Puuhastelua




Tänään on suoritettava tehtävistä hankalin: lämpöisen takin osto. Maisema ikkunasta ja lämpötilamittari kertovat, että enää en voi sitä siirtää.

Viime viikolla sain joten kuten suoritettua sen toiseksi hankalimman: lämpöiset kengät. Minulle lämpöisyys tarkoittaa käytännössä pitkää vartta ja nahkaa. Mutta ompahan valikoimat... En millään meinannut löytää edes suurin piirtein tyylikkäitä. Pahaa pelkään, että takin kanssa käy samoin. Ajattelin, että untuvatakki olisi hyvä kompromissi. Sopii ulkoiluun ja kauppareissuille siinä missä kaupunkiinkin näin pakkaskelillä. Eivät täytä ulkonäkökriteereitäni, mutta ehkä lämpöisyyden nimissä voin tehdä poikkeuksen. :)


Touhuiluni kodin suhteen alkavat olla loppusuoralla. Pian pääsen makuuhuonetta kuvaamaankin... Viime viikolla makuuhuone sai - toistaiseksi - lopullisen värityksensä ja käytännöllisyyden kannalta välttämättömät uudet hyllyt löysivät paikkansa. Olen yrittänyt suhtautua välinpitämättömästi menettämääni huonekorkeuteen. Edellisessä asunnossani oli 30 cm korkeammat huoneet ja kun se kertaantuu jokaisessa kaapissa, säilytystilaa on matemaattisestikin vähemmän.

Kaiken touhuilun välissä sain toteutettua visioni joulupuusta. Idea on Divaani-lehdestä vuoden takaa. Toteutukseen tarvittiin vain paju ja maalipurkin pohja, jouluvalot ja koristeita. Nyt se on kuin iso valaisin, rauhoittava ja kaunis.

Hyvää talviviikkoa!

Kommentit

Ilona sanoi…
Kiva joulupuu! :)

Kävin viikko sitten Aleksi 13:ssa, siellä kaikki Billi Bin saappaat olivat (ainakin silloin) -50%, malleja oli aika paljon. Ja Sokoksella kävin tänään, siellä on muutama vähän persoonallisempi nahkasaapaspari eksynyt tavallisen saapaksien joukkoon.

...ja erehdyin ostamaan heti yhdet itselleni, vaikka en todellakaan olisi tarvinnut!
Maarit sanoi…
Ilona: kiitos! :) Billi Bi:llä on aina ollut kivoja saappaita - riittävän kapeitakin - mutta nyt nekin ovat näyttäneet tylsiltä. Liekö syynä paksummat korot vai yleinen kyllästymiseni saappaisiin? Mutta kiitos vinkeistä. Nämä täytyy tarkistaa. :)
Ava sanoi…
Todella kaunis keijukaissatupuu sinulla! Suoraan satukirjasta!
Maarit sanoi…
Ava: Kiitos. Sen alla makoilessa tuntuukin, että olisin kuin sadussa...

Suositut tekstit