pakkelia ja pakkausta

Taitaa olla liian mones kerta, kun samasta seinästä peittyvät Lack-hyllyn aiheuttamat reijät. Tällä kertaa en siirrä hyllyjä toiseen asentoon. Ne pakataan odottamaan muuttoa. Pakkelista on muodostunut parhaimpia ystäviäni viime vuosien aikana. Sen verran usein ovat huoneet uutta ilmettä saaneet - ja aina Lack-hyllyt ovat ilmeen muutokseen osallistuneet. Onneksi huoneiden seinät jätettiin tahallaan epätasaisiksi. Paikkailut eivät näy niin helposti.


Huono tuurinikin saa vain jatkoa. Perjantaina huomasin jääkaapin olevan rikki. Vasta ostettu maito oli pilalla, jääkaapin sisällä oli +15 astetta. Huoltomies kehoitti sananmukaisesti "heittämään mäkeen". Olisipa se jaksanut vielä vaikka kuukauden! Minun tuurilla ei jaksanut. Nyt on hieno uusi jääkaappi - ja uuden kodin sisustusbudjetista lohkesi jälleen pieni pala.

En haluaisi olla taikauskoinen, mutta noissa tilanteissa en voi olla muistamatta, että n. 5 vuotta sitten hajotin peilin. Kaksi vuotta siis vielä. Silmäkulmien hajoilemista, jääkaappien poksahtelua.
Nyt tekee mieli jättää pyykit pesemättä parin viikon ajan. Ihan varmuuden vuoksi. Että voin ainakin sanoa, että viimeksi se pyykinpesukone toimi...

Onneksi aina jotain hyvääkin. Sain ihanaiset design-tuolini myytyä. Ne lähtivät samassa rytäkässä jääkaapin vaihdon kanssa. Muuttokin vain helpottuu, kun ei ole niin paljoa tavaraa. :) Taitaa olla toiveajattelua.


Sitä, kuten myös sohvalöytöä, muuttoa ja yli päänsä uuden odotusta piti perjantaina juhlistaa samppanja-picnicillä - lattialla, laatikoiden seassa. Samppanja oli yksi lemppareistani, Joseph Perrier. Salaatti tämän kesän suosikkini: avokado-tomaatti-vuohenjuusto -salaatti. Ihana pakkausapurini toi jälkkäriksi vielä suklaajäätelöä. Pakkaustouhutkin sujuivat näillä eväillä oikein mukavasti. :)

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Hyvää oli, nam!!
H
Maarit sanoi…
H: Niin oli! :)

Suositut tekstit