Hiukset hyvin, tyyli oikein, intuitio...


Kaksi ihanan luovaa päivää tyylin ja pukeutumisen maailmassa takana. Sain kunnian olla valitsemassa vaatteita ja tyyliä muuttumisleikkiin osallistuneille rohkelikoille Citycenterin Tupareissa. Onnistuneita muutoksia, vaikka itse sanonkin. Osallistuneita kunnioittaen en levitä heistä kuvamateriaalia, vaikka ennen ja jälkeen -kuvat olisivat kyllä esittelemisen arvoisia.

Lauantain lookia. Kuvat eivät tee oikeutta moiselle kampausluomukselle!


Muistin jälleen - ja opinkin - että intuitio on erikiva kaveri, johon kannattaa luottaa. Vaatteiden etsimiseen ja valitsemiseen oli varattu sen verran vähän aikaa, että päätös siitä, mihin liikkeeseen suuntaamme ja mitä sovitamme ensimmäiseksi oli tehtävä täysin intuition pohjalta. Ja se myös toimi: käytännössä kaikkien asukokonaisuudet pohjautuivat siihen vaatteeseen (tai ideaan vaatteesta), joka minulle ensimmäisenä oli keskustelun pohjalta tullut mieleen. Ihan mahtavaa! Ihana intuitio!

perjantain kampaus: rock-lady

Silloin kun itsekin joudun (tai pääsen) lavalle ja kuviin, haluan kiinnittää omaan ulkonäkööni erityistä huomiota. Etenkin meikkiin ja hiuksiin. Ensin mainitun teen usein itse, koska olen erityisen tarkka tuotteista, joita käytän. Aamulla tarvitaan vain hieman enemmän aikaa meikkaukselle, ylimääräinen kerros kosteusvoidetta, kasa malttia ja tavoiteajatus enemmänkin näyttävästä iltameikistä kuin hillitystä bisnesmeikistä. Hiuksien kanssa voisin aina turvautua ammattilaisen apuun, jos se vain olisi rahallisesti ja ajallisesti mahdollista. Stressaavia tilanteita, kyykistelyä ja korkkarijuoksua kestävän tyylikkään kampauksen tekeminen kun on aina yhtä haastavaa.

Päivän esiintymisasua vielä aika karussa puutarhaympäristössä:
Hame: Nümph, Cashcow
Neuletakki: Oui, Dots...
Toppi: Esprit
Kengät: Pura Lopez, Zio

Tähän tarpeeseen Piece of Hair -kampaamolla on valikoimissaan minulle täydellinen palvelutuote : 20-30 min kestävä pikakampaus, hinta 1 €/min (väh. 20 €). Tuossa ajassa minulle loihdittiin molempien päivien aamuina ihana kiharanutturakampaus. Ensimmäisenä päivänä aika rock, toisena oman tyylimaailmani mukavuusalueelle paremmin sopiva sivunuttura. Mikä ihana tapa aloittaa päivä nauttimalla ensin hetki kampaajalla. Etenkin kun tietää, ettei koko päivänä tarvitse hiuksista enää murehtia. Voisin moiseen melkein tottua! :)

... Ja kun ne hiukset sitten kuitenkin kruunaavat lopulta koko tyylin.

Lauantain kampausta...

Tämän projektin parissa löysin myös pari ihanaa uutta tuttavuutta vaatekauppojen saralla:

CashCow on pieni, pääasiassa tanskalaisia vaatemerkkejä naisille ja miehille myyvä liike. Naisille valkoimista löytyy mm. Minus ja Nümph. Miehille tarjolla puolestaan mm. Knowledge cotton. Helppoa, yksinkertaista ja hintatasoltaan mukavaa vaatetta.

Studio 25 puolestaan on jo pidempään ollut olemassa, mutta itse myönnän kiertäneeni sen kuvitellen heidän tarjoavan vaatteita vain nuorille. Tarkempi tutustuminen kannatti, sillä liikkeen sisältä löytyi hyvä valikoima farkkuja myös aikuisemmille naisille. Lisäksi tunikoita ja jopa juhlamekkoja. Liike tarjoaa naisille mm. Benchiä, Firetrapia ja Rich&Royalia. Myös miehille. :)


Kommentit

Suositut tekstit