Haaveilua ja katselua nettikaupoissa

Välillä mietin, miten voin toimia ammatissani, kun en kuitenkaan ole ihan niin edelläkävijä. Onneksi olen laittanut käyntikorttiini tyylikonsultti enkä trendikonsultti. Vaikka niitä trendejä tulee pakostakin seurattua. Toisinaan taas ihmettelen, tulkitsenko kaikkia trendi- ja muotiennusteita niin pieleen, kun niitä ääneen sanomiani ei sitten näykään Suomessa...

Tämän bloggaamisen lisäksi olen tainnut olla hieman perässätulija nettikauppojen - etenkin muotinettikauppojen suhteen. Olin pitkään sitä mieltä, että eihän vaatteita, kenkiä tai laukkuja voi netin kautta, kokeilematta ja näkemättä, ostaa. Mahtaisivatko tulla edes perille? Uutuudethan pitää saada heti käyttöön. Viimeistään seuraavana päivänä. Ei niitä malta odottaa viikkoa.

Ensin taisin löytää Milanon ja ainakin puolet edullisemmat Furlan laukut. Harmiteltuani riittämiin, kuinka tulee halvemmaksi ostaa lentolippu ja lähteä hakemaan oma Furla Milanosta, löysin Yoox.com:n. Sen jälkeen meni vielä kauan ennen kuin rohkaistuin hankkimaan sieltä jotain.

Rakkaan laukkuni, jollaista en vielä ole Suomessa nähnyt ja joka oli postimaksuineenkin suorastaan edullinen. Kaiken kukkuraksi UPS:n poika toi sen suoraan kotiin, kotiovelle. Ei tarvinnut edes mennä postiin ja kysellä laukkua numerolappu kädessä. Olin toimituksesta aivan myyty. Sain ihka oikean paketin!



Niin, tuohan on Furla. Samppanjan värinen. Sinne mahtuu helposti kaksi kuohuviinipulloa. Vaikka olisi meikitkin mukana. Täydellisen kokoinen siis ladylle.

Nykyään yksi lempiharrastuksistani on nettikaupoissa pyöriminen. Net-a-porterissa käyn vain ihastelemassa - "kiitos, katselen vain" - sillä tarjolla oleviin muotiluomuksiin ei ole nykyään varaa. Ehkä sitten, kun ne siirtyvät outnet.com:iin, voi aloittaa haaveilun.

Yoox.com:ssa käyn enemmän tositarkoituksella. Jatkossa ajattelin kokeilla ainakin mekon ja kenkien ostoa sen kautta, laukkujen lisäksi. Ihastuin talvella Armani Jeansin farkkuihin, jotka ovat Yooxissa n. puoleen hintaan siitä mitä Suomessa. Onhan vaatteiden ostamisessa omat riskinsä, mutta kaikilla näillä sivustoilla on hyvät ohjeet oikean koon valitsemiseksi. Ja voihan sen UPS:n pojan kutsua myös hakemaan virheostos pois...

Kiitos muotiblogien, uusin ihastukseni nettiputiikkien saralla on Asos. Eilenkin surffailin sivuilla vaikka kuinka kauan kenkiä, mekkoja ja lounge-vaatteita ihastellen. Voisi luulla, että sivuilta poistuminen ostamatta olisi henkisesti vaikeaa, lähes mahdotonta. Minulle se on kuitenkin helpompaa kuin sellaisesta kaupasta poistuminen, jossa olen juuri nähnyt jotain ihanaa. Vieläkin mietin, mitä viime viikolla näkemilleni kengille kuuluu...

Nettikauppojen avulla olen löytänyt myös uusia merkkejä - ja tutustunut uuteen ajatteluun. Yooxista löysin Nanninin laukut, joiden valikoima minun on aina pakko ensimmäisenä tarkistaa sivuille mennessäni. Asoksen sivuilla huomiotani kiinnitti paitsi erillään olevat design-vaatteet (jotka nekään eivät olleet superkalliita) ja "normaalit" vaatteet myös termi lounge-vaatteet. Haluan ehdottomasti käyttää jatkossa kotona oloasujen ja verkkareiden sijaan lounge-vaatteita. Loistava termi. Vielä kun kategorian alta löytyi todella mukavan näköisiä tunikoita, housuja ja myös liikkumiseen sopivia vaatteita.

Ainakin nettikaupat tarjoavat jotain erilaista...

Kommentit

Suositut tekstit