Something beautiful
Sanotaan, että yleensä kun jokin ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Usein vain tuijotamme sitä sulkeutunutta ovea niin kauan, että emme huomaa avautuvia mahdollisuuksia. Tämä pätee minuun niin hyvin.
Vähitellen alan nähdä tämän uuden alun elämässäni mahdollisuutena. Jos elämäni ei olisikaan vain vaatteita, kenkiä, muotilehtiä, vaatekauppoja ja tyylikysymyksiä. Niin paljon kuin niitä rakastankin. Kirjojen lisäksi musiikilla on taipumus tunkeutua elämääni voimakkaammin heti, kun sille avautuu pienikin mahdollisuus. Ainahan minä kuuntelen musiikkia. Mutta tällaisilla hetkillä jään herkemmin kuuntelemaan sanoituksia ja tunnustelemaan musiikin herättämiä tunnetiloja.
Viime kesänä Mikan Life in Cartoon Motion sai minut valtaansa. Levyn meninki oli niin hyvä, että kuuntelin sitä naapureiden iloksi lähes taukoamatta. Tietysti laulaen mukana. Mikan musiikki teki minut hyvin iloiseksi. Silloin en edes miettinyt sanoja. Nehän eivät ole mitenkään positiivisia. "No hope, no love, no glory, no happy ending" tai "love's gonna let you down".
En osaa ostaa levyjä, koska en koskaan tiedä, kenen levy minun pitäisi ostaa. Radiokanavilta kuulen silloin tällöin hyvän kappaleen, mutta en muista painaa esittäjää mieleeni. Kuitenkaan - ainakaan tähän asti - pelkästään hyräilemällä kappaletta myyjille, ei levy ole löytänyt käsiini. Mikankin levyn ostin vahingossa.
Vähän samoin kävi aikoinaan Robbie Williamsin Escapology levyn kanssa. En yhdistänyt artistia mihinkään, vielä vähemmän kappaleita. Mielikuvani oli, että Robbie on täydellinen teinipoppari, joka soittaa purkkapoppia. Hieman jopa häpeillen toin levyn kotiin. Sittemmin sain vaihtaa mielikuvaani ja levystä tuli suosikkini.
Eilen löysin levyn pitkästä aikaa soittimeeni. Enkä yhtään ihmettele, miksi olen joskus soitattanut myös sitä naapureiden kyllästymiseen asti. Siinä on mielestäni samaa haikeuden ja elämänilon yhdistelmää kuin Mikan biiseissä. Ja välillä hieman positiivisempaakin - tai toiveikkaampaa - sanomaa: "I wanna love somedody, wanna love somebody right now" tai "You won't be lost, hurt, tired and lonely/Something beautiful will come your way".
Jälkimmäisen Something Beautiful-kappaleen taidan mahduttaa karaokevalikoimaani, kun kerran olen jälleen innostunut karaokeilusta. Jos en enää laulaisi vain siitä, miten "sä petät, tuut ja sä meet" tai miten "pisteen nyt teen"...
Samaan aikaan olen innostumassa tanssista. Eilen kävin hyvän ystäväni kanssa salsatunnilla. Ihan kuntokeskuksessa, jossa ei ole muuta tavoitetta kuin kunnon kohottaminen. Silti sai laittaa koko tanssitaitonsa, rytmitajunsa ja kuntonsa peliin pysyäkseen mukana. Miten ihana olo siitä tuleekaan, kun saa itsensä liikkumaan musiikin tahtiin. Pienenä hinguin tanssitunneille. Syystä tai toisesta minua ei päästetty. Oliko tanssi silloin vielä liian "syntistä"? Jos minulla olisi omia lapsia, veisin heidät ehdottomasti tanssimaan - jos he vain yhtään innostuvat. Missä muussa lajissa yhdistyy liikkuvuus, oman kehon tuntemus, musiikki, rytmitajun oppiminen, luovuus ja mahdollisuus irroitteluun niin kuin tanssissa?
"...May you find that love that won't leave you..."
Vähitellen alan nähdä tämän uuden alun elämässäni mahdollisuutena. Jos elämäni ei olisikaan vain vaatteita, kenkiä, muotilehtiä, vaatekauppoja ja tyylikysymyksiä. Niin paljon kuin niitä rakastankin. Kirjojen lisäksi musiikilla on taipumus tunkeutua elämääni voimakkaammin heti, kun sille avautuu pienikin mahdollisuus. Ainahan minä kuuntelen musiikkia. Mutta tällaisilla hetkillä jään herkemmin kuuntelemaan sanoituksia ja tunnustelemaan musiikin herättämiä tunnetiloja.
Viime kesänä Mikan Life in Cartoon Motion sai minut valtaansa. Levyn meninki oli niin hyvä, että kuuntelin sitä naapureiden iloksi lähes taukoamatta. Tietysti laulaen mukana. Mikan musiikki teki minut hyvin iloiseksi. Silloin en edes miettinyt sanoja. Nehän eivät ole mitenkään positiivisia. "No hope, no love, no glory, no happy ending" tai "love's gonna let you down".
En osaa ostaa levyjä, koska en koskaan tiedä, kenen levy minun pitäisi ostaa. Radiokanavilta kuulen silloin tällöin hyvän kappaleen, mutta en muista painaa esittäjää mieleeni. Kuitenkaan - ainakaan tähän asti - pelkästään hyräilemällä kappaletta myyjille, ei levy ole löytänyt käsiini. Mikankin levyn ostin vahingossa.
Vähän samoin kävi aikoinaan Robbie Williamsin Escapology levyn kanssa. En yhdistänyt artistia mihinkään, vielä vähemmän kappaleita. Mielikuvani oli, että Robbie on täydellinen teinipoppari, joka soittaa purkkapoppia. Hieman jopa häpeillen toin levyn kotiin. Sittemmin sain vaihtaa mielikuvaani ja levystä tuli suosikkini.
Eilen löysin levyn pitkästä aikaa soittimeeni. Enkä yhtään ihmettele, miksi olen joskus soitattanut myös sitä naapureiden kyllästymiseen asti. Siinä on mielestäni samaa haikeuden ja elämänilon yhdistelmää kuin Mikan biiseissä. Ja välillä hieman positiivisempaakin - tai toiveikkaampaa - sanomaa: "I wanna love somedody, wanna love somebody right now" tai "You won't be lost, hurt, tired and lonely/Something beautiful will come your way".
Jälkimmäisen Something Beautiful-kappaleen taidan mahduttaa karaokevalikoimaani, kun kerran olen jälleen innostunut karaokeilusta. Jos en enää laulaisi vain siitä, miten "sä petät, tuut ja sä meet" tai miten "pisteen nyt teen"...
Samaan aikaan olen innostumassa tanssista. Eilen kävin hyvän ystäväni kanssa salsatunnilla. Ihan kuntokeskuksessa, jossa ei ole muuta tavoitetta kuin kunnon kohottaminen. Silti sai laittaa koko tanssitaitonsa, rytmitajunsa ja kuntonsa peliin pysyäkseen mukana. Miten ihana olo siitä tuleekaan, kun saa itsensä liikkumaan musiikin tahtiin. Pienenä hinguin tanssitunneille. Syystä tai toisesta minua ei päästetty. Oliko tanssi silloin vielä liian "syntistä"? Jos minulla olisi omia lapsia, veisin heidät ehdottomasti tanssimaan - jos he vain yhtään innostuvat. Missä muussa lajissa yhdistyy liikkuvuus, oman kehon tuntemus, musiikki, rytmitajun oppiminen, luovuus ja mahdollisuus irroitteluun niin kuin tanssissa?
"...May you find that love that won't leave you..."
Kommentit
Heidi
Toivon paljon kivoja ovia, joiden taakse kurkkia ja astella sisään, jos tuntuu kiinnostavalta!
Juulia, parasta on, että jaksat kannustaa lapsiasi kokeilemaan, tempomaan ovia, astumaan sisään! :) Koskaanhan ei tiedä, mitä sieltä löytyy ja mistä kukakin pitää. Ehkä sen välillä huomaa näin aikuisenakin. Pitäisi olla utelias. Kokeilla ja uskaltaa.
Mutta, kohta taas uudelleen tanssimaan, pitää katsastaa sitä sun hienoa tanssilukujärjestystä!! :)