torstai 25. helmikuuta 2010

Superylipoppelistikexirallinmoista

Olen aivan täpinöissäni. Olen kerrankin nähnyt jotain, joka järisytti koko olemustani, hyvällä tavalla. Maija Poppanen Helsingin Kaupunginteatterissa.

Kuva: www.hkt.fi

Ymmärrän nyt paremmin, mitä tarkoitetaan spektaakkelilla ja miltä tuntuu, kun se koskettaa jokaista solua. Tarina täynnä opetuksia, niitä elämän pieniä totuuksia, joista on hyvä meitä aikuisiakin välillä muistuttaa. Loistavia sutkautuksia, joista "olen melkein täydellinen", "minä en ehkä välitä" ja "minä en selitä mitään" jäävät ainakin elämään arkeeni. Haluaisin mennä katsomaan tämän uudestaan, muistikirjan kanssa ja kirjoittaa ne muistiin. Kun se kaikki on vielä puettu asuun, joka sykähdyttää, hämmästyttää ja pitää katseen kiinnitettynä... ja saa nauramaan. Monta kertaa. Huokaus.

Ystäväni sanovat minua leikillään Poppaseksi. Etenkin silloin, jos olen menossa heille lastenhoitajaksi. Lähti varmaan omasta lausahduksestani. On oikealta Poppaselta paljon opittavaa. Jos jonkin voin jo allekirjoittaa, me olemme todella vain itse esteenä monessa asioissa - ja kaikki on mahdollista. Ei kannata tavoitella vain tähtiä, jos voi saada seikkailun...  Ja kun lääkkeseen laittaa hieman makeaa, sen saa menemään.

Vain yksi sana voi tätä kuvata: superylipoppelistikexirallinmoista!!!

Ei kommentteja: