, mutta silti niin suloinen.
Sitä en sen sijaan muistanut, että olin kätkenyt laatikkoon myös toisen mummin hatun. Mustan ja samettisen. Enkä yhtään ihmettelisi, jos näitä löytyisi vielä lisää, jos menisin alkuperäisille apajille vähän penkomaan.
Meillä on mummin kanssa saman kokoinen pää.
Ja minusta on kovaa vauhtia tulossa hattufriikki. :)
Kommentit