tiistai 14. huhtikuuta 2015

Palautuspiste


Tuulee kovaa, purjevene keikkuu. Luovimme vielä vastatuuleen. Ylimääräiset käännökset laittavat päätä vielä vähän lisää sekaisin. Veneessä liikkuessa kädet ja jalat ovat kovilla. Että pysyisi pystyssä. Kun katsoo veneen vierelle meren tyrskyjä, alkaa kuohuttaa. Samaistumista. Kun katsoo lattiaa, alkaa huimata. Mutta heti kun silmät hakeutuvat väkisinkin horisonttiin ja olo alkaa ensin rauhoittua, sitten palautua. Palautuspiste on löytynyt.

Meillä on elämässä ja arjessa monia erilaisia palautuspisteitä. Sellaisia, joissa elämä hetkeksi rauhoittuu, tunnekuohu jäähtyy, paha olo hetkeksi hellittää. Joissa oravanpyörä hetkeksi pysähtyy, kiire hidastuu. Osa niistä on tiedostettuja ja ääneen sanottuja: jokaiselle veneretkelle lähtevälle on varmasti sanottu, että jos tulee paha olo, siirrä katseesi horisonttiin. Toiset ovat osa biologiaamme. Kuten uni. Se tärkein. Jos on nukkunut yön huonosti, ei ole ehtinyt palautua. Jos huonoja öitä on useita peräkkäin, voimavarat hiipuvat sisäisen myllerryksen vain jatkuessa. 

Juoksija oppii nopeasti, että tunnin rasituksesta palaudutaan pitkään. Helposti pidempäänkin kuin päivä. Neljän tunnin maratoonista palaudutaan kolme viikkoa. Tästä näkökulmasta on hassua, että ajattelemme usein palautuvamme 11 kuukautta jatkuneesta arjen pyörityksestä lomalla, neljässä viikossa. 

O


Ystäväni kertoi eilen kuulleensa, että työstä tulisi palautua työajalla. Jäin miettimään asiaa. Kuulostaa jopa vaativalta. Entistä elämääni kun ajattelen, tuntuisi armolliselta, jos työstä voisi palautua viikonlopun aikana. Suurta onnea olisi, jos illat ja yöt riittäisi, olo olisi aamulla taas virkeä. Mutta että työn aikana... Ymmärsin, että omalla kohdallani se onnistuu, koska voin yrittäjänä määrittää työskentelytahtini. Silti yhä useammin kaipaan hetkiä, jolloin kaikki hetkeksi pysähtyy. Nollautuu.

Milloin niin käy? Juostessa, tietysti. Tätä kirjoittaessani huomaan ottavani välillä kahvikupin käteeni, nostavani katseen ikkunan kautta puiden välistä pilkottavalle merelle ja samassa pää hetkeksi tyhjenee... Kirjoittaminen, lukeminen, ajatusten siirtäminen toisaalle, käsityön ottaminen käteen... Tärkeitä nekin, mutta ne eivät varsinaisesti pysäytä. Ajatuksen juoksu muuttaa vain vähän muotoaan. 

Yksi arjen tärkeistä palautuspisteistäni on hengittäminen. Oikeammin oman tarkkaavaisuuteni kiinnittäminen hengittämiseen. Olisi ihanteellista, jos voisi meditoida 15-30 minuuttia päivässä. Olisi ihanaa tehdä monta muutakin asiaa päivässä. Jos toteuttaisi kaikki ihanteet joka päivä (ihonhoito, syöminen, liikkuminen, päiväunet, sosiaalinen elämä, puiden halailu...), iskisi ajanpuute ja stressi. Hyvinvoinnista tulisi pahoinvointia. Siksi ajattelen, että vähän on enemmän kuin ei mitään. Voin palautua, kun istun metrossa. Suihkussa. Liikennevaloissa, kaupan kassajonossa.

Kovilla kierroksilla käydessä riittää, kun suo hengitykselle hetkeksi huomionsa. Siirtää tarkkaavaisuutensa siihen. Edes sekunniksi. Ja taas mennään...
Mikä on sinun palautuspisteesi?









Ei kommentteja: