Paris, Paris

 

Lähden huomenna Pariisiin. Tänään valitsen huolella matkakumppanini, siis mekot. Tämä on viides kertani kaupungissa, mutta ensimmäinen varsinainen muotimatka. Sellainen siitä tuli viimeistään, kun huomasin Pariisin muotiviikkojen alkavan tiistaina. Luulen, että minut voi silloin bongata jostain tapahtumapaikkojen läheltä fiilistelemässä. Ohjelmassa on lisäksi kangaskaupoissa kiertelyä ja ainakin Chanelin pääliikkeessä piipahtamista. Tuo jälkimmäinen nostaa painetta matkalaukun sisällön suhteen. Haluan, että liikkeen vartija avaa minulle oven hymyillen eikä päästä varpaisiin arvioiden.


Muistan, kun kävin parikymppisenä moikkaamassa Pariisissa ystävääni. Jo silloin olin ymmärtänyt, että Pariisissa on lupa pukeutua persoonallisesti ja hyvin. Äitini ihmetteli, miten voin pärjätä matkalla niin vähäisellä tavaramäärällä. Vastaukseni oli: "mekot eivät vie paljoa tilaa." Silloin Pariisissa oli kylmä. Nyt kuulema parhaimmillaan jopa 15 astetta. Se kelpaa minulle. Olen täysin kyllästynyt tähän talveen ja lumeen.

Luvassa siis inspiroitumista, ja katukahviloissa fiilistelyä. Kenkäkauppojen ohittamista silmät kiinni (jotta liian moni pari ei tarttuisi mukaan), boutiqueissa pyörähtelyä ja kevätmielen keräämistä varastoon.

Kommentit

Ava sanoi…
Oi. pida kivaa ja nauti!
Anonyymi sanoi…
Hyvää matkaa, nauti!!!! Ja tuo meille tuulahdus kevättä!
Maarit sanoi…
Ava: kiitos, eiköhän se onnistu!

Anonyymi: kiitos - mitenköhän saisin purkitettua kevään tuulahdusta ja tuotua mukanani. Yritetään ainakin.
Ilona sanoi…
Kuulostaa ihanalta! Hyvää matkaa, nauti Pariisista minunkin puolestani :)
Eveliina sanoi…
Miten matka meni?

(PS. Mä luulen, että Las Vegas on maailmassa ainoa paikka jossa ne Chanelin ovimiehet ei skannaile sisääntulijoita... siellä ei ole varaa tehdä sellasta :D)
Maarit sanoi…
Ilona: luulen, että onnistuin - nauttimisessa ;)

Prefecta: uudessa postauksessani on vihdoin matkakuvausta...

Suositut tekstit