Tulevaisuuskuvia ja uudelleentulkintoja
Minäkin vanhenen. Vaikka täytänkin aina vain ja taas 25. Tänä vuonna aloitan uuteen orientoitumista heti. Seuraavan kerran kun on eilisen kaltainen päivä, kymmenluku elämässäni vaihtuu. Ikäkriisistä kyselee moni. Jos on kriiseillyt jo koko vuosikymmenen, tarvitseeko enää? Silti väkisinkin miettii. Mitä on jo saavuttanut, mitä seuraavaksi tahtoo? Onko jotain, mikä jää kokonaan kokematta, jos sitä ei seuraavien 364 päivän aikana toteuta? Onneksi vain muutama ovi painuu raolleen. Mikään ei vieläkään kokonaan sulkeudu. Monen monta on vasta avautumassa.
Tulevaisuus määrittää sen, miten menneisyyttä tulkitsemme.
Tulevaisuus määrittää sen, miten menneisyyttä tulkitsemme.
Yksi lohdullisimmista ja rohkaisevimmista lauseista, jonka olen pitkään aikaan kuullut.
On jännää, miten erilaisia asioita menneisyydestä poimii, kun niitä tarkkaileekin merkkeinä siitä, miten todennäköisesti onnistun luomaan haluamani tulevaisuuden. Usein kun on niin, että sillä hetkellä, kun olemme vasta asettamassa tavoitteitamme, olemme jo tehneet jotain sellaista, mikä on vienyt meitä oikeaan suuntaan. Pienten, jo otettujen askelien tunnistaminen vahvistaa mielikuvaa, että meillä on tavoite. Se myös vahvistaa uskoamme, että kykenemme haluamamme matkan sen luo taittamaan.
Voi olla, että pienet onnistumisemme ovat tapahtuneet kokonaan toisella elämänalueella. Siksi emme heti näe, että ne hyödyttäisivät juuri asetettua tavoitetta. Mutta niitä tarkkaillessa ja pohtiessa voikin löytää hyviä muistuttajia, kuinka olemme ennekin olleet rohkeita, uteliaita, virheistä oppivia, päämäärätietoisia, innostuneita, sitkeitä, armeliaita, uudelleen jaloilleen nousevia, kävelemään oppivia - osaavia onnistujia.
Samalla monet asiat saattavat saada mielessämme uuden tulkinnan. Uudenlaisen aseman. Jokin, joka aiemmin on näyttäytynyt ja tuntunut epämääräiseltä haahuilulta ja päättämättömyydeltä nouseekin omassa arvoasteikossa ykköseksi. Sen, joka on tuntunut vain vievän liikaa energiaa tuottamatta riitävästi mielihyvää mieltää joksikin, joka on opettanut eniten sitkeydestä ja päättäväisyydestä. Mahdollistanut tämän hetken hyvän olon.
Omalla kohdallani yksi tuollainen uudelleenmäärittelyn kohteena oleva ominaisuus on moniosaaminen - joidenkin mielestä monilahjakkuus. Niin kuin se on minua harmittanut, että en osaa mitään täydellisesti, montaa kyllä hyvin. Hamuamalla omaan osaamiskansioon kaikkea ja vielä jotain muuta, minusta on tuntunut, etten vain osaa päättää. Olen usein ollut ahdistunut siitä, etten löydä sitä omaa juttuani. Etten tiedä, mikä minusta tulee isona.
Nyt kun katson taaksepäin, huomaan rakentaneeni itselleni melko tietoisestikin laajan kokemus- ja osaamispohjan. Sellaisen, jonka ansiosta työpäiväni eivät oikeasti ole toistensa kaltaisia. Jonka myötä voin tehdä melkein mitä haluan. Joka vielä antaa uskoa sille, että kykenen ottamaan haltuuni melkein asian kuin asian niin tahtoessani. Aiemmin ajattelin, että tämä on huono juttu. Etten pysty keskittymään mihinkään. Rääpin vain keikkoja sieltä täältä. Ei ole kunnon myytävää tuotetta. Eikä oikein vakuuttavaa osaamista. Mistään.
Juuri tällä hetkellä tuo moniosaaminen tuntuu siltä, mihin on helppo lähteä uusia tulevaisuuskuvia luomaan. Se tuntuu betonilta jalkojeni alla. Kaiken kivan alulta ja juurelta. Suurelta mahdollisuudelta, jota kohtaa tunnen kiitollisuutta. Joltain sellaiselta, joka hyvin vahvasti määrittää paitsi minua myös sitä, mitä haluan elämältäni.
Tänä pääsiäisenä ajattelin hieman coachata itseäni ja miettiä, miltä haluaisin elämäni näyttävän ja tuntuvan, kun vuoden päästä lepuutan korkokengistä väsyneitä, mennyttä ja alkavaa vuosikymmentä juhlineita jalkojani sohvalla. Minulla on tutina, että tuo moniosaaminen on isossa roolissa miettiessäni, mitä sellaista minulla jo on, jotka mahdollistavat haluamani elämän toteutumisen. Ja minkä pienen pienen teon voin tehdä heti huomenna, joka vie minua ihanne-elämääni kohti?
On jännää, miten erilaisia asioita menneisyydestä poimii, kun niitä tarkkaileekin merkkeinä siitä, miten todennäköisesti onnistun luomaan haluamani tulevaisuuden. Usein kun on niin, että sillä hetkellä, kun olemme vasta asettamassa tavoitteitamme, olemme jo tehneet jotain sellaista, mikä on vienyt meitä oikeaan suuntaan. Pienten, jo otettujen askelien tunnistaminen vahvistaa mielikuvaa, että meillä on tavoite. Se myös vahvistaa uskoamme, että kykenemme haluamamme matkan sen luo taittamaan.
Voi olla, että pienet onnistumisemme ovat tapahtuneet kokonaan toisella elämänalueella. Siksi emme heti näe, että ne hyödyttäisivät juuri asetettua tavoitetta. Mutta niitä tarkkaillessa ja pohtiessa voikin löytää hyviä muistuttajia, kuinka olemme ennekin olleet rohkeita, uteliaita, virheistä oppivia, päämäärätietoisia, innostuneita, sitkeitä, armeliaita, uudelleen jaloilleen nousevia, kävelemään oppivia - osaavia onnistujia.
Samalla monet asiat saattavat saada mielessämme uuden tulkinnan. Uudenlaisen aseman. Jokin, joka aiemmin on näyttäytynyt ja tuntunut epämääräiseltä haahuilulta ja päättämättömyydeltä nouseekin omassa arvoasteikossa ykköseksi. Sen, joka on tuntunut vain vievän liikaa energiaa tuottamatta riitävästi mielihyvää mieltää joksikin, joka on opettanut eniten sitkeydestä ja päättäväisyydestä. Mahdollistanut tämän hetken hyvän olon.
Omalla kohdallani yksi tuollainen uudelleenmäärittelyn kohteena oleva ominaisuus on moniosaaminen - joidenkin mielestä monilahjakkuus. Niin kuin se on minua harmittanut, että en osaa mitään täydellisesti, montaa kyllä hyvin. Hamuamalla omaan osaamiskansioon kaikkea ja vielä jotain muuta, minusta on tuntunut, etten vain osaa päättää. Olen usein ollut ahdistunut siitä, etten löydä sitä omaa juttuani. Etten tiedä, mikä minusta tulee isona.
Nyt kun katson taaksepäin, huomaan rakentaneeni itselleni melko tietoisestikin laajan kokemus- ja osaamispohjan. Sellaisen, jonka ansiosta työpäiväni eivät oikeasti ole toistensa kaltaisia. Jonka myötä voin tehdä melkein mitä haluan. Joka vielä antaa uskoa sille, että kykenen ottamaan haltuuni melkein asian kuin asian niin tahtoessani. Aiemmin ajattelin, että tämä on huono juttu. Etten pysty keskittymään mihinkään. Rääpin vain keikkoja sieltä täältä. Ei ole kunnon myytävää tuotetta. Eikä oikein vakuuttavaa osaamista. Mistään.
Juuri tällä hetkellä tuo moniosaaminen tuntuu siltä, mihin on helppo lähteä uusia tulevaisuuskuvia luomaan. Se tuntuu betonilta jalkojeni alla. Kaiken kivan alulta ja juurelta. Suurelta mahdollisuudelta, jota kohtaa tunnen kiitollisuutta. Joltain sellaiselta, joka hyvin vahvasti määrittää paitsi minua myös sitä, mitä haluan elämältäni.
Tänä pääsiäisenä ajattelin hieman coachata itseäni ja miettiä, miltä haluaisin elämäni näyttävän ja tuntuvan, kun vuoden päästä lepuutan korkokengistä väsyneitä, mennyttä ja alkavaa vuosikymmentä juhlineita jalkojani sohvalla. Minulla on tutina, että tuo moniosaaminen on isossa roolissa miettiessäni, mitä sellaista minulla jo on, jotka mahdollistavat haluamani elämän toteutumisen. Ja minkä pienen pienen teon voin tehdä heti huomenna, joka vie minua ihanne-elämääni kohti?
Sitten sen teen.
"I am forty but fabulous" - se tulee olemaan teemani. Olkoot tämä paras 39 vee -vuoteni ikinä. :)
Kommentit