torstai 18. marraskuuta 2010

Tyyliguruna maailmalla


Olen kohdannut matkoillani näihin kahteen muodin mekkaan aivan uuden tilanteen: minut on pysäytetty kadulla ja jotain kantamaani asustetta on kehuttu, ehkä jopa kysytty, mistä se on hankittu.


Pieni ruusuke-laukkuni on erityisesti saanut huomiota. Niin Suomessa tavallisilta ohikulkijoilta kuin Milanossa Furlan liikkeessä ja tavaratalon Dolce&Gabbanan osastolla. Hassua. Laukkuhan on Stockmannin Global-mallistoa ja hankittu jo muutama vuosi sitten. Silloin, kun isot kukat vasta tekivät tuloaan... pidin laukkua pitkään vain koristeena seinällä, mutta keväiselle Pariisin matkalleni päätin ottaa sen mukaan – ja rakastuin. Laukku pysäyttää joka paikassa. Viimeksi tänään NafNafin myymälässä myyjä huokaisi kassalla ”kuinka ihana pieni laukku sinulla onkaan.” Käytän sitä usein muuten koko mustan asun kanssa, jotta se oikein tulee esille.


Mutta täällä Pariisissa minut on pysäytetty myös kenkieni tähden. Eikä kyseessä olleet mitkään superdesign-kengät vaan shoppailukengiksi ostetut Wondersin nilkkurit!!! Olenhan puhunut Wonderseista? Noista korkokengistä, joilla kuka tahansa oppii kävelemään – mukavasti. Puhun niistä niin paljon, että itsekin ajattelen, että ansaitsisin provisiot. Kun asiakkaani sanovat, että he haluaisivat oppia kävelemään korkokengillä, vastaukseni on Wonders. Kun he kysyvät, millä korkokengillä jaksaisi koko päivän, vastaukseni on myös Wonders. He myös jälkikäteen kertovat, että näin on tapahtunut. Wonders -faniclubini jäsenmäärä kasvaa hetki hetkeltä. Eikä yksin sen takia, että kengät ovat hinta-laatu-suhteeltaan loistavat. Minulle ne ovat kuin juoksukengät. Jaksan niillä helposti kymmentuntisen päivän jaloillani. Design voi ensisilmäyksellä tuntua hieman leikkisältä, mutta suosittelen päättämään vasta kun ovat jalassa... (Wonderseja myy Suomessa Zio).

Ei kommentteja: