tiistai 8. maaliskuuta 2016

Laatu

Viime syksynä hetkenä eräänä mieleeni nousi kysymys: millaista elämäni olisi, jos oikeasti satsaisin laatuun määrän sijaan? Mitä silloin tekisin? Mitä valitsisin? Pian tuo sana, laatu, pääsi kirjoitettuna keittiöni liitutauluseinälle. Samalla se altistui syvemmälle tarkastelulle. Näenhän sanan aina juodessani aamukahvia.



Olen aina halunnut uskoa "pyydä niin saat" -teorioita. Että, kun oikein pyydän ja toivon, niin haluamani asiat vain ilmaantuvat elämääni. Minusta tuntuu, että vaikka kuinka olen pyytänyt rahaa tai rakkautta, ei niitä ole ilmaantunut. Tiedän kyllä, että olen liikaa ajatellut niiden puuttumista, vaikka olemassaoloa olisi pitänyt. Siis oma vika. Väärin ajateltu. ;) 

Laatu tuntuu olevan ensimmäinen juttu, jota olen tietoisesti omaan elämääni toivonut ja havainnut sitä myös pian saavani. Vaikka vain pohdiskelin ja hyvin abstarktilla tasolla ensin tunnustelin. Enkä nyt tarkoita luksusta. 

Koska tunnen eläväni juuri nyt laatuelämää, olen pysähtynyt miettimään, mitä tuo laatu tällä hetkellä on elämässäni? 

Mielenrauhaa, hidastamista. Tasapainoa. Ajattelen ensin, teen vasta sitten -toimintaa, joka suhteellisen nopeakäänteiselle ihmiselle on aiemmin tuntunut jopa mahdottomalta saavuttaa. Vähemmän purettuja ompeleita. Useampia sellaisia vaatteita kaapissani, joiden tiedän palvelevan minua pitkään. Luomumaitoa. Tuoreita kasviksia. Estetiikkaa. Ja vaikka en halua kääntää laatua luksukseksi (todelliseen sellaiseen ei ole varaa) tai brändipröystäilyksi, nautin suuresti, kun kenkähyllyäni kuvaavat sanat "fabulous but quality". 

Tottakai ajattelu on laajentunut myös kotiin ja sisustukseen. Haluaisin, että minulla olisi ympärilläni vain sellaista tavaraa, josta nautin ja/tai jota tarvitsen. Kaikkien kaappien ja laatikoiden myllääminen tuntuu kuitenkin niin työläältä, että kroppa ei vielä ole lähtenyt mielen matkaan. Ajattelen siis ensin asiaa, perinpohjin.  Pienet rempattavat asiat kotona ovat alkaneet ärsyttää siinä määrin, että pelkään pian asuntoni peittyvän muoveista. Kaikki rikkinäinen, vaikka se olisi vain vintillä odottamassa kuormaa Sorttiin, vaivaa.

Kokatessa olisi ihanaa, kun olisi kaikki välineet olemassa. Vihannesmandoliinit ja muut. Kiiltävät pannut, juuri oikeanlaiset kattilat. Kauneutta ja kätevyyttä. Ehkä se saisi minut viihtymään vielä paremmin hellan ääressä, johon olen taas omaa paikkaani ollut sovittelemassa. Ravinto-ongelmaankin kun tuntuu, että sana laatu on sittenkin se ratkaisu. Kun päätin lähestyä syömisiäni siitä näkökulmasta, että nautin jokaisesta suupalasta, jonka suuhuni laitan, kiinnostus ruokaan on palannut. Ruoka voi olla hyvää, mutta terveellistä. Te muut ehkä sen jo tiesitte. Itse tajusin vasta, kun olen luopunut pakkomielteisestä määrien ajattelusta "syö useammin, vähemmän hiilareita, enemmän proteiinia."


Mielenkiintoisinta on ollut laatu-ajatuksen vaikutukset omaan tapaani tehdä töitä. Työnlaatuun. Se ei ollut alunperin tavoite eikä edes toive - enemmänkin osoitus siitä, että mielessä pyörivillä asioilla on vaikutuksensa koko elämään. Olen aina kuvitellut tekeväni työni hyvin. Viime aikoina olen kuitenkin saanut erityisen paljon hyvää palautetta. Hämmentävimmältä se tuntuu silloin, kun omasta mielestä on vain kiire ja stressi. Selitän itselleni, ettei ole ollut aikaa sählätä. Kaiken on pitänyt mennä kerralla putkeen. Ja niin on käynyt. Miksi? Kun tekee vain asioita, joista nauttii, omaa tekemistään kehittää automaattisesti. Vähemmällä työllä saa enemmän. Täydellinen onnen ansaintalogiikka. Samalla itsevarmuus lisääntyy ja sitä myöten myös laatu. Mikä ihana ajatus, että työskentelemällä laadukkaasti 4h voisit saavuttaa parempia tuloksia kuin sähläämällä ja haahuilemalla 8h.

Monessa menestysreseptissä lähdetään ajattelusta enemmän, pidemmälle ja kovempaa - ja se on juuri se, jota minun on ollu vaikea viime vuosina toteuttaa. Koska se tuo mukanaan pelon, etten kykenekään. Vaikka olen todella kilpailuhenkinen ja haluaisin olla paras, tottakai. Kohdallani se johtaa kuitenkin vain suorittamiseen. En ajattele, että laiskottelemalla pitäisi saada palatseja. Tai täysin riskittömällä sijoittamisella miljoonia. Jotta saa, pitää myös antaa.

Mutta entäs jos elämääni määrittäisikin minimal elegance*? Millaiseen menestykseen vähemmän on enemmän -ajattelu voisikaan johtaa? Silloin laatu on avainsana siihen, että menestyy omassa elämässään, omilla kriteereillä. Että elää oikeasti omannäköistä elämää. Tekee valintoja sydämestä. Luottaen vahvasti siihen, että kun tekee asiat hyvin, se kantaa ajan myötä hedelmää. Olenko oikeasti luottanut? En. Luotanko nyt? Teen parhaani.

*Minimal Elegance on mm. eräästä ratkaisukeskeisestä terapiamuodosta käytetty kutsumanimi, jossa hoitotuloksiin pyritään mahdollisimman vähäisillä tapaamisilla, tiettyjä työkaluja tehokkaasti hyödyntäen. Tutustuessani siihen, näkökulma kolahti minuun täysillä. Nyt törkeästi lainaan tuota termiä, koska koen sen hyvin kuvaavan sitä, millaista elämää haluaisin elää.





Ei kommentteja: