lauantai 23. joulukuuta 2017

Omannäköinen joulu

Mikä on joulu?



Mietin siivouksen keskellä. En kutsu sitä joulusiivoukseksi, koska tavoitteenani ei ole siivota sen enempää kuin varmistaa, että oloni on mukava. Sen verran, että kun tapaninpäivänä vihdoin voin kääriytyä viltin alle sohvalle lukemaan kynttilänvalossa hyvää romaania ja maistamaan erityisen hyvää punaviiniä, sotkut ympärilläni eivät häiritsisi hengittämistäni. Siivotessani kuuntelen joululauluja, koska useimmissa on kaunis melodia ja tunnelma. Tänä vuonna olen pysähtynyt kuulemaan myös laulujen sanoja.

"Näin sydämeeni joulun teen..."

Lapsuudessa rakastin joulua. Sen tunnelmaa ja tuoksuja, koristeita. Niin kuin lapsi rakastaa. Jossain aikuisiässä joulu muuttui ahdistavaksi. Joksikin, joka vain pitää suorittaa perinteitä toistaen. Vasta viime vuosina olen osannut pukea ahdistukseni sanoiksi: koska en tiedä miltä minun ikioma jouluni näyttäisi, en osaa nauttia niistä muistakaan. Ihminen, joka kaipaa koko ajan muutosta ja uudistusta ympärilleen ei osaa tukeutua perinteisiin, vaikka luokin niitä myös itse. Koska tässä vaiheessa vuotta ei ole enää voimia uudistaa, on helpompaa tehdä niin kuin on aina tehty.



"Arkihuolesi kaikki heitä" 

...soi täpötäydessä tavaratalossa. Lahjoista ja ostoksista stressaantuneet ihmiset kiukuttelevat ja etuilevat kassajonoissa. Hyllyt tyhjenevät. Tuote, jota ei äsken ollut, saattaa löytyä ihan toisesta paikasta. Lakritsitiskillä vielä voimissaan oleva myyjä tarjoaa maistiaista. Seuraava kassalla huokaa, kun ei enää muista, onko pyytänyt jo maksun vai ei. Kello on vasta kolme päivällä ja tavaratalo on auki vielä tunteja ennen yön lepoa. Toivotan voimia. Taidamme olla spesialisteja korvaamaan arkihuolet juhlahuolilla.

"...itsestäni etsittävä on mun joulurauha."

Joulu on antamisen juhla. Itse haaveilen siitä, että keksisin lahjaksi jotain nokkelaa - ja hankkisin sen hyvissä ajoin. Hihkuisin innosta, kun käärisin lahjaa pakettiin. Se paras hetki kuitenkin on, kun lahjan saaja avaa paketin ja ymmärtää ajatuksen taustalla. Siihen hetkeen kiteytyy paljon: ymmärrystä, halua toivoa toiselle hyvää, iloa, kanssakulkemista, rakkautta. Ehkä tämä ajatus on taustalla, kun jaksaa juosta vielä kolmanteenkin lelukauppaan tuijottamaan tyhjiä hyllyjä kaikki etukäteen laaditut budjetit jo ylittäneenä. Toive nähdä lapsen ilosta loistavat silmät.

Entäs ne 364 muuta päivää vuodessa: "miten muistan itselleni tärkeitä ihmisiä silloin?" kysyn mielessäni, kun ladon ostoskasseja viereiselle tuolille juodakseni kupillisen glögiä.




"Tonttu puoliksi unissaan
Ajan virtaa on kuulevinaan
Tuumii minne se vienee
Missä se lähde lienee"

Entäs jos tänä vuonna olisikin vain. Käyttäisi joulun ajan siihen, mihin monet laulutkin meitä kehoittaa: olemaan ja rauhoittumaan, pysähtymään. Hemmottelisi itseään nautinnoilla, joiden valmistus ei vie liikaa energiaa. Koristelisi ympäristöään juhlaan sen verran kuin se tuntuu hyvältä. Yhdellä kukalla tai isommalla kuusella - tai ei kummallakaan.

Varaisi runsaasti aikaa hengittämiseen, yksin ja yhdessä. Sanoisi itselleen, että joulu tulee, vaikka ei tekisi mitään...

"...viivy vielä pieni hetki, vaikka onkin pitkä retki."


Ihanaa, omannäköistä joulua!





Ei kommentteja: