tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuosi vaihtuu, elämä jatkuu

Sinne meni. Vuosi 2012. Hymyillen sitä katselen ja siirrän taakseni. Sellaista vuotta en olisi koskaan voinut ennalta odottaa. Se lienee hyvä lähtökohta nyt uudellekin. Ettei odota eikä liiaksi ennakoi. Ei vaadi. Sallii vain ja antaa asioiden tulla.



Miten erilaisia olivatkaan kevät ja syksy 2012:sta. Jos jotain opin, niin sen, että kaikki voi muuttua. Jopa kerralla. Yhdellä puhelulla tai lounaalla. Facebookviestillä, ääneen sanomisella. Yhtäkkiä sitä huomaa kulkevansa uutta tietä, hyppelevän jopa. Riemukaari jää taakse ja matka - ja nimenomaan se - vie mukanaan. Mikä riemu, kun jokaisella askeleella tajuaa, että selkärepussa kulkee mukana paljon osaamista, kokemuksia, ajatuksia ja tunteita. Kipeitä ja vaikeita. Mutta vielä enemmän sellaisia, jotka antavat itsevarmuutta ja -rohkeutta. Sellaisia, joiden ansiosta minusta on tullut tälläinen kuin nyt olen. Joiden ansiosta voin rauhallisin mielin nostaa katseeni tiestä ja ihailla vain maisemia. Tiedostaen, että vaikka kompastuisin, kykenen nousemaan ylös.


Oikeastaan en edes muista, millainen oli kevääni.

Parasta tässä kaikessa on hetkessä eläminen. Preesenselämä. Hoen sitä nykyisin - enemmän tai vähemmän tosissani - ystävieni kyllästymiseen asti. Ilman sitä, elämäni ei olisi tällaista. Ilman sitä en olisi kyennyt hyppämään niihin haasteisiin, joita syksyn aikana koin. Ihan vain siksi, että ne tulivat lähes aina yhtäkkiä ja yllättäen.

En useinkaan tiedä, mitä tapahtuu ensi viikolla. Millä fiiliksellä olen lauantaina. Sen ajatteleminen, mitä teen tulevana kesänä, tuntuu jopa ahdistavalta. Näin toimien ehdin kuulostella ja tunnustella. Miettiä muulloinkin kun vuoden vaihteessa, mitä minulle kuuluu ja mitä todella haluan. Ehdin fiilistellä. Niitä hetkiä, kun olen aivan täpinöissäni. Ja surra kerralla kunnolla ilmaantunutta ikävää, tietäen, että pian se menee ohi ja on toisenlaisen fiiliksen vuoro.


Tämän myötä arjesta on tullut juhlaa. Sellaista aikaa jota huomaan odottavani ja kaipaavani. Juhlia ja juhlimista toki tarvitaan myös. Mutta on ihana tunne, kun kesken juhlakauden toivoo arjen koittavan. Ettei tarvitse elää vapaapäivästä vapaapäivään, lomasta lomaan. Kun siinä välilläkin voi tehdä ja kokea niin paljon.

Silti odotan vuodelta 2013 jotain pientä. Rakkautta ja armoa. Itselleni ja muille. Että hymy säilyisi kasvoillani, rauha sisimmässäni. Tiettyä turvaa pitkälläkin tähtäimellä. Tiedostan sellaisen helpottavan elämää, mahdollistavan vielä paremmin pienistä asioista nauttimisen. Toivon, että näen tänä vuonna monista silmistä oivalluksen, uusien ideoiden synnyn, ymmärryksen lisääntymisen. Että saavutan joskus flowtilan. Toivon myös useita picnicejä laiturinnokassa ja puistoissa. Makuelämyksiä ja puheensorinaa ison pöydän ympärillä. Luovuuden riemua, ompelukoneen surinaa. Että saan taas tuntea meren kohinan ja tuoksun, kuulla läheisten naurun. Kikatushetkiä ja lepoa. Tunnetta, kun omaksuu jonkin uuden ajatuksen, oppii uuden taidon.

Iloa, vähemmän kiputiloja.

Ihanaa vuotta 2013!






2 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta toivon minäkin, sinulle ja itselleni! Tämä oli kaunis postaus, ehkä minäkin voisin pohdiskella jotain tulevasta vuodesta blogissani... Jos jaksan, eilisillan valvominen kostautuu niin että nyt tekisi jo mieli kömpiä nukkumaan (ainakin 6 tuntia normaali-nukkumaanmenoaikaani aikaisemmin :) )

Maarit kirjoitti...

Ilona, Hyvää ja Ihanaa Uutta Vuotta! Onneksi tässä on vielä aikaa pohdiskella tulevaa ja mennyttäkin. :)