Parsa ja kevät

Olen oppinut syömään parsaa vasta viime vuosina. Aikaisemmin se oli mielestäni vain epäilyttävän näköinen vihannes, joka maistui...ei miltään. Kiitos intoni oppia yhdistelemään viinejä ja makuja - ja kokea näin makujen täydellistymistä - oli parsallekin lopulta pakko antaa uusi mahdollisuus. Kuuluuhan se kevääseen.

Täydellinen viini parsalle on vielä löytämättä. Sen olen jo oppinut, että rakastamani yltiöherukkaiset Sauvignon Blancit ovat liian voimakkaita: parsalle jää liikaa maun pehmentäjän roolia. Vaikka joissakin oppaissa nimenomaista rypälettä jopa suositellaan. Etsintä jatkuu tänäkin keväänä...

Keitin juuri kevään ensimmäiset parsat. En ole ikinä ajatellut, että ne sopisivat niin hyvin naposteluun. Sohvalla nautiskellen, tanssia katsoen, voisulaan kastaen. Ihanan kevyttä ja raikasta. Minusta on ihana hemmotella itseäni juuri sunnuntai-iltaisin. Se on ollut tapanani jo pitkään. Varsinkin silloin, kun maanantai-aamut tuntuivat vielä enemmän pakolta. Halusin siirtää velvollisuuksia vielä hetken eteenpäin. Kun sunnuntai-iltaisin ei edes ole sitä menemisen pakkoa, mitä joskus perjantaisin ja lauantaisin saatan tuntea.

Ensi viikolla on tarkoitus levätä. Jos tämän hetken avulla löytäisin oikean fiiliksen ja asenteen...

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Meillä toimi se saksalainen riesling parsan ja lohen kanssa oikein hvin. -Jaana-
juulia sanoi…
Katsottiinko siellä Tanssii tähtien kanssa? Minähän en sitä katsoisi, mutta kun pojat... Höpö höpö. Ehkä ensi viikolla katson oikein itsekin aktiivisesti.

Parsaa en edelleenkään ole itse ikinä tehnyt oma-aloitteisesti. Ehkä tässä vielä sitäkin...

Suositut tekstit