sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Vaatteet, identiteetti ja arjen estetiikka

Olen viime päivät pohtinut kovin arjen estetiikkaa ja erityisesti vaatteiden roolia siinä. Kaikki lähti siitä, kun näin kotikadullani erityisen tyylikkään nuoren naisen. En tiedä, hätkähdinkö sitä, ettei hän ollut nuorille tyypillisesti farkuissa. Vai kiinnitinkö huomioni täydellisesti istuvaan takkiin, joka oli yhdistetty tämän hetken trendikkäimpiin kapeakärkisiin avokkaisiin. Mutta tunsin sen, kuinka rähjäiseltä näytin. Meikittömänä, tukka pikanutturalla, farkuissani ja nuhjuisesta neuletakissa. Olin matkalla kauppaan hakemaan maitoa. Silloin ei tarvitse näyttää, miltään. 




Tuossa hetkessä ymmärsin sen, mitä olen kauan jo puhunut: se miten pukeudumme vaikuttaa toisiin ihmisiin ja siihen miltä katukuvamme näyttää. Pukeutuminen voi luoda iloa ympärilleen, tiettyä tunnelmaa... Sen lisäksi, että se vaikuttaa myös omaan itsevarmuuteemme. Meillä on kaikilla erilaiset kauneuskäsitykset. Toisten mielestä juuri virttyneet villapaidat luovat oikeaa tunnelmaa. Minä en lakkaa ihailemasta täydellisesti leikattuja pukuja miesten päällä, upeita kotelomekkoja, klassisia piikkikorkokenkä - ja kauniita kankaita... Jopa niin, että voin katsoa the Suits -sarjaa (Pukumiehet) pysäytyskuvin.

Milloin kävi niin, että puen kotona mieluummin collegecaprit tai - niin, farkut - kuin mustan trikoomekon? Mistä lähtien on oma vaatteiden ostamiseni on enemmän perustunut "tämä on ok ja käytännöllinen" -ajatteluun kuin siihen, että "tämä on i-ha-na!" On helppoa vierittää syy vaatekauppojen niskoille: jos kaupat ovat täynnä farkkuja ja laatikkoneuleita, kukkamekkoihmisen voi olla vaikea ihastua.  Monen ihmisen mielestä olen nyt inhimillisempi, käytännöllisempi. Tässä havahtuneisuuden tilassa tunnen lähinnä, että pala identiteettiäni on kadonnut. 

Mutta muutuinko vai luovutinko? 



Olohuoneessani on asunut muutamien päivien ajan iltapuku. Tekemäni, asiakkaalle menevä. Katson sitä. Kangas on niin kaunis, että pakahdun. Olen myös kerrankin osannut asetella kankaan niin, että se korostaa mallia entisestään. Voin katsoa tuota tekelettä kauan. Se on taidetta, joka puhuttelee niin kuin taiteen kuuluukin. Tyydyttää estetiikan kaipuutani. 



Taittelen farkut nätisti kaappiin. Otetaan ne sieltä vasta, kun tarvitaan farkkutunnelmaa. Lankkaan korkkarit, etsin mekot päällimmäiseksi kaappiini. Mietin, tilaisinko toisen juoksuhameen. Käyn läpi kangasvalikoimaa: pari kivaa kesäkotelomekkoa voisi syntyä ilman uusia hankintoja...

Minun on aika taas olla minä. Ja minulla on siihen lupa. 

Ei kommentteja: