Ompelukärpäsen puremia

Ompelupostaus. Aika harvinaista. Mutta olen juuri nyt niin innoissani ompelemisesta, etten malta olla kirjoittamatta. Ja hyvähän se on myös kirjata itselle muistiin tämän kesän oivalluksia. Jottei ensi juhannuksen alla tarvitse ihan alusta aloittaa, kun on taas kukkamekon aika.

Yksi isoista haaveistani on pitkään ollut vaatemalliston tekeminen. Joskus haaveilun kohteena on ollut iltapukumallisto, toisinaan takkimallisto - ja joskus ihan vain arkisen pukeutumisen mallisto. Tämän kesän ompeluintoni myötä syntynyt vaatemäärä alkaa olla sellainen, että voi jo puhua pienestä mallistosta. Tosin tämä on muodostunut vähän nurinkurisesti, "tällainen siitä sitten tuli"-meningillä. Project Runwayn tuomarit olisivat ihan kauhuissaan, että kutsun tätä mallistoksi: yhtenäistä linjaa on ulkoisesti vaikea löytää. Mutta juuri näin päin voisin mallistoa työstääkin. Seurata intuitiota ja mielitekoja, ja ihmetellä vasta jälkeen päin, millaiset kankaat minua ovat inspiroineet.

Näin päin suunnitteluprosessini toimii. Ensin valitsen ihania kankaita ja sitten mietin, mitä niistä voisi tehdä. Jos erehdyn aloittamaan mallin yksityiskohtaisesta suunnittelusta ja haaveilemaan juuri tietynlaisesta kuosista, kangasta todennäköisesti etsittäisiin Pariisia myöten. Toki aina mielessäni on jokin yleistason ajatus, mitä olen tekemässä: mekkoa, takkia, hametta vai (harvemmin) jotain muuta.

Tämän kesän malliston kankaat ovat lähes kaikki omista varastoistani. Niitä on kertynyt paljon ja laatikkotilalle olisi käyttöä. Jotenkin kummasti kuvittelen, että ne vievät valmiina vaatteina vähemmän tilaa kuin kankaina. Samaan aikaan tarvitsin sekä tekemistä että itselleni vaatteita. Juhannuksen jälkeen kun työstin ensimmäistä mekkoa, juhannusmekkoani, en kuitenkaan osannut odottaa, että ihan tällainen ompelukärpänen tällä kertaa puree.

Useimmat kankaista ovat muutaman vuoden takaa. Silloin päätin ottaa trikoomekkojen valmistuksen haltuuni. Ostin erilaisia trikoita aina kun hyvään hintaan löysin. Suurin osa on löytöjä Eurokankaan kilolaareista. Siksi kuositkin ovat usein... hmmm... jänniä. Kankaiden ostohetkellä on ollut tärkeintä se, että saan harjoitella erilaisten neulosten ja trikookankaiden työstöä. En ole myöskään olettanut, että mekot tulisivat onnistumaan niin hyvin, että niitä jopa käyttäisin. Enemmänkin olen ajatellut, että koska harjoittelen, ei kankaan kuosilla ole niin väliä.

Lopputuloksena on syntynyt pukeutumiseeni nähden mielenkiintoinen ilmiö: mallistossani ei ole yhtään yksiväristä mustaa vaatetta.

Trikoo- ja neulosvaatteissa suosin viskoosia ja - valitettavasti - polyesteria. Eri kankaat joustavat eri tavoin ja vähitellen olen näppituntumalla oppinut erottamaan, mitkä soveltuvat mekkoihin erityisen hyvin. En ole muutenkaan puuvillafani - monesta syystä - ja trikoissa vältän sitä vielä todennäköisemmin. Rullautuvat ja purkautuvat reunat sekä kankaan tönkköisyys/laskeutumattomuus ovat ne pääsyyt, miksi puuvillatrikoot jäävät valitsematta. Poikkeuksena kuitenkin käytän puuvillaa hellemekkojen selkäosien vuorikankaissa: se ei hiosta.

Vasta jälkeenpäin olen huomannut käyttäväni paljon uimapuku- ja urheilutrikookankaita. Mikä sen käytännöllisempää: voi pulahtaa uimaan mekko päällä ja jatkaa taas matkaan. Osa muistuttaa ominaisuuksiltaan urheiluvaatteista tuttuja teknisiä materiaaleja - tosin vain harvat toimivat yhtä hyvin. Enemmänkin näiden kankaiden äärelle vievät helpot työstöominaisuudet, pesunkestävyys, laskeutuvuus - ja kuosit.

Kaavoitan vaatteet alusta asti itse. Ensin siis piirrän peruskaavan, jota kuosittelen. Siten varmistan täydellisen istuvuuden. Enkä malta taas olla toteamatta, miten mahtavalta ja omalta täydellisesti istuva vaate tuntuu. Kuin käsine kädessä. Sellainen, jonka voi päälle puettuaan unohtaa.

Näissä mekoissa ja hameissa olen käyttänyt neulosvaatteiden peruskaavaa, jonka kuosittelu on huomattavasti helpompaa kuin ns. oikean puvun peruskaavan. Oikeastaan vasta, kun opin kuosittelemaan trikoovaatteita opin ymmärtämään myös, miten mallin mukaisia muutoksia pitäisi siihen oikeaan peruskaavaan tehdä. Hyvä nyrkkisääntö on, että tee muutos juuri siihen kohtaan, mihin haluat lisää/poistaa väljyyttä. Silloin se varmasti tulee piirretyksi oikein. Parhaimmillaan kuosittelu onkin melkoista leikkaa-liimaa-askartele-touhua.

Kaikissa syntyineissä mekoissa on jollain tavalla erilainen pääntie. Rypytys/drapeeraustyylejä on toistaiseksi kaksi (yhden kaavoitus meni pieleen), helmoja kolmea eri leveyttä. Vain helman ja yläosan yhdistävä leikkaus on sama kaikissa. Kun mekkoidea mielessäni kehittyy, lopulta mietin, mitkä eri kaavanpalaset yhdistän toisiinsa. Niitä alkaa olla sen verran paljon, että exceltaulukko olisi pian paikallaan.Yksi mekko syntyy n. parissa tunnissa. En ole mitenkään supernopea ompelija. Enemmänkin haluan tehdä harkitusti ja huolella, jotta jokainen sauma onnistuisi kerralla. Saumurisauman purkamista inhoan enemmän kuin mitään.

Hyvin työstetyt trikoomekot ovat täydellinen ratkaisu oman pukeutumiseni ongelmiin. Ovat olleet jo pitkään. Mekot näyttävät tyylikkäiltä ja istuvilta, mutta ovat päällä erityisen mukavia eivätkä vaadi muita huoltotoimenpiteitä kuin pesua. Siihen on joustamattomilla kankailla vaikea päästä. Kun suunnittelen ja kaavoitan vaatteen itse, voin vielä huomioida oman kroppani erityisvaatimuksia. Rypytysten ja drapeerausten tavoitteena on paitsi luoda kiinnostavia yksityiskohtia myös muokata vartaloa ja peittää kohtia, joita en halua korostaa.

Valmistamalla mekkoon aina vuorin, teen niistä paitsi istuvia myös mukavampia: en tarvitse mekon kanssa enää erityisiä alusmekkoja. Vuorikankaan ansiosta on myös helpompi saada rypytykset ja laskokset pysymään paikoillaan. Ja esim. leveähelmaisen mekon kanssa tulee hyvin tuulisena päivänä toimeen, kun alle ompelee kapeamman vuorin. ;) Pieniä kikkoja, joita tehdessä ihmettelee, miksi vaateteollisuus ei niitä hyödynnä.

(Hameitakaan ei voi koskaan olla liikaa...)

Minulla on etenkin itselleni vaatteita tekiessä usein sellainen fiilis, että en kehtaa tekeleitäni käyttää, koska ne näyttävät niin kotikutoisilta. Ehkä aiemmin en niin keskittynyt tekemiseen, jonka vuoksi saumat osuivat kohdikkain vähän niin ja näin. Vasta opittuani kaavoitusta enemmän olen saanut kokea sen ihanan tunteen, kun kankaanpalaset vain loksahtelevat paikoilleen. Siksi käytän mielelläni kaavoitukseen kauan aikaa: itse ompelutyö helpottuu ja nopeutuu sen ansiosta paljon. Piirrän esim. saumanvarat jo valmiiksi kaavoihin, jolloin saan hyödynnettyä kankaat erityisen tarkkaan.

Samaan aikaan olen halunnut hioa ompelutekniikoitani. Jopa silloin, kun valmistan ihan vain auringonottoon tarkoitettua mekkoa, yritän olla oikomatta. Tikkaan saumat nurjalle puolelle, kehitän erilaisia keinoja tehdä rypytyksistä tasaisia jne. Vaikka kukaan muu kuin minä ei koskaan näkisikään, miltä vaate nurjalta puolen näyttää. Yksi trikoovaatteiden istuvuuteen ja laadukkuuteen eniten vaikuttanut elementti on ollut framillonnauhan löytäminen. Ompelen sen kaikkiin niihin saumoihin, joilla olisi taipumus helposti venyä ja lösähtää. Pääasiassa vyötärönseudun saumoihin ja pääntielle. Jotain kesän ompelumääristä kertoo se, että olen tähän mennessä käyttänyt n. 25 metriä framillonnauhaa!

Syksy tulee. Trikoot on nyt laatikoistani tehty, enkä ole vielä antamassa itselleni lupaa luopua uusien kankaiden ostokiellosta. Ompeluinto ei kuitenkaan näytä laantuvan. Seuraavaksi on takkien ja kunnon kankaista tehtyjen hameiden aika. Kun trikoisiin jossain vaiheessa palaan, on uusi haaste edessä: hihan kaavoitus. Hihat - ne ovat aina olleet minulle vaikeita.

Seitsemän mekkoa, kaksi hametta. Konmarituksen myötä garderoobini mekoista noin kolmannes on nyt itse tekemiäni. Vaikka ne ovat kovin kesäisiä, se tuntuu juuri nyt erityisen hyvältä. Ehkä jossain vaiheessa osaan tehdä kesämalliston jo ennen kesää. Niin kuin kuuluisi...

p.s. Kuvat kahdesta hellemekostani puuttuvat ja toinen niistä on jo mennyt eteenpäin seuraavalle omistajalle. Sama malli, eri kuosi.

p.s.s. Tällä hetkellä ompelun ilo on vain itseäni varten.