Strutsinsulkia ja haaveilua


Olen luvannut itselleni palkkioksi tästä asuntohässäkästä lennot Milanoon ja ylimääräisen shoppailukierroksen - siellä tai täällä tai molemmissa. Ne toteutuvat tosin vasta, kun myös uusi on löytynyt ja kauppa on selvä. Kuinka sitä odotankaan. Lennot Milanoon voivat vaihtua vielä lipuiksi Pariisiin - tai taksiksi Helsingin keskustaan.

Haaveilen niin sitä, että ylipäänsä pääsisin hetkeksi pois, Helsinki-Vantaan tunnelmasta (onneksi sinne voi nykyään mennä maistelemaan hyviä viinejä ja voi tuntea olevansa melkein matkalla) ja siitä tunteesta, kun astuu toisen maan maaperälle. Kuulee paikallista kieltä ja miettii, mikäköhän se "ulos" olikaan kyseisellä kielellä.

Ostoslistani pitenee päivä päivältä: cashmir-neuleita, farkut (kiitos ihastukseni valkoisiin farkkuihini), maailman ihanin kotelomekko, hameen ja neuleen yhdistelmä, beige trenssi, tunikoita, jotain jännää ja ihanaa.

Sitä ennen hihkun innosta strutsinsulista tehdyn pölyhuiskan ja taikasienen, muuttolaatikoiden ja mustan jätesäkin kanssa. Eilen aloitin pakkailun. Heti ensimmäisestä nurkasta löytyi paljon muistoja. Sekä iloisia ja ihania, että sellaisia, jotka muistojen taakka-arvoon uskovat kehoittaisivat heittämään pois.

Löysin ripariaikaisia juttuja. Aivan tietynlainen tunne tulvahti mieleeni niitä lukiessani. Oli lappuja, joihin muut olivat saaneet kirjoittaa, millainen olen. Ja sellaisia, joihin olin itse saanut kirjoittaa ajatuksiani. Niiden mukaan vanhempani ovat "hyödyllisiä", lempivaatteeni "erilaisen samanlaisia". Tunsin onnea, että niin moni tuolloin elämääni tulleista kuuluvat edelleen ystäväpiiriini...

Ehkä on ihan hyvä, että aloitan purkaamisen ja pakkailun ajoissa. Jos jokaisen muiston kohdalla pysähdyn, en ole ehkä joulunakaan valmis.

Kommentit

Suositut tekstit