perjantai 11. toukokuuta 2018

Eiku... Uskomuksia uusimassa



Avaan uuden muistikirjani. Mustavalkoisen. Sen, josta piti tulla bisneskirjani. Johon kirjoitan vain hienoja yritystäni kehittäviä ajatuksia. Muistiinpanoja tärkeistä neuvotteluista. Jonka sivuille piirrän upeita kaavioita prosesseista, kehityksestä ja tavoitteista.

Muistikirjan ensimmäiselle sivulle kirjoitan 'eheytymisen kirja'. Minusta pursuaa joukko asioita, jotka koen tärkeäksi kirjoittaa johonkin muistiin. Heti. Pysyvämmin kuin mille tahansa paperinkeräykseen päätyvälle A4:selle.

On tunne, että minun täytyy itselleni selittää, miksi otan kirjan tähän käyttöön. Miksi vaihdan sen tarkoitusta noin vain, lupaa kysymättä. Vaikka kukaan ei nähnyt eikä tiennyt. Omatuntoni silti soimaa. Ensimmäiselle varsinaiselle sivulle laitan päivämäärän ja selitän, että tarvitsen jotain, johon purkaa ajatuksiani. Ihan kuin ne kymmenet muut keskeneräiset, puolityhjät, iloisenväriset muistikirjat eivät riittäisi.



Etsin kynän, josta jää kaunis jälki. Se tuntuu tärkeältä. Koska minusta tuntuu, että olen jonkin hyvin merkityksellisen äärellä. Kirjoitan seuraavan aukeaman vasempaan yläkulmaan: uskomukset. Kynäni lentää kirjoittaen mieleni sopukoista ulos niitä ajatuksia ja ääniä, jotka uskottelevat minulle asioita. Että millainen olen, mitä osaan, millaista elämäni kuuluu olla. Tai oikeammin: miten huono ihminen olen, mitä en osaa ja mitä en ainakaan elämääni ansaitse. Kuulen niitä eri henkilöiden äänillä sanottuna. Tunnistan äänet. Myös omani. Sillä tuntuu olevan eniten asiaa.

En ole yllättynyt, kuinka paljon rajoittavia uskomuksia mielessäni on. Mutta yllätyn silti. Huomaan heti lokeroivani niitä. Asettavani tietyn tyyppiset uskomukset allekkain. Välillä nauraen. Sitten itkien. Elämäni tuntuu hetken hyvin rajoitetulta. Seuraavassa hetkessä ihmettelen, miten olen koskaan saavuttanut mitään, kun en koe ansaitsevani mitään hyvää.

Aukeama täyttyy hetkessä. Mietin, voinko käyttää samaan tarkoitukseen toisenkin.

Olenhan minä kuullut ja lukenut monet kerrat noista uskomuksista ja niiden rajoittavasta luonteesta. Että ne alitajunnassa pitävät bileitään ja estävät asioita toteutumasta. Olen kuullut sisäisistä äänistä, jotka pitäisi hiljentää (tai muuttaa toisiksi), jos haluaa ottaa elämän oikeasti omiin käsiinsä. Kun haluaa elää itsensä näköistä elämää, eikä taipua kaikkien muiden toiveisiin. Mutta olen ajatellut, ettei se puhe uskomuksista ole minua varten. Että kuitenkin tiedän saavani jotain, jos vain sitä kovasti haluan... Tai sitten en.



Piirrän kirjoittamieni uskomusten viereen ison nuolen. Nuolen viereen raapustan: "eiku..." Sitten kirjoitan, miten minun pitäisi itselleni puhua, mitä sisäisten äänien tulisi minulle hokea.

Että osaan, minulla on lupa, voin ja saan.
Että ansaitsen.
Niin kuin sinäkin.





Ei kommentteja: