Johdatusta
Samaan aikaan kun ostin Paulo Coelhon (arvelin jo silloin, että se ei riitä koko pääsiäispyhäksi), ostin itselleni myös toisen ns. ajanvietepokkarin. Rakastan lukea pokkareita. Etenkin sellaisia, joissa on sopivasti todellisuuden tuntua, paljon rakkauden eri käänteitä, mutta joka on niin viihdyttävästi kirjoitettu, että sen kautta uppoaa toiseen maailmaan.
Luen englanniksi, jotta kielitaito edes vähän pysyisi yllä. Onneksi meillä on kiitettävästi valikoimaa tarjolla akateemisissa ja suomalaisissa. Hyvä niin.
Tuolloin kiirastorstain "pakko saada kirja"-fiiliksessä menin kirjakauppaan. Niissä on nykyään usein jokin ranking suosituimmista pokkareista. Onneksi suomen- ja englanninkielisistä erikseen. Sijalla 8. oli Marian Keyesin uusi kirja. Tunnistin kirjailijan, olin lukenut häntä aiemminkin. Otin kirjan jo kertaalleen käteen, mutta jäin pohtimaan, oliko kirjailijalla taipumusta trillereiden kirjoittamiseen. En halunnut trilleriä. Halusin helpon rakkausdraaman. Niin suuri kuin niiden välinen ero onkin.
Jätin kuitenkin kirjan, kun löysin Bridan. Kävin myös katsomassa muita vaihtoehtoja hyllystä. Kun palasin, tätä 'The Charming Man' kirjaa ei ollutkaan enää. Sitä ei ollut lisää edes hyllyssä. Hetken aikaa pyörin ja ihmettelin, miten joku oli ollut niin nopea. Valitsin toiseksi parhaan vaihtoehdon ja menin kassalle. Kysyessäni myyjältä olisiko haluamaani kirjaa vielä ollut, hän totesi viimeisen kappaleen ajelehtineen kaupassa siellä täällä viimeisen 10 min. ajan. Hän oli tuonut sen kassalle.
Sain kirjan. Itseasiassa molemmat, Bridan ja The Charming Manin, punaviinini ja olin tyytyväinen ostoksiini.
En missään vaiheessa lukenut The Charming Manin takakansitekstejä. Taisin ostaa sikaa säkissä. Ensimmäinen sivu: päähenkilöllä on yllättäen päättynyt suhde "elämänsä miehen kanssa", mies menee naimisiin toisen kanssa. Toinen sivu: päähenkilö on 31-vuotias, masennusta aikoinaan sairastanut ja masennukseen taipuvainen Lola, joka on stailaaja ja personal shopper ja jolla on oma yritys...
Minusta tuntuu kuin lukisin omaa tarinaani. Kirjalla on varmasti sanottavaa, koska se niin kiivaasti halusi tulla elämääni. Niin irlantilaista viihdekirjallisuutta kuin onkin. Yhtään väheksymättä irlantilaisia naiskirjailijoita. He kirjoittavat upeita kirjoja.
Nyt en uskalla lukea tarinaa eteenpäin, koska en tiedä, mitä Lolan - minun elämässä - seuraavaksi tapahtuu. En ainakaan iltaisin. Taidan pyytää ystävääni lukemaan, voinko lukea vielä seuraavat 10 sivua. Ainakaan en uskalla katsoa - mitä niin usein teen - mitä tapahtuu kirjan viimeisellä sivulla...
Kiehtovaa.
p.s. Kamera on edelleen kaupassa. Blogini kaipaa kuvitusta yhtä paljon kuin minä maailman vangitsemista sen linssin läpi. Teknologia on kehittynyt: enää sitä vaaleanpunaista tai pinkkiä ei löydy halpiskameroista vaan se tuntuu olevan yksi kalliimpien kameroiden perusväreistä. Ongelma kääntynyt päälaelleen: en minä niin hyvää kameraa halua (=en halua maksaa niin paljoa) kuin pinkistä kamerasta pitäisi maksaa....
Luen englanniksi, jotta kielitaito edes vähän pysyisi yllä. Onneksi meillä on kiitettävästi valikoimaa tarjolla akateemisissa ja suomalaisissa. Hyvä niin.
Tuolloin kiirastorstain "pakko saada kirja"-fiiliksessä menin kirjakauppaan. Niissä on nykyään usein jokin ranking suosituimmista pokkareista. Onneksi suomen- ja englanninkielisistä erikseen. Sijalla 8. oli Marian Keyesin uusi kirja. Tunnistin kirjailijan, olin lukenut häntä aiemminkin. Otin kirjan jo kertaalleen käteen, mutta jäin pohtimaan, oliko kirjailijalla taipumusta trillereiden kirjoittamiseen. En halunnut trilleriä. Halusin helpon rakkausdraaman. Niin suuri kuin niiden välinen ero onkin.
Jätin kuitenkin kirjan, kun löysin Bridan. Kävin myös katsomassa muita vaihtoehtoja hyllystä. Kun palasin, tätä 'The Charming Man' kirjaa ei ollutkaan enää. Sitä ei ollut lisää edes hyllyssä. Hetken aikaa pyörin ja ihmettelin, miten joku oli ollut niin nopea. Valitsin toiseksi parhaan vaihtoehdon ja menin kassalle. Kysyessäni myyjältä olisiko haluamaani kirjaa vielä ollut, hän totesi viimeisen kappaleen ajelehtineen kaupassa siellä täällä viimeisen 10 min. ajan. Hän oli tuonut sen kassalle.
Sain kirjan. Itseasiassa molemmat, Bridan ja The Charming Manin, punaviinini ja olin tyytyväinen ostoksiini.
En missään vaiheessa lukenut The Charming Manin takakansitekstejä. Taisin ostaa sikaa säkissä. Ensimmäinen sivu: päähenkilöllä on yllättäen päättynyt suhde "elämänsä miehen kanssa", mies menee naimisiin toisen kanssa. Toinen sivu: päähenkilö on 31-vuotias, masennusta aikoinaan sairastanut ja masennukseen taipuvainen Lola, joka on stailaaja ja personal shopper ja jolla on oma yritys...
Minusta tuntuu kuin lukisin omaa tarinaani. Kirjalla on varmasti sanottavaa, koska se niin kiivaasti halusi tulla elämääni. Niin irlantilaista viihdekirjallisuutta kuin onkin. Yhtään väheksymättä irlantilaisia naiskirjailijoita. He kirjoittavat upeita kirjoja.
Nyt en uskalla lukea tarinaa eteenpäin, koska en tiedä, mitä Lolan - minun elämässä - seuraavaksi tapahtuu. En ainakaan iltaisin. Taidan pyytää ystävääni lukemaan, voinko lukea vielä seuraavat 10 sivua. Ainakaan en uskalla katsoa - mitä niin usein teen - mitä tapahtuu kirjan viimeisellä sivulla...
Kiehtovaa.
p.s. Kamera on edelleen kaupassa. Blogini kaipaa kuvitusta yhtä paljon kuin minä maailman vangitsemista sen linssin läpi. Teknologia on kehittynyt: enää sitä vaaleanpunaista tai pinkkiä ei löydy halpiskameroista vaan se tuntuu olevan yksi kalliimpien kameroiden perusväreistä. Ongelma kääntynyt päälaelleen: en minä niin hyvää kameraa halua (=en halua maksaa niin paljoa) kuin pinkistä kamerasta pitäisi maksaa....
Kommentit
Itse ehkä kuitenkin lukisin ne viimeiset sivut, joskus aamulla. Jos ei miellytä, niin sitten se on kirja jostakin tosi samankaltaisesta tyypistä, ystävästä. Luet sitten, jotta tiedät ottaa opiksi ja teet toisin. Jos on hyvä loppu, luet nautiskellen ja kuvitellen helposti kaiken.
-juulia-
Onneksi nykyään harvoin ratkaisut tehdään viimeisellä sivulla. Sen lukemalla tietää vain, onko loppu hyvä ja onnellinen vai jotain muuta.
Tarina on pitkä. Mutta jos kirjoittaisin kirjan nyt itsestäni ja menneistä parista vuodesta, siitäkin ehkä tulisi pitkä....